Voi kuinka ihminen voikaan olla onnellinen ja kiitollinen vaellusretken antamista pienistä arkisista hetkistä ja siitä kaikesta kauneudesta mitä koki ja näki ympärillään.
6.7.2018: Jos aivan suunnitelmien mukaan menisi tämä elämä aina, niin meidän olisi pitänyt nyt lähteä kahden viikon vuorilomalle kahteen eri paikkaan viikoksi. Näin olimme suunnitelleet elämän menevän. Jo kuukausi aikaisemmin tiedettiin tuon loman peruuntuminen, kun Miehen työkaveri sairastui. Lomamme siirtyi sitten, eikä tietoa mihin. Ehkäpä saamme pitää vuoriloman sitten, kun jo lunta sataa vuorilla.
Ajelimme tuttuun mutta niin rakkaaseen Oberstdorfiin ja keskustan kupeessa olevalle wohnmobilstellplatzilla yhdessä sadekuuron kanssa. Mies viritti television illan jalkapallopeliä varten.
7.7.2018: Sade jatkuikin koko yön. Vieressä menevästä Trettach-joesta on pieni sivukanava joka menee matkaparkin keskeltä ja voimalaitoksen läpi, osin maan alla. Yöllinen vesisade oli saanut veden vuorilta virtaamaan runsaana. Paikan valitsimme voimalaitoksen vierestä juuri tuon solisevan äänen takia, mutta koskaan aikaisemmin se ei ollut näin isosti pauhannut. Se oli mukavaa taustamusiikkia.
Tässä muutama lauantainen kuva Oberstdorfista.
Teimme pienen metsäkävelyretken peltojen halki. Tätä reittiä emme olleet edes aiemmin kävelleet. Reitin alussa oli muistopatsaita muutamasta kaupungin entisestä asukkaasta. Tässä vasemmassa yläreunan kuvassa oli muistomerkki naisesta, kauppiaan tytär Elsasta, joka oli ensimmäisenä naisena 1909 osallistunut hiihtokilpailuun Oberstdorfissa ja kiivennyt suksilla Nebelhornin huipulle.
Tuossa penkillä istuskelimme tai oikeammin makasimme. Taas puheliaana puhelin Miehelleni monenlaisia asioita. Muistelimme vuosien varrella tehtyjä retkiämme tänne laaksoihin ja myös sitä kuinka monta tietä ja polkua on täältä vielä kokematta. Myös muistelimme viimeisintä tammikuun kävelyretkeä Oytaliin ja sitä kun seurasimme pelastusoperaatiota, jossa etsittiin helikopterilla ja koirien kanssa kadonnutta. Tuolta jostain vasemmalta oli tullut lumivyöry, mikä koitui kohtaloksi ja viimeiseksi vuoriretkeksi kokeneelle vuorillakulkijalle. Elämänlahja on pienistä asioista kiinni.
Mutta puhuin myös aina sitä samaa, kuinka olenkaan onnellinen ja kiitollinen tästä kaikesta, niin kuin myös tänne muistiinkin usein kirjoitan. Jo sanan kiitollinen sanominen lisää tuota mukavaa tunnetta. Ei se sana ja tunne muutu ja kulu edes kirjoittamalla ja sanomalla, vaan vahvistaa vain tunnetta.
Kuinka emme vielä kahdeksan vuotta sitten, vaikka haaveilimmekin, tienneet millaista arkinen elämä täällä olisikaan. Että tässä maisemassa istuskelisimme ja tätä maisemaa voimme sanoa kotimaisemiksi. En tiedä miksi tästä Oberstdorfin rauhallisesta ja luonnon kauniista seudusta onkaan meille tullut niin mieleinen paikka. Täältä lähtee yleisten teiden loputtua monta kaunista laaksoa hienoineen vuorineen. Puhummekin alueesta kotivuorina ja -laaksoina. Joskus myös niin, että tänne tulemme sitten tulevaisuudessa eläkepäivämme viettämään. Voi kuinka ihanalta tuntuu muistella helmikuun ensimmäistä viikonloppua 2011, kun viikkoa aiemmin olin muuttanut Saksaan Kissojemme kanssa asumaan ja ajelimme tänne ensikertaa talvisia Alppeja katselemaan. Aurinko porotti lämpimästi ja lumi suli, lämmintä oli 15 astetta. Se oli ihastusta ja rakkautta heti ensihetkistä lähtien, vaikkei alas laaksoon ei paljoa vuorten kauneutta näekään.
Kirkasvetinen Trettach oli muuttanut yön runsaan sateen takia värinsä rapavedeksi, kun taas sunnuntaina vesi oli kirkasta.
8.7.2018: Olimme jo illalla pakaneet reppumme, minä aivan liian täyteen ja painavaksi. Pyöräilyihanuuden ja -hulluuden takia vaellusretket vuorilla ovat kevään ja kesän osalta jääneet vähiin. Kyllä käveltykin on kevätlomalla ja kotimaisemissa. Meillä on jo vuositolkulla ollut pieni haave. Tuon olimme jo ajatelleet vuosi aiemmin viimein toteuttaa, mutta kun tuolloin heinäkussa nakkasi kotivuorillemme lumen, 15-17.7.2016: VUORISTA LUMOUTUNEENA, niin se jäi silloinkin toteuttamatta.
Lauantaille sääennuste lupasi sadetta, mutta sitä ei sitten päivällä satanutkaan. Satoi vain yöllä ja vuoret olivat sumun peitossa, joten oli turha lähteä lauantaina sumuvaellukselle. Aamulla olivatkin vuoret näkyvillä ja vaikka sadepilven näköisiä pilviä liikkui päivän ympäriinsä, niin ei koko päivän satanut.
En tiedä voiko sitä edes sanoa vuoren valloituksesta, kun kulkee ensin hissillä Nebelhorn Talstationilta 828 metristä - Station Seealpelle 1280 metriin ja siitä vielä Station Höfatsblikille 1932 metriin. Siitä sitten lähdimme vaellusretkelle Großer Daumen huipulle 2280 metriin. Nebelhorn yläasema Gipfelstation on vähän alempana 2224 metrissä. Siellä kävimme viimeksi tammikuussa. Lämmintä oli alle kymmenen astetta.
Mehän olimme juuri tänne päin näitä vuorenhuippuja katselleet pari viikkoa aiemmin muutaman kilometrin päästä alempaa, Bad Hindelangista päin. Reissujuttu tuosta, 22-24.6.2018: VUORTEN HELMASSA. Tuolla reissulla syntyikin jo ajatus, että viimein Großer Daumen huippu on valloitettava, kun sitä noilta pyöräretkiltä tuolta päin niin monelta kulmalta katseli.
Se vaan on aina niin erikoisen jännä tunne, kun katselee samoja maisemia eri kulmilta ja korkeuksista. HintersteinerTal, BärgündeleTal, RetterschwangerTal kuin Wankhütte ja Alpe Plättele sekä tiet näyttivät aivan erilaisilta taas Großer Daumenta 2280 metrin korkeudesta. Täällä vuorten erämaan rauhassa sieltä kuului eläinten kellojen kilkatus, niiden elukoiden joiden ohi ajelimme.
Reitti Großer Daumenille kulki panoraamanäkymissä kivistä reittiä pitkin. Osan matkaa oli helpompaa polkua, mutta koko ajan sai olla tarkkana mihin astui. Muutamassa kohtaa lumen halki kuljettiin. Murmeleita kauempana huuteli ja näkyi, mutta lintukamerani oli repussa, joten lähikuvat heistä jäi saamatta.
Hah, uusi älykelloni teki tepposen, kun gps tarkennus ei ollut parhaalla tarkuudella päällä. Se hyppi ja teki mutkia enemmän kuin kuvaaja itse. Varmaan joka kuvanottopysähdyksen kohdalla teki lisämetriä ja mutkia, ja niitä kun oli yli 400. Näytti sitten matkaksi 12,72 kilometriä ja nousumetreiksi 1110 metriä. Vaellusretkestä kehut otan kyllä ilolla vastaan. Hienoa, jatketaan samaan maliin.
