sunnuntai 17. marraskuuta 2013

17.11.2013, USVAINEN SUNNUNTAIKÄVELY

Mukavaa kun ei kuitenkaan satanut vettä. Lämmintä oli vain 5-6 astetta.

Tässäpä taas muutama muistokuva kahden ja puolen tunnin sunnuntaikävelyltä, muistikirjani. Nappasin mukaan taas vaihteeksi kameran ja kuvia tuli otettua vaivaiset 120 + muutama kuva jonka jo poistin heti muistikortilta. En ymmärrä miten minä voin ottaa kuvia noin paljon? Olen kovasti kysellyt, että voiko kameraan saada rajoitinta jolla voin määrittää montako kuvaa per tunti ja päivä sillä voi ottaa? Taitaa olla se rajoitin minun korvien ja sormien välissä. Joku tolkkuhan tähän ongelmaan on tultava. Kuvien nappailu vain on niin mukava harrastus kaiken muun mukavan ohessa.

Kesälomareissummekin kuvat ovat vielä työn alla, mutta se on hidasta. 

 Lehti on aikalailla jo tippunut puista pois mutta vihreyttä on ympäri vuoden.

 Rypsi kukkii vielä joillakin pelloilla kauniisti.

 Tuolla oikealla kaukana näkyy lampaita.

 Osa lampaista tulee uteliaina aluksi lähemmäs, katsomaan kulkijoita.

 Mutta harmikseni lähtevät pian pois. Eivät ymmärtäneet minun jutteluitani?

Joku Suomi-pipoinen bongattiin pelloilla.

 Jotakin kasvia tässä kasvaa. Saksalaiset peltoaukeamat ovat hoidetut ja siistin näköisiä.

 Noin kilometrin päässä on toinen tämmoinen porukka. Nämä olivat todella suurikokoisia vaikkapa suomalaisiin serkkuihinsa verratuna. 

 Nämä olivat hyvin rohkeita.

 Saksassa joka paikassa peltoaukeamilla menee merkittyjä vaellus- ja pyöräilyreittejä, suurin osa niistä on asfaltoituja. Tästä ei autot ja mopot saa ajaa, ainoastaan traktorit pelloille.

 Tästä on juuri leikattu heinää. Keskellä olikin vielä keräämättä.



 Kolmas lammas porukka tuolla kauempana.

 Nämä olivat jotakin toista rotua, pienempiä ja erin värisiä.


 Tässä alkusyksyn kylvös jo hyvässä kasvussa.

 Joskus olen ajatellut, että saksalaisella maanviljelijällä on lähes ympäri vuoden peltotöitä eteläisessä Saksassa. Vielä joulukuussakin kynnetään ja kylvetään peltoja ja taas maaliskuussa on jälleen kylvöksien aika. Kun taas maalaistalossa lapsuuteni viettäneenä tiedän, ettei pohjois-Suomessa peltoja kynnetä ja kylvetä kuin kaksi...neljä kuukautta vuodesta.

 Miksi Heppojen jätöksiä ei kerätä pois?

Mukavaa tulevaa viikkoa meille kaikille, näillä sävelillä

Soleil  

Ei kommentteja: