Aamulla suuntasimme bussilla Bolzanon keskustaan. Oli kaupungissa liikennevalojakin, vaikka tässä valottomassa risteyksessä poliisi ohjaakin liikennettä.
Aivan ensimmäisenä suuntasimme tutustamaan tähän Arkeologiseen museoon, jossa säilytetään Ötzi-muumiota. Muistin vain jotakin, että joskus jostain löytyi vanha muumioitunut vainaja. En ole ollut niin sivistynyt, että olisin tiennyt asiasta enempää. Todella mielenkiintoinen paikka. Ensimmäisessä kerroksessa kuvaaminen oli kiellettyä. Siellä oli kaikkea mielenkiintoista mm. hänen mukana olleita tavaroita ja senaikaista muotiakin nähtävillä. Tässä herra-Ötzin elämän tarinaa Suomeksi. Uskomattomalta tuntui nähdä hänet, ihminen joka on elänyt yli 5 tuhatta vuotta sitten. Siellä hän makasi pakasteessa hyvin tarkoin vartioituna, että hän säilyy tuleville sukupolvillekin. Pienen panssari lasin takaa, saimme häntä katsella.
Tässä hänestä kuva, mistä hänen elimistöään sattoi tutkia tarkemmin. Museossa oli filmejä nähtävinä kun häntä irrotettiin löytöpaikalta yms. Hän oli kuollessaan vanha silloin eläneeksi ihmiseksi, noin 46-vuotias ja pituuttakin peräti 159 cm, enemmän kuin keskimäärin silloin ihmisillä.
Hän kuoli vuorille väkivallan seurauksena. Hänestä on löytynyt neljän ihmisen verta, ruhje otsassa ja veitsi kuollessaan kädessä.
Röntgenkuvissa läheltä keuhkoja on löytynyt nuoli ja ihossa on nuolesta jälki.
Hänen viimeinen ateriansakin on pystytty tutkimaan. Se, että hän oli laktoosi-intolerantti yms.
Tässä hänestä tehty vahanukke. Hänen housunsa ja kenkänsäkin olivat museossa nähtävillä. Vähän huonommassa kuosissaan kylläkin kuin tässä. Tuli Ötziin tutustuessa mieleen paljon ajatuksia, miksi hän oli lähtenyt vuorille, miksi hän oli kuollut sinne väkivallan seurauksena, oliko hän vainottu jostain syystä vaiko oliko se ihan sattumaa? No, eihän noihin vastauksia ole, eikä rikollisia enää saada teostaan vastuuseen mutta hänen elämänsä ja hänen löytymisensä on hyvin arvokasta tieteelle ja koko ihmiskunnalle.
Paikkaan voi hyvinkin mennä lasten kanssa.Ylimmässä kerroksessa oli lapsille useita mielenkiintoisen näköisiä muinaisaikojen tutkimushuoneita tehtävineen.
Niin jatkoimme matkaa ja katsomaan italialaisia Joulumarkkinoita ja kaupungin joulukoristuksia. Tässä muutama kuva niistä.
Maria Himmelfahrt-kirkko.
Kirkossa soi live-musiikkia, uruilla ja viululla.
Ison alttarin takana meni pyöreä käytävä.
Toinen alttari.
Joulukalenteritalo.
Sattumalta törmäsimme tänne sisäpihalle. Tänne oli tehty kuusimetsä ja täältä löytyivät ne hienoimmin koristellut kojut.
Hevoskyydilläkin olisi päässyt kulkemaan.
Mukava oli tutustua italialaiseen Joulutunnelmaan. Taas täällä alkoi vähän tympiä se italialaisten kauhea hössötys, touhotus ja ei niin kohteliaat ihmiset. Sitä ei nyt ollut aiemmin tarvinnut tällä lomallamme kokea mutta muistoissa se oli kyllä. Italialainen ei koristele Joulua niin tarkasti ja säntillisesti kuin saksalaiset. Paljon samaa mutta kuitenkin hyvin erilaiset. Ei sitä samanlaista kotoista tunnelmaa, tuoksuineen ja hajuineen täältä löytynyt. Ei niin hyvää ruokaakaan.
Soleil
Mukava oli tutustua italialaiseen Joulutunnelmaan. Taas täällä alkoi vähän tympiä se italialaisten kauhea hössötys, touhotus ja ei niin kohteliaat ihmiset. Sitä ei nyt ollut aiemmin tarvinnut tällä lomallamme kokea mutta muistoissa se oli kyllä. Italialainen ei koristele Joulua niin tarkasti ja säntillisesti kuin saksalaiset. Paljon samaa mutta kuitenkin hyvin erilaiset. Ei sitä samanlaista kotoista tunnelmaa, tuoksuineen ja hajuineen täältä löytynyt. Ei niin hyvää ruokaakaan.
Soleil
2 kommenttia:
Mekin käytiin tuolla Bolzanossa silloin toukokuisella etelätirolin reissulla, silloin ei ollut joulumarkkinoita vaan hellepäivä. :) Ja hössötys taisi jäädä päällimmäisenä mieleen tuosta kaupungista minullekin. :)
Eikös vaan olekin hauskaa nähdä toisen kuvista itselle jo tuttuja paikkoja. Bolzano oli todella siisti italialainen kaupunki. Ihmiset ovat vaan vähän vilkkaampia, vaikkei tuolla niin kuin etelämpänä. Joskus kun katselee italialaisten juttelua, se tuntuu, että he riitelevät kun niin iso ääninsesti puhuvat. Taas jossakin huomioin kuinka italialais-mies naiselleen hassutteli, naama ei ollut peruslukemalla. Sanoin miehelleni, että olisit sinäkin minulle tuollainen. No, minun hössöttäjän rinnalla pitää olla vakava ja jämerä Mies! :) :)
-Soleil-
Lähetä kommentti