Oikeamman totuuden kertoo kuitenkin Outdooractive-karttaohjelma, 9.2 kilometriä ja 560 nousumetriä. Tuollainen reilu viisi sataa nousumetriä pitäisi olla meille ihan helppo vaellus. No, tavallaan helppo se oli, mutta ei sillä tavalla helppo miten sen pitäisi olla. Viimeinen pari kilometriä tuntui pitkältä. Miehelleni erittäin raskaalta, kun hänen polviin ja selkään sattui. Itse olin kiitollinen, kun ei polviini ja selkääni sattunut, vaan jalat tuntuivat raskailta. Toisaalta tämä reitti oli kivinen. Paikoin polkua ei edes ollut vaan kivistä piti katsoa mistä reitti kulkee. Oli polvenkorkusia kiviä, joiden päälle piti nousta. Paluumatkalla muutama jyrkkä kohta varmaan äkkiseltään teki pienen tepposen, sitä jännitti jaloilla liikaa. Nuo jyrkät kohdat ilman vaellussauvoja olisin varmaan tullut takapuolella laskien alas. Toisaalta emme ole myös tallustelleet väähään aikaan kahden kilometrin korkeudessa, tuokin vähän vaikuttaa. Ei kait se ole minkään muun syy, kuin vain huonon kunnon syytä. Karavaanarit ovat rapakunnossa.
6.7.2018: Jos aivan suunnitelmien mukaan menisi tämä elämä aina, niin meidän olisi pitänyt nyt lähteä kahden viikon vuorilomalle kahteen eri paikkaan viikoksi. Näin olimme suunnitelleet elämän menevän. Jo kuukausi aikaisemmin tiedettiin tuon loman peruuntuminen, kun Miehen työkaveri sairastui. Lomamme siirtyi sitten, eikä tietoa mihin. Ehkäpä saamme pitää vuoriloman sitten, kun jo lunta sataa vuorilla.
Ajelimme tuttuun mutta niin rakkaaseen Oberstdorfiin ja keskustan kupeessa olevalle wohnmobilstellplatzilla yhdessä sadekuuron kanssa. Mies viritti television illan jalkapallopeliä varten.
7.7.2018: Sade jatkuikin koko yön. Vieressä menevästä Trettach-joesta on pieni sivukanava joka menee matkaparkin keskeltä ja voimalaitoksen läpi, osin maan alla. Yöllinen vesisade oli saanut veden vuorilta virtaamaan runsaana. Paikan valitsimme voimalaitoksen vierestä juuri tuon solisevan äänen takia, mutta koskaan aikaisemmin se ei ollut näin isosti pauhannut. Se oli mukavaa taustamusiikkia.
Tässä muutama lauantainen kuva Oberstdorfista.
Teimme pienen metsäkävelyretken peltojen halki. Tätä reittiä emme olleet edes aiemmin kävelleet. Reitin alussa oli muistopatsaita muutamasta kaupungin entisestä asukkaasta. Tässä vasemmassa yläreunan kuvassa oli muistomerkki naisesta, kauppiaan tytär Elsasta, joka oli ensimmäisenä naisena 1909 osallistunut hiihtokilpailuun Oberstdorfissa ja kiivennyt suksilla Nebelhornin huipulle.
Tuossa penkillä istuskelimme tai oikeammin makasimme. Taas puheliaana puhelin Miehelleni monenlaisia asioita. Muistelimme vuosien varrella tehtyjä retkiämme tänne laaksoihin ja myös sitä kuinka monta tietä ja polkua on täältä vielä kokematta. Myös muistelimme viimeisintä tammikuun kävelyretkeä Oytaliin ja sitä kun seurasimme pelastusoperaatiota, jossa etsittiin helikopterilla ja koirien kanssa kadonnutta. Tuolta jostain vasemmalta oli tullut lumivyöry, mikä koitui kohtaloksi ja viimeiseksi vuoriretkeksi kokeneelle vuorillakulkijalle. Elämänlahja on pienistä asioista kiinni.
Mutta puhuin myös aina sitä samaa, kuinka olenkaan onnellinen ja kiitollinen tästä kaikesta, niin kuin myös tänne muistiinkin usein kirjoitan. Jo sanan kiitollinen sanominen lisää tuota mukavaa tunnetta. Ei se sana ja tunne muutu ja kulu edes kirjoittamalla ja sanomalla, vaan vahvistaa vain tunnetta.
Kuinka emme vielä kahdeksan vuotta sitten, vaikka haaveilimmekin, tienneet millaista arkinen elämä täällä olisikaan. Että tässä maisemassa istuskelisimme ja tätä maisemaa voimme sanoa kotimaisemiksi. En tiedä miksi tästä Oberstdorfin rauhallisesta ja luonnon kauniista seudusta onkaan meille tullut niin mieleinen paikka. Täältä lähtee yleisten teiden loputtua monta kaunista laaksoa hienoineen vuorineen. Puhummekin alueesta kotivuorina ja -laaksoina. Joskus myös niin, että tänne tulemme sitten tulevaisuudessa eläkepäivämme viettämään. Voi kuinka ihanalta tuntuu muistella helmikuun ensimmäistä viikonloppua 2011, kun viikkoa aiemmin olin muuttanut Saksaan Kissojemme kanssa asumaan ja ajelimme tänne ensikertaa talvisia Alppeja katselemaan. Aurinko porotti lämpimästi ja lumi suli, lämmintä oli 15 astetta. Se oli ihastusta ja rakkautta heti ensihetkistä lähtien, vaikkei alas laaksoon ei paljoa vuorten kauneutta näekään.
