SIIRIÄ KAIPAAMME JA IKÄVÖIMME

Tiedämme, ettet varmasti olisi halunnut karavaanariporukkaasi jättää, mutta kun munuaiset teki lopun, niin elimistö väsyi eikä enää tassu jaksanut lempihuiskalle nousta. Oli aika tehdä raskas päätös ja sanoa hyvää matkaa, rakas Siiri.

Tänään tulee kolme viikkoa, kun jouduimme tekemään sen vaikean päätöksen. Tuli hetki, jota olin jo reilu kaksi vuotta pelännyt. Jouduimme tekemään sen suurimman rakkauden osoituksen karvaiselle perheenjäsenellemme, ettei Siirin tarvitse kärsiä tai tule sitä kivuliasta loppua.

Olen ajatellut, että kerron tänne blogiin vasta sitten aikanaan Siirin muistojutussa, että Siiri ei ole enää karavaanariporukan mukana. En halua, että ikävistä jutuista, suuresta surustani, tulee blogihistorian suosituimpia juttuja, niin kuin olen nähnyt Ramseksen muistojuttujen olevan. Joillekin toisen suru ja menetys on vuorikuvia kiinnostavampaa, jota kovasti ihmettelen ja tuo saa surulliseksi.

Olen ollut erityisen reippaana kaikesta ikävästä ja surusta huolimatta aivan Prinsessamme ja Kuningattaren takia, etteivät he sure liikaa ja sairastu, kun Siiri-ystävä on nyt ikuisesti poissa. Viikko sitten, kun saimme kotiin Siirin takaisin ja Prinsessamme kanssa järjestimme uurnalle paikan, minulla iski ikävä ja kaipaus vielä voimakkaammin. Samoihin aikoihin vasta pystyin katsomaan viimeisten päivien ja aivan näitä tässä jutussa näkyviä viimeisten tuntien kuvia. Tänään onkin ollut sitten itkupäivä.

Kuva 4.9.2018

Väsy Siirille tuli aivan yllättävän äkkiä. 4.9 katseli vielä parvekkeella lintuja, mutta oli alkanut olemaan väsyneen oloinen, liikkui vähemmän. Ei kuitenkaan vetäytynyt piiloon, mutta oli ensimmäinen päivä, kun tassu ei enää jaksanut nousta lempihuiskalle. Kävi vessassa kuitenkin, mutta joutui lepäämään välillä ylös portaita noustessa. Illalla käytettiin lääkärissä ja verikokeissa. Verikokeet kertoi karun totuuden ja sen, että munuaiset ja elimistö alkaa olla aivan lopussa. Elimistö ei enää jaksa taistella huonosti toimivien munuaisten kanssa. On tullut noidankehä ja veri on taistelussa mennyt hyvin ohueksi. Esim. hemoglobiini ja punasolut oli reilusti alle alaraja-arvojen. Verta ei ollut ohentanut ihon alle nesteytys, vaan se kun munuaiset olivat loppu. Katsellessa myöhemmin vanhoja veriarvotuloksia, niin esim. toukokuussa hemoglobiini ja punasolut olivat paremmat kuin vuosi aiemmin kymmenen päivän tehohoidon jälkeen. Heinäkuussa ne olivat jo lähempänä ala-arvoja ja nyt ymmärrän, kun tuolloin lääkäri sanoi, että veriarvot eivät näytä hyvältä. Siiri oli tuolloin vielä tosi hyväkuntoinen.

Nyt, kun veri oli tosi ohutta, Siiri ei lääkärin mukaan saanut enää kunnolla happea. Sydän joutui kuulemma tekemään lujasti tuon eteen töitä. Siiri hengitti kyllä normaalisti, ei raskaasti vielä. Ainut mitä nyt olisi voinut tehdä ja se olisi aivan pian pitänyt tehdä, kun punasolut oli jo niin alhaalla, oli verensiirto, mutta kun munuaiset olivat loppu, niin sekään ei enää olisi auttanut kuin pari päivää. Siiri tuli vielä viimeiseksi yöksi kotiin.

Illalla kannoin hänet yläkertaan ja kun hän käveli makuuhuoneeseemme yökki muutaman kerran limaa. Säikähdin todella, kun Siiri oli hetken aikaa velton oloinen. Ajattelin, että onko sydän nyt loppumassa. Yö oli rauhallinen, mutta joi vettä usein, joka oli huono merkki munuaisten toiminnasta ja oli alkanut muutama päivä aiemmin. Yöllä monta kertaa silittelin Siiriä ja kerroin, kuinka tärkeä hän on ja kuinka mamma suuresti rakastaa, mutta enää ei auttanut edes rakastaminen. Oli aika hirvittävä viettää yhteinen viimeinen yö, vaikka Siirille yritinkin olla iloinen.

Aamulla 5.9. Siiri hyppäsi sänkymme jalkopäähän, mutta ei jaksanut tulla meidän pääpäähän. Jotenkin hän vaikutti tavallista väsyneemmältä, mutta tuntui ettei hän halunnut luovuttaa. Meni parvekkeelle ulkoilemaan ystävänsä kanssa kaksi kertaa, mutta enää ei jaksanut nousta lintuja katsomaan. Isäntä järjesteli kameralaukkuaan, kun hänen ystävät tulivat heti apulaisiksi, niin Siiri tuli vasta paljon myöhemmin katsomaan mitä isäntä tekee, mutta ei jaksanut enää puskea ja tutkia laukkuja, niin kuin hän olisi terveenä tehnyt.

Se miten väsy tuli viimeisten kahden tunnin aikana enemmän yllätti kyllä. Siirihän on ystäviinsä nähden ollut hiljainen kaveri, mutta nyt hän parikertaa hyvin hiljaisella äänellä naukaisi. Joten hän taisi olla jo kipeä. Pelkäsin, että tulee se munuaisvikaisen lopun kipeä loppu, joka tuli meidän edellisellä Sasu-kissalle ennen Siiriä. Sasu meni nurkkaan ja huusi. Onneksi Siirille ei käynyt niin. Varmasti pian se olisi ollut edessä.

Viikko sitten, kun vasta katsoin näitä viimeisen päivän kuvia Siiristä, niin tuota ensimmäistä kuvaa katsoessa iski aivan hirvittävä ikävä ja suru, että hän ei näytä tuossa yhtään sairaalta vaan tyytyväiseltä ja hyvin onnelliselta, kun on viimeisen kerran ulkoilemassa vielä tärkeimmän ystävänsä kanssa. Taas näistä alakuvista näen sen viimeisinä tunteina tulevan väsymyksen.

Prinsessa ja kuningatar ovat aina olleet meillä Siirin kanssa. Siiri tuli pentuna noin kuukausi Prinsessaa aiemmin meille. He ovat aina olleet läheisiä ja aina kulkeneet matkoilla samassa häkissä. Siiri ollut jopa turistina ja kaverina Prinsessalle mukana kissanäyttelyissä. Jos aiemmin veli-Ramses komensi siskoaan tai Kunigatar on yrittänyt pomotella tätiään, niin Siiri on aina kiiruhtanut paikalle katsomaan, mitä täällä tapahtuu ja saanut jo läsnäolollaan ystävä-Prinsessan komentelijat väistymään. Siirillä ja Prinsessalla on aina ollut omat leikkijuttunsa.

Ystävät taisivat huomata Siirin hiipumisen aiemmin kuin minä. Ihmettelin, kuinka Prinsessa kävi usein nuolemassa Siiriä huolestuneen näköisenä. Kuningatar alkoi myös viikko pari ennen Siirin lähtöä komentelemaan tätiään ja ei antanut edes ruokarauhaa vanhalle tädilleen. Se asia rauhoittui aika äkkiä, kun tädin ruoka-automaatti laitetiin kuljetusboksiin, jossa sai sitten rauhassa syödä.

En ollut lähdössä Siirin viimeiselle matkalle lääkäriasemalle, mutta aivan viime hetkellä muutin mieleni ja lähdin. Halusin pitää tassusta ja silitellä aivan viimeiseen asti. Oli hyvä, että lähdin, vaikka lähes joka yö olen kolmen viikon aikana unia tuosta nähnyt. Jopa hetkittäin tullut epätoivoisia ajatuksia siitä, että jos Siiri olisikin vielä selvinnyt, mutta tuohan ei ole totta. Kyllä rakas Siiri oli loppu ja niin kuin lääkärimmekin sanoi, nyt oli hyvä hetki.

Se, miten lääkärikin oli noissa hetkissä, tuntui mukavalle. Lääkäri sanoi Siirille, ennen kun antoi nukutuspiikin, että kerro Ramsekselle terveisiä. Siiri makasi pöydällä kyljellään ja yritin nähdä hänen silmistään, että muuttuiko ilme ja ei se muuttunut nukahdukseen. Minä lähdin toiseen huoneeseen, kun lääkäri antoi kaksi ruiskua, jotka lopetti hengityksen ja sydämen toiminnat nopeasti. Isäntä oli tuossa Siirin kaverina. Kauniisti se loppukin oli mennyt vain elämän lähdettyä elimistöstä oli tullut kaksi henkäystä, kun ilmat tyhjeni.

Olihan se sitten surullista kun Siiri oli poissa, mutta helpottavaa, että sairas sai levon eikä sitä tuskaista loppua kerennyt tulla. Saimme olla Siirin kanssa jonkun aikaa keskenämme. Harjasin hänen turkkinsa. Hän näytti velttonakin aivan Siiriltä. Lääkäri kuunteli vielä varmistukseksi, ettei sydän ole alkanut sykkimään ja silitti Siiriä poskesta ja katsoi, kun käärin Siirin rakkauden punaiseen kankaaseen, sekä halasi ja otti osaa menetykseemme.

Lääkärin mielestä oli hyvä näyttää Siiri kavereille. Minua on jälkeenpäin harmittanut, kun Kuningatar ei nähnyt eno-Ramsesta kuolleena. Siiri ja Prinsessahan olivat Ramseksen vierellä, kun löysin Ramseksen juuri menehtyneenä.

Niin Siiri oli meidän kaikkien hyvästeltävänä vielä kotona. Prinsessa tuli heti katsomaan. Nuuski myös heti Siiriä. Kuningatar katsoi sen puolituntia tuolta kiipeilytelineeltä ja kävi kerran läheltä katsomassa. Prinsessa ystäväänsä nuuskittua meni katsomaan ikkunasta parvekkeelle aivan kuin surien ystäväänsä. Kävi vielä toisenkin kerran katsomassa ja meni ikkunalle uudestaan. Kun Siiri oli hyvästelty, käärin hänet rakkauden punaiseen kankaaseen uudestaan viimeiselle matkalle. Nyt hän oli jo vähän jäykistynyt, fyysisesti oli Siiri, mutta katse ei ollut enää Siirin. Tuli Prinsessa kolmannen kerran katsomaan, kun boksi laitettiin kiinni. Prinsessa saatteli ystävänsä eteiseen ja meni sitten yläkertaan. Näin kauniisti Prinsessa saatteli rakkaan ystävänsä viimeiselle matkalle.

Tuhkauspalvelussa Siirin laittoivat lähtemään viimeiselle matkalle
kauniisti ruusu tassujen välissä.

Kuinka täällä on mennyt? Silloin, kun Ramses lähti terveenä ja aivan yllättäen, se oli aivan kauhea paikka meille kaikille ja kavereille, kun se iloinen kaikkien kaveri oli ylättäen pois. On hyvin mahdollista, että Siiri sairastui surusta. Voi miten hän huusikaan siinä paikassa muutamana päivänä, mihin poikakaverin matka päättyi. Reilun puoli vuotta Siiri ja Prinsessa kiirehtivät reissusta tultua heti ensimäisenä yläkertaan katsomaan siihen paikkaan, onko Ramses tullut kotiin.

Nyt on ollut helpompaa. Jotenkin tuntuu, että kaverit ymmärsivät, että Siiri alkoi hiipumaan, kun tuli sitä pomotteluakin. Nyt minä älysin myös hankkia niin yläkertaan kuin alakertaan hyvänolon hormooneita kissoille tuottavat Feliway-haihduttimet. Luulen myös, että tuo kun saivat hyvästellä ystävänsä viimeiselle matkalle, oli myös hyvä asia. Ovat molemmat katselleet ja nuuskineet paikkoja, jopa Kuningatar höpöttäen etsinyt. Kyllä aivan äskenkin Prinsessa kävi kissapedistä katsomassa ystäväänsä. Eihän se ole ihme, kun on yhteistä elämää lähes kaksitoista ja yli kahdeksan vuotta heillä takana. Siiri myös ystävänä ja perheenjäsenänä ei ollut niin näkyvä. Se harmittaa, kun Prinsessa antaa makuuhuoneesta vanhalle Tädille lähtöjä ja Täti joutuu usein nukkumaan alakerrassa.

Ikävä ja suru yhteisten karavaanarimatkojemme päättymisestä on suuri. Siiri olikin kissoista sanoisinko eniten karavaanari. Siirin kohdalla ei ollut enää muuta mahdollisuutta, kuin päästää hänet pois. Niinkuin lääkäri sanoi, kertomaan terveiset Ramsekselle. Suomessa hän olisi menehtynyt jo reilu vuosi aiemmin, mutta täällä sai elää vielä hyvää elämää reilun vuoden. Siiriä vuoden hoidin ja tarkkailin, niin ettei varmasti moni ei olisi hoitanut ja tarkkaillut syömistä samallalailla, kuin mitä minä tein. Tottakai on ollut huonoja hetkiä nyt jälkeen päin ja olen miettinyt, että olisko toinenkin(kolmas) vuosi mennyt hyvin, jos olisimme heinäkuun lopulla Siirin jättäneet tehohoitoon sairaalaan. Nyt jälkeen päin lääkäriltä kysyttyä, saimme vastaukseksi, että ehkä vain neljä viikkoa olisi elänyt pitempään. Päätettiin kuitenkin, ettei Siiriä sairaalaan jätetä. Saimme hoitaa ja nesteyttää Siiriä kotona, josta se ei kärsinyt, vaan oli helppo hoidettava. Tuo nesteytys oli hyvä asia, eikä tehnyt verta ohueksi. Saimme toivoa paranemisesta, mutta tehdä samalla myös saattohoitoa ja päästää sitten irti, kun enää ei mikään auttanut ja voimat alkoi loppua.

Siirille teen myös pitkän juttelumuistojutun yhteisestä vajaasta 12 vuodesta, kun kerkiän. Siihen sitten laitan muistoja ja runoja.

Tämä Planseen pieni vaellusretki on Siirille. Itkin ja kuljin,.. unelmoin ja ikävöin.

Löysin niin ihanan taustamusiikin nimen,

Dreaming of You

  

,.. Siiri!

Meillä on niin hiljaista,.. kun jo kaksi karavaanaria on poissa. Ikäväkin on kahden suuren vuoren kokoinen. :(

Siiri olet aina sydämissämme ja muistoina niiden tärkeimpien helmien joukossa!

Soleil

Ps. Jotain hyvääkin. Kuningattarella oli viime viikolla puolen vuoden sydänkontrolli erikoislääkärillä. Sydänlihas ei ole puolessa vuodessa paksuuntunut, joten voi olla ettei välttämättä muutukaan. Seuraava kontrolli on vuoden päästä. Kotona seurataan viikottain lepohengitystä.