17.8.2019: Mestari olen

Kun vajaan kolmen kuukauden toipumisajan jälkeen pystyn tekemään ensimmäisen vuorivaelluksen ja vielä ilman kyynärsauvoja.

Kun 21.5 minulta vietiin kävelykyky kovien välilevynpullistumasta johtuvien kipujen takia. Jalka oli tulessa ja turra. Takapuolen päällys vielä kipeämpi, niin kipeä, että ei edes selällään voinut maata. Kolmeen viikkoon en voinut kuin ihan vähän liikkua siitä ensimmäisen vain konttaamalla ja sen jälkeen makuuhuoneen ja kylpyhuoneen välin kyynärsauvojen kanssa. Kivun rajoissa lisäsin pikku hiljaa kävelyä kyynärsauvojen kanssa, mutta vähäistähän se loppujen lopuksi oli, vaikka minun voimattomille jaloille se oli paljon. Jaloistani oli vahvat lihaksetkin neljässä viikossa hävinneet.

Elokuun alkuviikon kävelin kotona ilman kyynärsauvoja, mutta portaikossa käytin vielä. Vasta 5.8. pystyin aloittamaan kävelemisen ilman kyynärsauvoja.

Ulkona kävelyretket alkoivat 5.8. aluksi aivan 300 metrin matkasta, niin kuin alussa kyynärsauvojenkin kanssa. Tällä toisella viikolla ja tiistaina kotona kävelin lähes tasamailla 2.5 kilometriä, enkä edes istunut välillä. Jalat olivat kyllä tuosta matkasta väsyneet, kuin olisin 15 kilometrin matkan tallustellut vuorilla.

Tänään tein mestariteon. Vaikka tämä toukokuun kunnolla olisi ollut vain pieni pyrähdys ja aivan helppo juttu eikä mikään mestarisaavutus, mutta näin kolmen kuukauden kuntoutumisen jälkeen tämä on itselleni suuri saavutus. Kuinka paljon olen tehnytkään työtä tämän eteen, jumppaa ja venyttelyä monta kertaa päivässä,.. niitä pieniä etenemisen askelia. Kävelymatkatkin alkaneet muutamasta metristä, kyynärsauvoilla, yhdellä kyynärsauvalla ja sitten ilman.

  

Kävelin vuorilla 4,1 kilometriä 155 nousumetriä ja 355 laskumetriä. Niin varovaisin mutta iloisin ja kepein askelin. Aivan huikealta tuntuu. Pitemmänkin lenkin olisin varmaan voinut tehdä ja halusin tehdä, mutta rakas Mieheni rauhoitteli intoani ja nyt kuuntelin häntä. Tuo yli neljän tunnin aika ei kävelyssä mennyt vaan tuossa ajassa istuskeltiin maisemia ihastelemassa, maattiin alppiniityllä - minä venyttelin koipiani ja selkääni, syötiin eväitä ja istuttiin hütellä. Ihanaa kun ei tarvitse enää kulkea kyynärsauvoilla vuorilla vaan aivan vaellussauvojen kanssa.

Tuolla harjanteella kuljin.

Kävelynihän ei ole vielä normaalia kävelyä vaan vähän laahustavaa ankkakävelyä, mutta koko ajan paranee. Oikein kun keskityn kävelemiseen, niin kävely on jo aika lähellä normaalia. Vähän vaikuttaa myös jalkojen väsymys, aamulla on parempaa, että kävely menee vähän laahustamiseksi. Oikea jalan varpaat ovat vielä vähän turrat.

Pitkä matka on vielä kymmenen kilometrin vuorivaellukseen ja pitempään, mutta tästä on hyvä jatkaa, kun edistysaskelia tulee.

Iloinen ja kiitollinen vuorivaeltaja puskaparkista alppijoen kosken kohinasta.

Soleil :)