10-12.7.2015, KESÄISESSÄ OBERSTDORFISSA

Aamuyön puuhasteluja ja kauniita kotivuorien maisemia.

Joka kerta, kun ajelemme Oberstdorfia kohti ajatukseni menevät muistoihin ja päivään 5.2.2011. Vietin toista viikonloppua uudessa kotimaassa ja ajelimme tuolloin päiväreissulle tänne.

Näin tuolloin ensikertaa läheltä Alpit lumisena. Tuosta päivästä lähtien olen ollut sitä mieltä, että vuoret lumisena ovat kaikista kauneimmillaan. Elettiin tosiaan helmikuun ensimmäistä viikonloppua, kotona oli 18 lämmintä ja täällä Oberstdorfin mäkihyppytornien läheisyydessä noin 15. Ohut talvitakki päällä ja kuvan maisemissa auringon paisteessa penkillä istuessa tuli lämmin. Lintuset lauloi ja lumi suli kohisten. Tämä tuntui suurelta ihmeeltä, kun viikko aiemmin olin Suomen pimeydestä ja lumikinoksista lähtenyt. Samaan aikaan siellä paukkui pakkanen kolmessakymmenessä, kun täällä oli kevät ja aurinko paistoi kuin huhti-toukokuussa Suomessa.

Oberstdorfissa olemme käyneet muutamia kertoja, aivan tien päässäkin useasti ja kerran lentomäen hyppyritornissa. Juttuja ei ole täällä blogissa, kuin tässä talvista maisemaa helmikuulta 2013. Keväissäkin on eroja. Kevät 2011 oli aikainen ja tuolloin Pääsiäisenä oli jo täysi kesä. Tässä juttua heinäkuulta 2013 täältäpäin ja Itävallan puolelta Mittelbergistä kävimme tuolloin bussilla ja kävellen Saksan ja Oberstdorfin alueella olevassa kanjonissa, Breitachklammilla. Olemme viettäneet kerran aiemminkin viikonlopun yöpyen Wohnmobilstellplatz Oberstdorfissa, joka sjaitsee ihanteellisella paikalla keskustan tuntumassa, kun siinä kaikki on niin lähellä. Tämä vajaan kymmenentuhannen asukkaan Alppikaupunki on varmasti kaikille suomalaisille tuttu talviurheilusta, MM-kisoista, mäkihypystä ja lentomäestä. Tässä nettisivut joilta löytyy paljon tietoa alueesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista ja tässä toiset hyvät sivut. Tässä vain saksan kielellä olevat sivut.

Nämä stellplatzit/matkaparkit eivät ole leirintäalueita, vaan niiden lisäksi tehty palvelemaan karavaanarin erilaisia tarpeita. Näitä on ilmaisista parkkipaikkatyyppisistä aivan nurmitettuihin ja aidattuihin paikkoihin. Joissakin on sähköpaikat sekä huoltorakennuksessa vessat, suihkut ja pyykikoneet. Maksaminen on usein itsepalveluna automaatteihin, mutta myös paikkoja joissa isäntä käy illalla tai aamulla maksun hakemassa tiettyyn aikaan. Näissä on karavaanarille tärkeät puhtaan veden otto (10l/10s-100l/1e) paikka, likavesien ja kemiallisen wc:n tyhjennyspaikat. Näitä on eniten Euroopassa Saksassa ja Ranskassa, Suomessa vain muutama. Näiltä sivuilta löytyy noin kolmetuhatta stellplatzia Saksassa sekä lisäksi muista maista. Täältä Saksan 91 parasta paikkaa. Ja jos jotakin kiinnostaa katsella, niin täällä on filmattuna ja esiteltynä Saksasta 107 stellplatzia, myös sisältää paikkakunnan nähtävyysesittelyä. Täällä on luotu mahtavat puitteet karavaanarimatkailuun. Kylät ja kaupungit ovat ymmärtänet, että karavaanareille kannattaa järjestää tällaisia palveluita, kun he tuovat rahaa heille. Näitä stellplatzeja löytyy kylien, kaupunkien, nähtävyyspaikkojen ja vesistöjen lähettyviltä, jopa maatilojen pihoilta.

  

Tällaiset oli lauantain aamuyön puuhastelut tälläkertaa karavaanareilla. Ei ne yleensä kyllä näin vauhdikkaita ole. Heräsin puoli viiden aikoihin, kun nuorimmaisemme punapää-Kuningattarella oli sängyssämme vauhdikkat kiihdytysjuoksut meneillään. Sitä kahden metrin matkaa edestakas vauhdikkaasti juoksi, näitä hän aina välillä harrastaa. En tiedä haluaako hän minut herättää vai onko hänellä vain niin tylsää, kun kaikki nukkuu, tai houkutteleeko Enoansa juoksuleikkiin mukaan. Sanoin hiljaa, että lopeta tuo ja loppuihan se. Kuuntelen ulkoa kuuluvaa linnunlaulua ja keittiöntasolta kuuluu outoja ääniä. Aivan kuin ikkunasta irroteltaisi siihen roikkumaan laittamiani pehmoisia perhosia. Nousen ylös ja näen, että Jätkä makaa tasolla selällään ja rullaverhon raosta tassullansa irrotelee perhosia. Leikki loppuu siihen, kun kerään perhoset pois. Painun takaisin pehkuihini. Pian Prinsessa alkaa raakkumaan vessassa hiljaa. Tupsukorvat eivät mauu, vaan heillä on erilaisia ääntämisiä. Sanon hänelle, että ole hiljaa. No, se ei auta ja nousen katsomaan mikä on hätänä. Hän istuu vessa-astian edessä. Ajattelen, että vessa-astiassako on joku pökäle, ettei siihen voi tehdä, prinsessamme kun osaa olla vaativainen. No, astia näytti puhtaalta. Menen takasi pehkuihin. Pian joku leikkii lattialla jollakin vauhdikkaasti. Nousen taas ylös ja Kuningatar leikkii lattialle jäänellä yhdellä perhosella, jonka otan häneltä pois. Hän siirtyy pöydän alle leikkimään lelulla. Tylsä mamma, kun vielä muutkin lelut kerää lattialta pois. Tuon jälkeen porukka hiljenee. Ajattelen pää tokkuraisena pomppimisesta, että miten päivän vaelluksen käy, mutta aikanaan saan unen päästä kiinni ja herään kahdeksalta. Prinsessalla on kovasti asiaa, puskee ja sanoo kurkur. Joo, vessa-astiassa oli piilossa jonkun tekemä pökäle, jota en aamuyöllä kaivellut hiekan alta pois. Ja kun se on siivottu, hienohelma-Prinsessamme käy tyytyväisenä aamutoimilla. Kun Isäntä hyvin nukutun yön jälkeen herää hän on täysin tietämätön meidän muiden karavaanareiden aamuyön puuhasteluista. Hän on kotonaan mökkiautossa nukkunut hyvin. :)

Niin pääsemme aamupalan ja aamupuuhastelujen jälkeen lähtemään vuorille, mielet iloisena.

Alahissiasemalta 828 metristä lähtee hissi Nebelhornin huipulle. Matkalla on kaksi hissin vaihtoa, Station Seealpe 1280 metrissä, Station Höfatsblick 1936 metrissä. Yläasema on Gipfelstation 2224 metrissä.

Onhan tämä laiskaa vuorilla kulkemista, kun hissillä nousee ylös, mutta jos olisimme lähteneet alhaalta asti kävelemään, niin nousumetrejä olisi tullut 1400 metriä ja tuo on jo muutaman tunnin kävely. Ja alhaalta noustessa kävellään aina metsässä ainakin tuonne 1500-1800 metriin, josta ei vielä maisemia paljoa näe. Kyllä tuolta Station Höfatsblickin 1936 metristäkin lähtee reittejä ympäriinsä joissa saa itsestään kaiken irti antaa, jos niin haluaa. Me nautimme siitä, että näkee ympäriltä kauas vuorten huippuja.

Täällä on tapana nousta aivan pyhävaatteissakin hissillä ylös ja käydä vaikkapa vain syömässä kauniissa maisemissa. Ja minkä nytkin pistin merkille niin useampi oli pyörätuolilla ylhäällä. Ala-asemalta nousi hissillä ylös vanha mies, joka oli hyvin hengästynyt ja astmapiippua veti, mutta hissillä hän pääsi ihastelemaan maisemia ylhäältä. Ihailin häntä.

Me jäimme toisella asemalla pois hissistä, Station Höfatsblick, 1936 metrissä. Edellisenä päivänä katselin livekameran kuvaa täältä ja taivas oli tuolloin sininen ja samalaisen ilman piti olla tänäänkin, mutta pilviä oli näin aamupäivästä ainakin taivaalla.

Kotona olimme jo reittejä katselleet ja tämä harjannereitti kiinnosti. Lähdettiin kurkkaamaan, miltä se näyttää minun silmille. Ajatuksella, että voidaan palata takaisin jos siltä tuntuu.

Olen täällä aikaisempien vuosien jutuissa puhunut omasta arkajalkaisuudestani. Siitä, että jyrkänteen reunalla tulee voimaton olo. Korkeita paikkoja en pelkää, niille olen aina halunnut, eikä hissitkään ole koskaan pelottanut. Se vaan on aina ollut kumma, että se jyrkänteen reuna saa aikaan voimattoman olon, ehkä vähän sellaisen pienen pelontunteen, että jos minä horjahdan ja tipahdan tuonne. No, nyt olen sitten kolme vuotta ja enemmän kaksi vuotta aivan tietoisesti halunnut kohdata aina vaan enemmän noita reunoja korkeuksissa. Eikä tuota tunnetta enää vuoteen ole tullut. Tiedän, että jos en olisi itseäni koulinut tähän olisi niin monta upeaa kokemusta jäänyt kokematta, kun kuitenkin suuri rakkauteni on Alpit, Mieheni lisäksi, joista haluan aina vaan enemmän uusia kokemuksia ja elämyksiä kokea.

Tämä vaikeaksi ja siniseksi luokiteltu eteläinen 3-reitti Nebelhornin huipulle sanotiin vativan Alppi-kokemusta, askelvarmuutta sekä hyvää kuntoa. Suositeltiin kulkemista alhaalta ylöspäin ja vain kokeneille vuorillakulkijoille alaspäin laskeutumista. Tämmöiset tarinat reitistä saivat minut kyllä epäilemään taitojani ja kuntoani. Tämä ei näyttänyt yhtään sellaiselta, minne en voisi mennä, vaan halusin kokemaan tämän pienen harjureitin, kulkea uusia kokemusia kohti ja kerätä lisää rohkeutta.

Jyrkästi tässä noustiin ylöspäin. Minusta tässä ei olisi tarvinnut varmistusvaijeria, polku ei ollut kapea, mutta olihan vaijerista hyvä pitää kiinni kiskoessa itseä ylös.

Tässä kohtaa vaijerit olivat paikallaan minulle, eipä noita Mieheni tarvinnut.

Aina tulee valtava ilo ja riemu, kun katselee alaspäin jäävää polkua ja paranevia maisemia ylhäältä päin.

Loppumatkalla ei sitten ollutkaan vaijereita.

Välillä puhalsi voimakas tuuli, joka tuntui vievän aivan mukanaan.

Nämä rumat pömpelit, olivatkohan nämä lumetuslaitteita tai lumivyöryn tunnistuslaitteita. Ne sojottivat niin jyrkiin rinteisiin, että mietin voiko kukaan tuosta lasketella.

Jos tämä on vaikea sininen reitti, mustat ovat niitä vaativimpia, niin minusta tämä ei kovin vaativa ollut. Taidan sitten olla jo alkutaipaleen vuorivaeltaja. :)

Niin kauniit ovat kotomaankin vuoret.

Nebelhornin tasanteella.

Kyllä siinä äkkijyrkkää pudotusta on melkoisesti noiden heinien alla.

Pieniä askelia monissa upeissa maisemissa olen kulkenut tähän askeleeseen asti. Upean matkan olen saanut kulkea vuorien antamissa uusissa elämyksissä.

Nebelhorn 2224 m.

Tuota harjanteella menevää klettersteigen reittiä katselimme vuosi sitten jo netistä, mutta en minä ole valmis viellä tuonne menemään, tiedä vaikken koskaan. Alku ihan ok, mutta sitten siellä tulee tikapuita ja jyrkkää kiipeämistä. Täältä löytyy tuosta touhusta ja reitista tietoa ja filmin pätkäkin. Lapsetkin siellä kulkevat kyllä. Näitä tämmöisiä reittejä on Alpeilla paljon.

Koirakin sinne oli niin innoissaan menossa punainen liivi päällä, ensimmäisen kiipeilijän mukana.

Kun poistuu hissiasemalta ja hütten tasanteelta, niin poistuu turvalliselta asema-alueelta ja varoitetaan korkean vuoren vaaroista.

Katselin tuolla kuvassa keskellä näkyvää isää ja noin parivuotiasta tyttöä, kun isä puki tytölle kiipeilyvarusteita. Heillä oli kyllä todella hyvän näköinen rinkka, missä saattoi tyttöä kantaa ja laittoiko sitten varmuudella itseensä tytön valjaista kiinni, tiedä. Äidillä ja 4-5 vuotialla tytölläkin oli kiipeilyvarusteet päällä. Taisivat hekin olla menossa kiipeilemään.

Oli jo kahveet ja bretzelit ansaittu. Varjossa oli viitisentoista lämmintä ja auringossa paljon lämpimämpää.

Nämä alppinaakat ovat sitten aina pyytelemässä herkkupaloja, mutta ei meiltä saanut.

Tasanteella miehet pukevat klettersteig-varusteita päälle.

Iäkkäältä pariskunnalta naakat saivat syötävää.

Alhaalla näkyy Station Höfatsblick 1936 metrissä.

Tämä leveä polku oli yllättävän jyrkkä ja

liukas. Sai olla tarkkana ettei irtokivillä lähde holtittomaan sivuluisuun. 

Siellä on tikapuut ja jotkut rohkeat matkalla johonkin.

Tuossa harjanne jonka ylös nousimme. Oli kyllä mainio harjoitusreitti!

Lähdimme käveleskelemään tuonne niittyharjantelle.

Alhaalla näkyy Oberstdorf.

Täällä ylhäällä on myös lapsille ja lapsenmielisille lyhyitä teemareittejä.

Ensimmäinen kuva tästä suojellusta kukasta, edelweissista - alppitähdestä ;-)

Meillä oli suunnitelma lähteä käymään alhaalla Seealpseellä, pienellä alppijärvellä joka sijaitsee 1700 metrin korkeudella. Tuo järvi jätettiin toiseen kertaan. Halusimme katsella maisemia ylempää ja tuo ylempi polku kiinnosti.

Tämä kapea harjanne, joka oli oikealta puolelta todella jyrkkä, tuntui siltä että jos tuonne olisi lähtenyt kävelemään, niin koko harjanne olisi varmasti kaatunut.

Kuvan keskellä ylhäällä näkyy pienenä ylähissiasema ja Nebelhorn.

Tästä sitten lähdimme ylemmälle polulle.

Tähän oli 12.8.1955, jonkun Miehen vaellukset päättyneet salaman iskuun.

Näkymä harjanteelta toiseen suuntaan, aidan taakse. Hieno laakso ja alhaalla näkyi pienenä hütte.

En ole taitanut ennen näin kapealla polulla ja jyrkässä kävellä.

Kivistäkin oli välillä.

Seealpsee näyttää alhaalla kauniin houkuttelevalta.

Harmitti kääntyä tästä takaisin, mutta viimeinen hissi menee ennen viittä alas.

Tästä kuvasta näkee, ettei tässä kohtaa aivan tasaista ollut.

Ambulanssihelikopteri meni vauhdilla laaksoon.

Kaloreita oli kulunut reilu 1500 ja tästä vähän tankkausta vajeeseen. Tällä kyllä lähti nälkä.

 Alhaalla laaksossa oli 29 lämmintä. Minulla oli jalat jotenkin tohjona. Eivät aikoihin ole tuntuneet niin väsyneiltä. Huomasinkin siinä harjanteella, siinä irtokivikkolaskussa ja kapealla polulla kävelessä, että jännitin jalkoja etten vaan horjahda ja liukastu.

Niin ihanan vuoripäivän taas saimme viettää! Mehän olimme ensimmäistä kertaa Oberstdorfin vuorilla ja yllätys oli, että täältä löytyy niin kauniit vuoret, kun nousee korkeuksiin katselemaan. Aina laaksosta katsellessa maisemat näyttävät vähän lattealta ja eihän nuo vuorenhuiput edes laaksoon näy. Ja laakson toisellakin puolella ja perälläkin on kauniita vuoria, polkuja ja hüttejä, ympäriinsä joka paikassa. Täältäkään polut eivät lopu yhden ihmiselämän aikana. :)

Sunnuntaiaamuyön karavaanarit nukkuivat ilman erityisiä puuhasteluja. Aamu valkeni kauniissa linnunlaulussa ja taivas sinisenä. Aamujuttujen jälkeen lähdimme helteiseen säähän kävelylle kaupungille. Joku kahvila, jäätelökioski ja pari matkamuistomyymälää oli vain auki, kun oli sunnuntai. Emmekä illalla ehtineet käymään täällä olevissa urheilukaupoissa. Tässä muutama kuva kävelyltä.

Seurasimme hetken tupsukorvakissan hiirenkeittämisleikkejä.

Rakastan näitä vanhoja taloja, ne ovat niin kauniita.

Tämä talo oli kotiseutumuseo, joka ei ollut nyt auki.

Jotenkin tämä Oberstdorf tuntuu aina rauhalliselta paikalta, vaikka täällä on paljon majataloja, hotelleja ja aina turisteja liikkeellä. Tämä ei ole läpikulkukaupunki, josta syystä tämä ilmeisesti huokuu aina rauhallisuutta.

Ei kuultu viikonloppuna puhuttavan suomea eikä nähty suomalaisia karavaanareitakaan, ei vuorilla eikä tien päälläkään. Kuinkahan moni suomalainen karavaanari kulkee vuorilla? Me olemme kyllä tässäkin asiassa niin poikkeavia suomalaisia karavaanareita, omia polkuja kulkevia. Kyllä täällä saksalaiset karavaanaripariskunnat harrastavat paljon vuorilla kulkemista.

Kotimatkalla Bad Hindelangin ja Oberjochin kylien välissä olevalla pienellä mutkatiellä oli karvaanarit liikeellä. Tämä tie on pieni mukava harjoittelutie sellaiselle, joka ei ole koskaan mutkasilla Alppiteillä ajanut. Näiden kylien maisemat ja vuoret tarjoaisivat myös hyvät puitteet mukaville vuoriretkille.

Tässä kantrahtava, niin hauska laulu karavaanareista, että laitan vielä tämän tähän loppuun. Teille Lukijoille vähän tietoa, jotka ette ole karavaanareita, millaisia ovat kulkurikaravaanarit ja heidän liikkuva elämänsä! Meillä teiden kulkureilla tuo taivas ei aukea vaan keväällä vaan se on auki ympäri vuoden. Me olemme iloisia vuorikaravaanareita ja olemme näin oman elämämme nautiskelijoita ja automatkailijoita olleet vuodesta 1987 asti. ;) Ihania ja parhaita reissuja kaikille nautiskelijoille, millä sitten kuljettekin! :)

Kiitos taas, lähelläkin on niin kauniit vuoret!

Soleil

Ps. Lämpimät ja helteiset ilmat ovat jatkuneet. Maanantai oli kylmä päivä, kun oli pilvistä ja vain 22 lämmintä, mutta tänään jo kolmisenkymmentä lämmintä ja loppu viikolle lämpiää lisää, lupaa jopa 38 astetta. On se ihana kesä.