SAKSALAISIAKO KARAVAANAREITA?

Taas on yksi mukava lisäaskel otettu uutta kotimaatamme kohti. 

Olemme vuodesta 1987 asti automatkailleet. Henkilöautolla kuljettiin ensin, iso kahden huoneen teltta mukana ja suksiboksi täynnä tavaraa. Tuolloin myös joskus olimme mökeissä ja motelleissa yötä ympäri Eurooppaa. Aina se oli hauskaa ja kuukausi kului aivan liian nopeasti ja Suomeen oli loman jälkeen kurjaa palata.

Sitten rupesimme ajattelemaan, kuinka mahtavaa olisi laittaa asuntoauto. Kaikki tarpeellinen kulkisi mukana, wc:kin ja oma peti. Ajattelimme myös kuinka meidän perheen harrastukset ja vapaa-aika olisi sovittaa paljon paremmin. Niin sitten hankimme keväällä 2000 ensimmäisen asuntoautomme. Asia tuntui hyvin mukavalta. Asunto-auto antoi moneen tilanteeseen, siihen arkeenkin, suurta vapautta ja mahdollisti asioiden tekemisen helpommin. Vaikka joku lapsosistamme totesi kesäkuussa 2000 ensimmäisellä asuntoautomatkallamme etelä-Euroopassa, että henkilöautolla reissaaminen olisi mukavampaa, kun joskus saa mennä motellissa valmiiseen aamiaispöytään.

Tuolloin 2000 minä liityin Suomen karavaanareihin. Tämä liittyminen ei meinannut mitään kummempaa meille, että haluaisimme hakeutua tuohon ryhmään. Kerran olemme vain yöpyneet jäsenalueella. Jäsenyys kyllä toi tiettyjä etuja, jostain sai jostakin pieniä alennuksia.

Meille karavaanarius on aina merkinnyt omaa vapautta kulkea, oma pieni vapaa-ajankoti on mukana. Nykyisessä elämäntilanteessa, kun karvaisia perheenjäseniä on, antaa mahdollisuuden matkailla ja tehdä paljon sitä mitä haluamme ja rakastamme. Ilman asuntoautoa olisimme kodissamme vankeina.

Tämä Suomen karavaanareihin kuuluminen ja 15. vuosi jää viimeiseksi, jo keväällä maksoin laskun myöhässä, kun ajatus jäsenyyden lopettamisesta oli niin vahvana. Miksi kuuluisin, kun emme etujakaan voi käyttää. Eikä täällä keski-Euroopassa tuota jäsenkorttia ole noteerattu millään tavalla.

 

Tuli luonnollinen hetki siirtyä saksalaiseen järjestöön. Meidän ADACilta tilattu kolme vuotta voimassa ollut kansainvälinen leirintäkortin voimassa oloaika loppui, eikä sitä voinut heidän kauttaan enää uusia vaan ainoastaan saksalaisen karavaanarijärjestön. Tietysti se olisi onnistunut suomalaisenkin järjestön kautta.

En edes muista miksi aikanaan minä liityin suomalaiseen järjestöön, ettei se ollut mieheni.

Nyt saksalaiseen saattoi liittyä kumpikin ja samaan hintaan.

Taas saimme ihmetellä tätä saksalaista tehokuutta, miten täällä asiat hoidetaan sujuvasti ja nopeasti. Netissä täytimme jäsenhakemuksen sekä kansainvälisen leirintäkortin hakemuksen. Posti toin kahden vuorokauden päästä kortit ja läjän papereita kotiin. Miten näin nopea toiminta voi olla mahdollista? Jäsenkortissa kummankin nimet. Lehti tulee kerran kuussa. Suomalainen jäsennumero on ollut 91tuhatta ja jotakin, nyt saksalainen numero yli kolme miljoonaa.

Nyt me sitten olemme ulkosuomalaisia saksalaisia karavaanareita. :) 

Mieheni on iloinnut asiasta, että hän on nyt viidentoista vuoden jälkeen vasta karavaanari. ;)

Olemme omia polkujamme kulkevia matkailijoita. Mökkiauto mahdollistaa elämäntapamme.

5.2.2011 vietimme toista viikonloppua uudessa kotimaassa ja

 lähdimme katsomaan miltä lumiset Alpit näyttävät. 
Ilma oli lämmin lähes 20 lämmintä ja 
lumi suli lämpimässä auringon paisteessa. 
Tämä lumosi ja vei sydämemme Alpeille. 

Soleil