Kirkasvetinen Trettach oli muuttanut yön runsaan sateen takia värinsä rapavedeksi, kun taas sunnuntaina vesi oli kirkasta.
8.7.2018: Olimme jo illalla pakaneet reppumme, minä aivan liian täyteen ja painavaksi. Pyöräilyihanuuden ja -hulluuden takia vaellusretket vuorilla ovat kevään ja kesän osalta jääneet vähiin. Kyllä käveltykin on kevätlomalla ja kotimaisemissa. Meillä on jo vuositolkulla ollut pieni haave. Tuon olimme jo ajatelleet vuosi aiemmin viimein toteuttaa, mutta kun tuolloin heinäkussa nakkasi kotivuorillemme lumen, 15-17.7.2016: VUORISTA LUMOUTUNEENA, niin se jäi silloinkin toteuttamatta.
Lauantaille sääennuste lupasi sadetta, mutta sitä ei sitten päivällä satanutkaan. Satoi vain yöllä ja vuoret olivat sumun peitossa, joten oli turha lähteä lauantaina sumuvaellukselle. Aamulla olivatkin vuoret näkyvillä ja vaikka sadepilven näköisiä pilviä liikkui päivän ympäriinsä, niin ei koko päivän satanut.
En tiedä voiko sitä edes sanoa vuoren valloituksesta, kun kulkee ensin hissillä Nebelhorn Talstationilta 828 metristä - Station Seealpelle 1280 metriin ja siitä vielä Station Höfatsblikille 1932 metriin. Siitä sitten lähdimme vaellusretkelle Großer Daumen huipulle 2280 metriin. Nebelhorn yläasema Gipfelstation on vähän alempana 2224 metrissä. Siellä kävimme viimeksi tammikuussa. Lämmintä oli alle kymmenen astetta.
Mehän olimme juuri tänne päin näitä vuorenhuippuja katselleet pari viikkoa aiemmin muutaman kilometrin päästä alempaa, Bad Hindelangista päin. Reissujuttu tuosta, 22-24.6.2018: VUORTEN HELMASSA. Tuolla reissulla syntyikin jo ajatus, että viimein Großer Daumen huippu on valloitettava, kun sitä noilta pyöräretkiltä tuolta päin niin monelta kulmalta katseli.
Se vaan on aina niin erikoisen jännä tunne, kun katselee samoja maisemia eri kulmilta ja korkeuksista. HintersteinerTal, BärgündeleTal, RetterschwangerTal kuin Wankhütte ja Alpe Plättele sekä tiet näyttivät aivan erilaisilta taas Großer Daumenta 2280 metrin korkeudesta. Täällä vuorten erämaan rauhassa sieltä kuului eläinten kellojen kilkatus, niiden elukoiden joiden ohi ajelimme.
Reitti Großer Daumenille kulki panoraamanäkymissä kivistä reittiä pitkin. Osan matkaa oli helpompaa polkua, mutta koko ajan sai olla tarkkana mihin astui. Muutamassa kohtaa lumen halki kuljettiin. Murmeleita kauempana huuteli ja näkyi, mutta lintukamerani oli repussa, joten lähikuvat heistä jäi saamatta.
Hah, uusi älykelloni teki tepposen, kun gps tarkennus ei ollut parhaalla tarkuudella päällä. Se hyppi ja teki mutkia enemmän kuin kuvaaja itse. Varmaan joka kuvanottopysähdyksen kohdalla teki lisämetriä ja mutkia, ja niitä kun oli yli 400. Näytti sitten matkaksi 12,72 kilometriä ja nousumetreiksi 1110 metriä. Vaellusretkestä kehut otan kyllä ilolla vastaan. Hienoa, jatketaan samaan maliin.
Oikeamman totuuden kertoo kuitenkin Outdooractive-karttaohjelma, 9.2 kilometriä ja 560 nousumetriä. Tuollainen reilu viisi sataa nousumetriä pitäisi olla meille ihan helppo vaellus. No, tavallaan helppo se oli, mutta ei sillä tavalla helppo miten sen pitäisi olla. Viimeinen pari kilometriä tuntui pitkältä. Miehelleni erittäin raskaalta, kun hänen polviin ja selkään sattui. Itse olin kiitollinen, kun ei polviini ja selkääni sattunut, vaan jalat tuntuivat raskailta. Toisaalta tämä reitti oli kivinen. Paikoin polkua ei edes ollut vaan kivistä piti katsoa mistä reitti kulkee. Oli polvenkorkusia kiviä, joiden päälle piti nousta. Paluumatkalla muutama jyrkkä kohta varmaan äkkiseltään teki pienen tepposen, sitä jännitti jaloilla liikaa. Nuo jyrkät kohdat ilman vaellussauvoja olisin varmaan tullut takapuolella laskien alas. Toisaalta emme ole myös tallustelleet väähään aikaan kahden kilometrin korkeudessa, tuokin vähän vaikuttaa. Ei kait se ole minkään muun syy, kuin vain huonon kunnon syytä. Karavaanarit ovat rapakunnossa.
Pieni unelma valloittaa suuri peukalo, Großer Daumen, on nyt viimein totta. Siellä eväät kävimme syömässä ja maisemia ympäriinsä katselemassa. Ei voi muuta sanoa, kuin ihana ja kiitollinen oli tunne, että tämänkin saimme kokea.
Kuvien taustamusiikkina on mukavaa rentoutumismusiikkia. Tulethan kanssamme valloitusretkellemme meidän kotivuorille?
Nebelhorn Talstation 828m - Station Seealpe 1280m - Station Höfatsblik 1932m - Großer Daumen 2280mKuvien taustamusiikkina on mukavaa rentoutumismusiikkia. Tulethan kanssamme valloitusretkellemme meidän kotivuorille?
Ihanaa ja mukavaa oli yhdessä näissä vuorimaisemissa. :)
" Istuin sumuisella vuorella
hiljaa suuren puun juurella.
En yrittänyt mitään erityistä
irtauduin vain mielen virroista.
Nousin lentoon kohti uutta
sinisen taivaan täyskuuta.
Vuodet vierivät huomaamatta
olin siinä vain hievahtamatta.
Sammaleet ryömivät varoen luokseni
mitään peittämättä osakseni.
Vuoreen vihreänä sulautuessani
löysivät pikkulinnut olkapäilleni.
Touhusivat risuista pieniä pesiä
ollakseen yhdessä onnellisia
suuren puun juurella
sumuisella vuorella. "
Kotimatkalla mökkiauton mittari näytti mukavia pyöreitä lukemia, 100 000 kilometriä. Kiitos paljon Mökkiauto, kun olet aina hyvin ja turvallisesti vienyt meidät näkemään ja kokemaan ympäri Eurooppaa! Toivottavasti matkamme jatkuu toiset satatuhatta yhtä mukavasti ja lystikäästi. Olet meille tärkeä reissukaveri ja lomakoti, ilman sinua elämämme olisi paljon kokemus- ja näkemisköyhempää. Sinun ansiosta Kissatkin pääsevät aina mukaan.
Soleil
Ps. Suomalaisiin karavaanareihin emme usein täällä reissuillamme törmää. Jos ei oteta Espanjan joululomia mukaan, niin alle kymeneen kertaan ne kerrat jäävät. Sunnuntaina, kun tulimme vuorilta ja teimme hikisinä lähtöä kotiin, niin stellplatzille tuli suomalainen matkailuauto. Minä puheliaana tietysti työnnyin juttelemaan. Ihanaa kun tulitte meidän kotimaisemiin toistamiseen ja vielä viikoksi. Jos täällä käytte kurkkaamassa, niin hyvää reissun jatkoa ja kaikkea hyvää teille toivottelemme! Oli mukava hetki jutella. :)
Joka reissua tänne päin ei blogissa ole, mutta tässä muutama muu reissutarina näiltä samoilta seuduilta.
- 26-28.1.2018: LUMISILLA VUORILLA
- 12-14.7.2013: Mittelberg
- 23-24.2.2013: Oberstdorf
- 5.2.2011: ENSIMMÄINEN PÄIVÄREISSU ALPEILLE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti