Luonnonpuiston metsien ja peltojen halki vakavien muistojen äärelle.
31.8.2019, lauantai: Perjantai-iltana lähdimme reissuun. Tämä reissun piti olla hieno vuoriloma Alppien rinteillä keväisen suunnitelman mukaan. Olimme tuolloin hyvässä kunnossa, joten ennätysvaellusretki oli mielessä, mutta elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan. Välilevynpullistuma toukokuun loppupuolella vei viikoiksi lähes sängyn pohjalle. Elokuun alusta olin vasta pystynyt liikkumaan ilman kyynärsauvoja. Jalkani olivat vielä aika voimattomat ja toisen jalkani jalkaterä turra. Pyöräillytkin olin vasta kolme kertaa, joten oli parasta jättää vuorilomasuunnitelmat, vaikka mieli kovasti tekikin vuorille. Kävellä ja pyöräillä tasaisemmissa maastoissa olisi kuntoutumisen takia turvallisempaa.
Viime syksynä teimme ruskaretken itä-Saksan puolelle. Tulevan reissun pääkohteesta olimme haaveilleet myös pitkään. Joten se oli nyt hyvä toteuttaa.
- 26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 1.Osa, Sateessa alkumatka
- 26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 6.Osa, Loppuloma sivistyksen parissa
Ensimmäisen yön vietimme luonnonpuiston parkkipaikalla mukavasti metsän siimeksessä, Umgeben von Natur Veldensteiner Forst, BT28. Muitakin yöpyjiä oli paikalla, useampi tsekkiläisnuoripari nukkui farmariautonsa takakontissa.
Aamulla teimme pienen kävelyretken parkkipaikalta ennen kuin jatkoimme matkaa.
 |
| Klikkaamalla kuvasta se näkyy näytöllä suurempana. |
Saksan yhdistymisen silta Brücke der Deutschen Einheit.
Pian ajoimmekin A9-tieltä pois. Halusimme käydä katsomassa miltä Thüringenin kukkulat ja metsät näyttävät, Naturpark Thüringer Schiefergebirge/Obere Saale.
Pian ajoimmekin A9-tieltä pois. Halusimme käydä katsomassa miltä Thüringenin kukkulat ja metsät näyttävät, Naturpark Thüringer Schiefergebirge/Obere Saale.
Saalburg-Ebersdorfin lähellä ajattelimme jäädä Bleilochtalsperre-patojärven rannalle päivää viettämään ja jopa yöksi, Paying motorhome area Saalburg-Ebersdorf, mutta kun oli yli kolmekymmentä astetta lämmintä ja aukean rannan varjopaikat olivat jo varattuna, niin päätimme samantien jatkaa matkaa.
Ajelimme pienen Burg-kylän parkkipaikalle. Parkkipaikan vieressä oli mukavan näköinen Saaleturm in Burgk -näköalatorni, johon olisi ollut mukava kiivetä aurinkosäässä maisemia katselemaan. En uskaltanut kuitenkaan ylös nousta. 192 samanlaista askelta olisi varmasti saaneet heikot jalkani jumiin, joka olisi voinut tuoda lisäongelmia kuntoutumisen tiellä.
Teimme reilun kahden kilometrin päiväkävelyn hellesäässä mukavissa linna ja vesistömaisemissa.
Schloß Burgk ei ole pelkkä linna vaan se on itä-Thüringenin kulttuurikeskus, jossa pidetään näyttelyitä, konsertteja ja festivaaleja. Linnan sanotaan olevan yksi kauneimpia linnoja keski-Saksassa.
Ulkopihalla oli hääauto kukilla koristeltuna. Kahvitkin jäi linnankeittiöstä saamatta, kun se oli juuri menossa kiinni yksityistilaisuuden takia ja museokin oli tänään suljettuna.
Linnalta oli reilun puolen kilometrin matka barokkiaikaiselle kappelille mukavan näköistä niemiharjua pitkin.
Kappelin pihalla oli pieni hääporukka vanhemman hääparin kanssa. Pian seurue menikin kappelin sisälle ja ovet sulkeutuivat, joten meillä jäi kappeli sisältä näkemättä.
Matkamme jatkui hellesäässä metsien ja peltomaisemien läpi.
Pitkälle emme ajaneet, kun saimme varjosta viimeisen puskaparkkipaikan järvinäkymällä patojärven törmältä. Ilta menikin istuskellen ja ruokaa tehden. Auringonlaskun aikaan kävin heittämässä talviturkin järveen. Tämä olikin ensimmäinen uinti luonnonvedessä Saksassa, vaikka puhtaita uimavesiä on aivan kotikylässämme ja useita uimapaikkoja. Yli kymmeneen vuoteen en ole uinut aiemmin luononvesissä kuin Itävallassa, Unkarissa, Kroatiassa ja Italiassa.
Puskaparkkipaikka, Surrounded by nature Hohenwarte, ja päivän ajoreitti. Vaikka paikka oli aivan tien vieressä niin yöllä oli hiljaista. Meitä yöpyjä autokuntia oli toista kymmentä tässä paikalla.
1.9.2019, sunnuntai: Matkamme jatkui aamupalan jälkeen.
Talsperre Hohenwarten pato. Täällä päin talot näyttivät erilaisilta kuin Baijerissa. Oli mm. taloja, joiden katot ja ulkoseinät olivat harmaasta liuskekivestä. Silmiin pisti kylien keskustoissa vesialtaat - lammet, joista vettä käytti jo entisaikaan palokunta.
Puolen Saksan koululaisilla oli viimeinen kesälomaviikonloppu. Olimme ajatelleet, ettei tämä viikonloppu ole mikään ruuhkaviikonloppu moottoriteillä. Koululaisperheet ovat jo lomansa pitäneet ja valmistautumassa viikolla alkavaan lukuvuoteen. Ei edes tietyömaiden kohdalla ollut ruuhkaa. Sitä olen aina ihmetellyt kuinka paksu asflatti- ja petonikerros tehdään teihin Saksassa, ainakin 30 senttimetriä paksu.
Meillä oli tarkoitus matkalla pysähtyä katselemaan Potsdamin kaupunkia ja sen upeita linnoja. Kävellen ei olisi noita katseltu. Pyöräily kaupunkiliikenteessä vaikka pyöräteillä on monesti jo liikennevalojen takia tökkivää. Halusin välttää riskit, ettei mitään takapakkia tule kuntoutumisen hitaalla tiellä. Päätimme sitten matkalla, että Potsdam jätetään toiseen kertaan.
Meillä oli tarkoitus matkalla pysähtyä katselemaan Potsdamin kaupunkia ja sen upeita linnoja. Kävellen ei olisi noita katseltu. Pyöräily kaupunkiliikenteessä vaikka pyöräteillä on monesti jo liikennevalojen takia tökkivää. Halusin välttää riskit, ettei mitään takapakkia tule kuntoutumisen hitaalla tiellä. Päätimme sitten matkalla, että Potsdam jätetään toiseen kertaan.
Tulipa mieleen entisaikojen reissut tänne Eurooppaan ja erityisesti itä-Euroopan puolelle ja Puolan puukujat, jollaisia pitkin ajelimme. Olimme entisen itä-Saksan puolella. Vanhat talot olivat nukketalomaisen pieniä. Jotenkin yleisnäkymä oli köyhemmän näköistä.
Aivan summassa katsoimme seuraavan yöpaikamme Fürstenberg/ Havelin kupeesta. Ajoimme venesataman yhteydessä olevalle isolle stellplatzille, Marina Fürstenberg. Pian leiriydyttyämme taivas nakkasi sadekuuron. Katsoin netistä, että mitä nähtävää täällä on, kun on iso matkaparkki.
Aivan vieressä oli toisen maailmansodan aikainen naisille tarkoitettu Ravensbrückin keskitysleiri.
Teimme sateen loputtua ja ennen pimeän tuloa pienen kävelyn näille patsaille.
Teimme sateen loputtua ja ennen pimeän tuloa pienen kävelyn näille patsaille.
Ja tähän risteykseen. Tien olivat mukulakivistä leiriläiset aikoinaan tehneet.
Tässä päivän ajoreitti.
2.9.2019, maanantai: Aamupuuhastelun jälkeen ajelimme keskitysleirin alueen parkkipaikalle. Alueen piti olla maanantaina suljettuna, mutta nyt alueella oli jotain kesäyliopistotoimintaa, niin portit olivat auki. Sisäänpääsymaksua tänne ei ollut, eikä mielestä edes kuulu olla. Olemme joskus ajelleet Puolassa suuren ja kuuluisan keskitysleirialueen vierestä, mutta en ole halunnut sitä kauheutta nähdä. Eikä yksi leiripaikka ole kaukana kotoammekaan. En sinne ole halunnut mennä. Täällä Saksassa asumisen aikana televisiosta on näistä kauheista ja surullisista asioista tullut paljon ohjelmia. Olen asiaa pitänyt hyvänä, että historiaa muistetaan. Historiaa ja ihmisten julmuutta ei saa unohtaa. Niitä on hyvä näyttää ja muistuttaa meitä jokaista siitä, ettei tuollaiset hirmuteot tulisi enää koskaan toistumaan.
Tuntui hyvin surulliselta ja niin väärältä, että näiden porttien läpi kulki muurien sisälle yli 130 000 naista, ...
Parakkialuetta
 |
| Nimikirja menehtyneistä oli paksu. |
Pakkotyötiloja
... ja vain 40 000 naista selvisi elävänä porteista takaisin.
Tämä iso keskitysleirin muistoalue oli koskettava paikka.
Nähdä teloituspaikka, krematorio ja pitkä muuri, jossa oli maiden nimet, joista kaikki yli 90 000 menehtynyttä oli. Puolasta oli eniten, lähes 40 tuhatta.
Alhaalla oleva lapsivankien muistolaatta kosketti eniten, moni lapsi joutui tänne ja syntyi täällä, mutta vain harva selvisi.
Kaksikerroksisessa museossa oli paljon ajateltavaa. Poliittisten vankien kartalla oli mainittu, että Suomesta heitä oli kaksi.
Keskitysleirin johtajan talossa olivat kaakelit alkuperäiset. Muurien ulkopuolella oli leirin työntekijöiden asuntoja. Nykyisin asunnot toimivat nuorisokeskuksena ja hostellina.
Oli hyvä käymisellä kunnioittaa täällä menehtyneiden muistoa.
Jatkuu,..
Jatkuu,..
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti