Kävelemässä normaalisti kesän ensimmäisen vaellusretken sekä pyöräilemässä.
16.8.2019: Ajelimme edellispäivänä sateiseen Oberstdorfiin. Meille tämä seutu laaksoineen ja vuorineen tuntuu rakkailta kotivuorilta. Onhan tämä jo umpikuja paikkana rauhallinen paikka, vaikka aina täällä lomalaisia on. Oli mukava kuulla, kun Mieheni siinä ajellessa sanoi jälleen kerran, että tänne voisimme sitten eläkepäivinä muuttaa asumaan. Niin rakkat ovat nämä kotivuoret. Tuo rakkaus näihin vuoriin syntyi jo 5.2.2011, kun toisena Saksassa asumisen viikonloppuna tulimme Alppeja ensi kertaa talvisena katselemaan. Olin viikko aiemmin lähtenyt kolmen Kissamme kanssa Suomen paukkupakkasista. Mieshän tuli kolme viikkoa aiemmin jo tänne Siiri-kissan kanssa. Muistan niin elävästi, kun istuimme lähellä hyppyrimäkeä pienessä rinteessä penkillä. Tuntui aivan uskomattomalta, kun saimme istua ja kuunnella elämisen ääniä siinä. Lumi suli vauhdilla. Sulamislumesta rinnettä pitkin lorisi pieniä puroja ja perhonenkin siinä edessämme lenteli toivotellen meidät tervetulleeksi kotivuorille. Lämmintä oli viitisentoista astetta. Eihän siinä voinut kuin kaikkeen koettuun ja nähtyyn kauneuteen rakastua suurella sydämellä. Tuo rakkauden huuma ei ole vieläkään laantunut, niin kuin rakkaus ei ole avioMieheenikään. Totuus tunne oli tuolloin, että ikävä ei ollut Suomeen, eikä ole vieläkään.
Torstai oli Baijerissa pyhäpäivä, Maria Himmelfahrt, joten kaikki kaupat olivat suljettuina. Jäimme ensimmäiseksi yöksi Oberstdorfista vähän eteenpäin parkkipaikalle Stillach-jokivarteen, Parking lot day/night Oberstdorf, 11 Birgsauer Straße, joka on tarkoitettu vaeltajille ja ulkoilijoille. Muitakin karavaanareita parkkipaikalla yöpyi.
Perjantaiaamuna Mies kaivoi pyörämme takatallista ja lähdimme pyöräilemään. Minä en ollut kuukausiin pyöräillyt muuta kuin edellissunnuntaina reilut kymmenen kilometriä. Vähän jännitti miltä tuntuu ja mitä selkäni sanoo tästä toisesta pyöräilykerrasta.
Torstai oli Baijerissa pyhäpäivä, Maria Himmelfahrt, joten kaikki kaupat olivat suljettuina. Jäimme ensimmäiseksi yöksi Oberstdorfista vähän eteenpäin parkkipaikalle Stillach-jokivarteen, Parking lot day/night Oberstdorf, 11 Birgsauer Straße, joka on tarkoitettu vaeltajille ja ulkoilijoille. Muitakin karavaanareita parkkipaikalla yöpyi.
Perjantaiaamuna Mies kaivoi pyörämme takatallista ja lähdimme pyöräilemään. Minä en ollut kuukausiin pyöräillyt muuta kuin edellissunnuntaina reilut kymmenen kilometriä. Vähän jännitti miltä tuntuu ja mitä selkäni sanoo tästä toisesta pyöräilykerrasta.
Vaikka hyvin useasti olemme käyneet täällä Oberstdorfin lähettyvillä, niin Trettachtalia emme ole kulkeneet kuin kristallinkirkkaalle
Nyt jatkoimme laaksoa eteenpäin Trettach-jokivartta pitkin. Edellispäivän kovat sateet olivat tehneet vuorilta virtaavan veden hiekanharmaaksi.
Rankapinoa vasten lehmä hieroo kutisevaa kaulaansa.
En voinut kuin ihastella ympärillä olevaa kauneutta ja olla kiitollisen siitä, että vajaat kaksi viikkoa olin kulkenut vasta ilman kyynärsauvoja ja nyt pystyin jo pyöräilemään kolmen kuukauden välilevypullistumakärsimyksen jälkeen istuessani tässä Trettach-joen ihanassa kohinassa. Voi miten onnellinen olinkaan.
Olen täältä laakson perältä monesti suunnitellut vuoriretkeä. Kääntöpaikastamme olisi vielä päässyt pyörillä noin kolmella kilometrillä ja 300 nousumetrillä Hintere Traufbergalpelle, mutta tuon kokemuksen jätimme odottelemaan parempia aikoja.
Hütellä, Alpe Oberau, istahdimme päiväkahville.
Käyvimme vielä illasta Oberstdorfin keskustassa. Siellä oli leppoisa hellepäivän tunnelma.
Päivän aikana pyöräilyä tuli vain 19 kilometriä. Oli parempi kuitenkin aloittaa varoen istuminen pyörän satulassa. Olihan tämä vasta toinen pyöräilypäivä 21.5. jälkeen. Tunne oli suurenmoinen, kun sain edes tämän verran pyöräillä.
17.8.2019: Tästä päivästä teinkin jo pienen jutun ollessani niin innoissaan, kun ensimmäinen tämän kesän pieni vaellusretki oli tehtynä, 17.8.2019: Mestari olen. Joku varmasti ajattelee, että olenpa leuhka ja itsekehuva. Ei me suomalaiset liikaa ajatella itsestämme positiivisesti eikä liikaa nähdä kauneutta ympärillämme. Olen myös hermokipupirulaisen jälkeen ansainnut julkisen itsekehuni. Kukas muu se kissanhännän nostaa ylös kuin kissa itse. Tuon tiedän kissaihmisenä varsin hyvin. Toipumisen pitkä ja hidas tie on kuitenkin vielä kesken ja sen eteen saan tehdä töitä joka päivä vielä pitkään.
Se, että olen vajaa kaksi viikkoa vasta kävellyt ilman kyynärsauvoja ja teen ensimmäisen vaellusretken, tuntui erittäin suurelta. Ei niin suurelta kuin tämä retki Sveitsin lomalla kyynärsauvojen kanssa, mutta melkein. Jalkani varpaat ovat vieläkin turrat ja kävelyni ei ole normaalia, mutta päivä päivältä hitaasti mennään eteenpäin. En jää surkuttelemaan tilannetta paikoilleen enkä katkeroidu hukkaan mennystä vuorikesästä, vaan nautin suuresti pienistäkin onnistumisen askelista. Aikaisemmalla talvisena retkenä ylhäällä näytti tältä, 9.3.2016: FELLHORN-VUORELLA.
Se, että olen vajaa kaksi viikkoa vasta kävellyt ilman kyynärsauvoja ja teen ensimmäisen vaellusretken, tuntui erittäin suurelta. Ei niin suurelta kuin tämä retki Sveitsin lomalla kyynärsauvojen kanssa, mutta melkein. Jalkani varpaat ovat vieläkin turrat ja kävelyni ei ole normaalia, mutta päivä päivältä hitaasti mennään eteenpäin. En jää surkuttelemaan tilannetta paikoilleen enkä katkeroidu hukkaan mennystä vuorikesästä, vaan nautin suuresti pienistäkin onnistumisen askelista. Aikaisemmalla talvisena retkenä ylhäällä näytti tältä, 9.3.2016: FELLHORN-VUORELLA.
Kiitos tästä!
18.8.2019: Olimme näissä maisemissa Heini-Klopfer-Skiflugschanze- lentomäen parkkipaikalla "puskaparkissa" viettäneet kaksi yötä muutaman muun karavaanariautokunnan kanssa.
Siirsimme mökkiauton parkkipaikalla puiden varjoon ja lähdimme jälleen pyöräilemään.
Poikkesimme pienen mutkan Fellhorn-hissiasemalla. Täällä päin vuorilla on joka puolella hissiasemia ja ne kesät talvet auki. Lyhyt huoltotauko on ennen lumien tuloa. Nyt aamusta iso parkkipaikka oli jo lähes täysi ja hissijono pitkälle pihalle asti. Edellispäivänäkin, vaikka oli pilvinen sää, oli vuorelle menijöitä, mutta jono oli vain sisätiloissa. Mikä sen ihanampi olo- ja ulkoilupaikka kuin vuorten moninaista kauneutta olla katselemassa.
Me jatkoimme matkaa. Olimme ihanassa Stillachtalin laaksossa.
Tästä risteyksestä olemme käyneet kävelyretkellä maaliskuussa talvisissa maisemissa Gasthof Einödsbach-hütellä, mutta emme koskaan aiemmin ole kulkeneet risteyksestä oikealle ja Rappenalptaliin. Juttu talvimaisemista on täällä.
Kääntymispaikassa Schwarze Hüttellä joimme kahvit.
Tästä olisi vielä päässyt jonkun matkaa eteenpäin, mutta en ollut edes ajatellut näin pitkälle uskaltaa pyöräillä, mutta kun tuntui ihan hyvälle niin jatkoimme matkaa 12 kilometrin verran. Monesti olen katsellut karttoja ja suunnitellut, kuinka täältä nousisimme vuorille ja Itävallan rajalle. Ylhäällä oli kaunista vuorialuetta.
Kuvia paluumatkalta.
Olimme kulkeneet Rappenalpbach-jokivartta pitkin.
Annoin kylmähoitoa heikoille mutta pikkuhiljaa voimistuville jaloilleni. Vesi oli niin kylmää, ettei siinä voinut jalkoja muutamaa minuuttia pitempään uittaa.
Mittaa päivän pyöräilylle kertyi 26 kilometriä. Kahtena päivänä yhteensä 45 kilometriä. Kun ajattelen, että nämä kaksi pyöräilyä oli vasta toukokuun jälkeen toinen ja kolmas pyöräily, niin hyvin meni ja hyvältä tuntui nämä toipumisen askeleet. Tuossa vielä välipäivänä kävelin vuorilla.
Niin hyvästelimme kiitollisina kotivuoret ja Oberstdorfin taas joksikin aikaa. Palasimme kotiin kolme vuoripäivämuistoa mukanamme.
©Soleil
Joka reissua tänne päin ei blogissa ole, mutta tässä muutama muu reissutarina näiltä samoilta seuduilta.
- 6-8.7.2018: SUUREN PEUKALON VALLOITUS
- 26-28.1.2018: LUMISILLA VUORILLA
- 12-14.7.2013: Mittelberg
- 23-24.2.2013: Oberstdorf
- 5.2.2011: ENSIMMÄINEN PÄIVÄREISSU ALPEILLE
6 kommenttia:
Tuttuja maisemia. Allgäussa en kuitenkaan ole koskaan pyöräillyt. Vuoret ovat pelottaneet. Harmi tuo selkäsi. Mutta onneksi olet taas kunnossa. Oberstdorfiin olemme suunnitelleet matkaavamme taas ensi kesänä. Täältä sinulta otin jo yhden paikan ylös, jossa haluaisin käydä: Tegelberg.
Ihanaa syksyä teille ja kisuleille. Täällä Suomessa on nyt sateista ja pimeää pitkälle aamuun.
Eikö olekin mukava nähdä tuttuja maisemia toisen kuvista. Aina toisten matkakertomukset ovat aina pieniä reissuja itsellekin ympäri Maailmaa. On mukava nähdä kuvista toisenlaista elämää.
Olen pikku-tytöstä asti haaveilut vuorista ja ulkomailla asumisesta, mutta se jyrkänteen reuna on tehnyt voimattoman tunteen. Ollut vähän pelottava mutta en ole ollut korkeanpaikan kammoinen. Kun huomasin, että epätasaiset maastot ja vuoret antavat parhaan kävelyalustan selälleni, niin aloin tuosta hassusta tunteesta opettelemaan pois. Oikeastaan juuri Schloss Neuschwansteinilta tuhannen metrin nousu juuri tuonne Tegelberglle oli yksi iso askel tuolla tiellä. Tuo Füssenin seutu oli alkuaikana, ennen blogia, meille suosittu käynti paikka, mutta Oberstdorfista on tullut kotivuoripaikka vuorien kauneuden takia.
Selkäni on ollut ongelma lapsesta asti, sukuvika, mutta en anna pariksi. En ole vielä kunnossa. Kyllä viikkojen vähä liikkumattomuus vei lihakset, mutta ne vahvistuvat pikku hiljaa. Varpaat ovat vielä vähän turrat ja pistelyä välillä, toivottavasti ei hermovaurion tekemää, on vielä.
"Täällä Suomessa on nyt sateista ja pimeää pitkälle aamuun."
Me muutimme tänne pohjois-Suomesta. Ilmasto ja valon määrän ero on aika suurta.
Kiitos! Sinulle ja perheellesi myös ihanan mukavaa syksyä! :)
Soleil
Vielä täytyy lisätä, että myös Grünten houkuttelee. Oliko sinne kovin trittsicherheitia vaativa nousu?
Olemme vuodesta 2011 harrastaneet myös geokätköilyä. Blogini oikeassa laidassa on linkki geotietoihini.
Voi ihanuus, kun sain kulkea kuvatarinalla tuon Grüntenin valloituksen taas uudestaan. Tuo ylhäällä ollut pumpulitaivas oli uskomaton näky.
https://www.youtube.com/watch?v=wOjDUrDsBpg
https://soleilblogi.blogspot.com/2017/03/2532017-vaellus-gruntenin-huipulle.html
Kuinka usein viime vuosina olenkaan aikonut koko blogin lopettaa, mutta sitten ajattelen sitä kuinka mukava on aina reissujamme täältä muistella. Kuvia otan kymmeniä tuhansia vuodessa. Nytkin odottaa viime reissun 3600 kuvaa läpi käymistä. Kuinka sängynpohjalla taas omanlaiset kuvatarinat retkistämme nousivat arvoon arvaamattomaan, kun niitä hermokipupirulaisen poltellessa tietokoneen kansioista katselin. Aina ei edes kivulta voinut katsella, mutta jo taustamusiikki toi jonkun tietyn ihanan reissun mieleen. Oli helpompi hengittää ja kulkea vuoria kohti. Blogin oikeastaan aloitin siksi, että tuttuja Suomessa kiinnostaisi tämä uusi elämämme täällä, mutta ei se sitä tehnyt. Miestäni kuitenkin muistutan aina välillä, että jos päiväni päättyisivät yllätäin kuin Ramses kissallamme niin kerro Suomeen, että käyvät edes katsomassa millaisia mukavia retkiä saimme tehdä.
Helppo tuo Grüntenin valloitus oli, kun ei kulje huipun Burgberger Hörnlen kautta. Ei ole mitään vaativia kohtia. Tuo jyrkkä lumikohta ainoastaan vähän jännitti, että jos siinä uppoaa. Nousumetrejä tulee reilu kahdeksan sataa metriä. Hissilläkin tuonne pääsee, mutta tuolloin ei se ollut auki.
Reittimme taisi olla tämä,
https://www.outdooractive.com/de/route/bergtour/allgaeuer-alpen/auf-dem-gruenten/1536908/
Tehän olette geokätköilleet jo pitkään. Se on kyllä hauska lisä harrastu ulkoillessa mutta myös autoillessa. Joka reissu, mutta myös muulloin, tuota harrastamme. Sveitsi lomajutussa ei tainnut edes olla mainintaa, mutta kätköjä kyllä keräilimme matkan varrelta. Saksasta olemme parhaat kätköt löytäneet. Jotkut näkevät kovasti vaivaa tehdessään kätkön. Ei ole vain purkkikätkö.
Tekisi mieli lähteä päiväretkelle sunnuntain ja nousta Mittagbahnalla ylös ja käydä sieltäpäin maisemia katselemassa, kun sekin on käymätön paikka. Lupaa hellesäätäkin, mutta taitaa jäädä haaveeksi, kun vähän on kiirettä. :)
Tulimme Mittagbahnilla alaspäin. Aivan huiman upeat näkymät Immenstadiin koko matkan.
Sama minulla, olen monta kertaa päättänyt lopettaa blogin, mutta siitä on tosiaan mukava jälkeenpäin katsella kuvia.
Ihanaa, että löysin tämän sinun blogisi. Nyt oikein innostuin suunnittelemaan ensi kesän matkaa. Kiitos kaikista vinkeistä. ♥️
Ole hyvä vain ja Kiitos! :)
Ei ole aikaa lähteä nyt viikonloppuna päiväreissulle vuorille.
Työlästä hommaa on minun tavalla käydä muistoja läpi. Minulla aikaa vie paljon kuvien läpikäyminen, kun niitä niin paljon otan. Nytkin olen vasta aivan alussa viime reissun kuvieni kanssa.
Voi tiedän nuoresta asti automatkailleena, vuodesta 2000 karavaanarina, kuinka reissusuunnitelmien tekeminen on mukavaa. Suomessa aina vuodesta 11 kuukautta katseli karttoja ja suunnitteli.
Mukavia hetkiä reissusuunnitelmien tekemisessä. :)
Lähetä kommentti