Aamulla kotimittari näytti jo vajaata astetta pakkasta.
Lauantaina aurinko paistoi ja ihastelin, kuinka kauniilta kukkivat pellot näyttivätkään. Tänään piti olla myös aurinkoinen päivä, mutta kylmä yö oli saanut aikaan voimakkaan sumun eikä aurinko päässyt valostamaan ja lämmittämään sunnuntaikävelyretkeä.
Viikko sitten olimme sunnuntaikävelyllä vuorimaisemissa, josta kuvia laitan, kun kerkiän. Tänään ajelimme muutaman kilometrin päähän, josta olisi pitänyt näkyä kauas ja myös aivan kotikyläämme asti, mutta sumu oli näkymien tiellä.
Maa ei ollut kuurassa, mutta yön kylmyys ja sumu oli joihinkin lehtiin tehnyt mukavan näköistä jäätaidetta.
Niinkuin tähän ison rypsipellon reunaan.
Peltotie
Keräsimme matkalla kaikkiaan yhdeksän geokätköä. Kätköt olivat helposti löydettävissä. Kepeästi Mieheni nousi tuohon tolppaan metrien korkeudelle yhden "vaikean" keräämään.
Etsi puunrungolta kätkö.
Tämä kätkö oli puun juurella kiven alla.
Ensiyö tulee varmaan olemaan kylmempi, kun nyt kuuden jälkeen illalla on enää vain 0,6 astetta lämmön puolella. Talvi tulee, vaikka sitä emme kaipaakaan.
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti