Silti rypsipellot kukkivat ja viljapellot alkavat työntämään tähkäkukintojaan.
Lämpimän pääsiäisloman jälkeen kotisää on tuntunut kylmältä. Päivisin on ollut vain 10-17 astetta lämmintä. Eilen sadesäällä vain kuutisen astetta. Eilen jopa uutisissa näytti kuinka Hessenin osavaltiossa oli nakannut lunta maahan.
Kylmästä säästä huolimatta en voi kuin ihastella näitä alkukesän peltomaisemia.
Sitä kun maalaismaisemat muuttuvat tilkkupelloiksi.
Aina on aivan parasta, kun vihreiden peltojen ja ruskeiden kevätkylvöspeltojen välissä alkaa loistamaan keltaiset rypsipellot.
Syksyllä kylvetyt viljapellot alkavat työntämään tähkää esiin. Näky tuulessa näyttää iloiselta erisävyiseltä vihreältä sävyloisteelta.
Maissipellotkin jo vähän vihertävät.
Kukkapellot lakastuvat, niinkuin hedelmäpuidenkin kukintaloisto on jo takanapäin.
Suuremmaksi osaksi karhunlaukkametsät olivat jo kukkineet.
Mutta pohjoispuolen metsässä oli vielä kukintoja ja sipuli tuoksui.
Tämä metsätie oli pahasti pusikoitunut.
Kolme viikkoa aiemmin, kun teimme sunnuntaikävelyretken ja keräsimme kätköjä, 14.4.2019: Pääskysestä ei päivääkään. Niin silloin osassa kätköissä oli merkintojä jotka keräsimme talteen. Niiden pohjalta piti ratkaista tehtävä, joka antoi koordinaatit tälle kätkölle. Silloin emme lähteneet enää parin kilometrin lisämutkaa tekemään, vaan jätimme tämän etsinnän myöhemmäksi. Tänään se käytiin sitten etsimässä tällä kymmenen kilometrin sunnuntaikävelyllä.
Oksalla kalan onginta oli hauskaa.
Luontoihmisen onnen hetkiä. Palokärki veijari on vuosien aikana niin monesti räkättäen viilettänyt vain karkuun. Vasta maaliskuussa Mieheni sai linnusta kuvan ja saatoimme linnun laittaa bongattujen lintujen listaan. Tänään se hetken aikaa hakkasi kauempana puuta, kun lennähti sitten taas tiehensä. Nyt minä sain ensi kertaa linnusta jonkunlaisia kuvia, mutta sivuprofiilikuva tarkentui aivan epäselväksi.
Yläkuvissa käpytikka naaras tonkimassa lahoa puuta. Alakuvissa toisessa paikassa käpytikka uros.
Vikkelästä mustapääkertusta sain vain yhden kuvan, kun se koivussa hyppeli. Sinisorsapariskunta lähti rannasta meitä karkuun. Kahdella merihanhipariskunnalla oli jo poikaset isokokoisia. Toisessa paikassa merihanhi ja afrikanhanhi pariskunnat.
Mukava sunnuntaikävelyretki noin 12 asteen lämmöstä huolimatta.
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti