Samalla karavaanariporukalla oltiin silloinkin liikenteessä, tällä parhaalla tiimillä. :)
Minulta löytyy kymmeniä tuhansia maisemakuvia reissuiltamme, mutta lisäksi myös muutama kissakuvakin vuosien varrelta. Olen tässä järjestellyt kuvien tallennusta uuteen uskoon. Kuvat ovat olleet kaikki kahdella ulkoisella kovalevyllä, joista yksi kulkee aina mukana ja lisäksi yhdellä tietokoneista, jonka rikkouduttua päätimme hankkia lisäksi kotiserverin. Tämän muutostyön ohessa olen eksynyt usein katselemaan vanhoja kuvia. Tässä meistä karavaanareista vuosilta 2007-2010 muutama kuva.
Nämä kaikki kolme "iltatähteä" tulivat meille vuonna 2007 ja pennusta asti ovat olleet karavaanareita. |
Minulta löytyy kymmeniä tuhansia maisemakuvia reissuiltamme, mutta lisäksi myös muutama kissakuvakin vuosien varrelta. Olen tässä järjestellyt kuvien tallennusta uuteen uskoon. Kuvat ovat olleet kaikki kahdella ulkoisella kovalevyllä, joista yksi kulkee aina mukana ja lisäksi yhdellä tietokoneista, jonka rikkouduttua päätimme hankkia lisäksi kotiserverin. Tämän muutostyön ohessa olen eksynyt usein katselemaan vanhoja kuvia. Tässä meistä karavaanareista vuosilta 2007-2010 muutama kuva.
Aika monen järven ja joen rannalla olemme viettäneet aikaa kalastellen.
Välillä sitä yövyttiin myös leirintäalueella.
Aika monta paikkaa ja maisemaa on nähty myös synnyinmaassamme.
On mökkeiltykin.
Hienoja ja arvokkaita muistoja nämäkin kaikki kuvat pitävät sisällään.
Elokuussa 2010 karavaanarijoukkomme vahvistui yhdellä tiimijäsenellä.
Tällä porukalla ehdimme Suomessa tehdä vain muutamia reissuja.
Nuorimmaisemme täyttää 5 kuukautta Äkäslompolossa.
Nämä kuvat ovat lokakuulta 2010, kun olemme Lapissa yhdeksän tunturin kierroksella. Meillä on jo tuolloin ajatuksissa paljon toivoa tästä uudesta ja toivotusta elämänjaksosta. Tuolla reissullamme saamme astua lisäaskeleen tätä toivetta kohti.

Toivoin alkuvuodesta jutussa, Joitakin ajatuksia menneestä vuodesta, terveyttä tällekin vuodelle. Kaksi kuukautta ei ole mennyt tuon toiveen mukaan. Eihän nyt aina voikaan mennä niin kuin toivoo. Meillä oli tarkoitus viettää paljon aikaa lumisille Alpeilla, mutta lumet kerkiää sulaa vuorilta ennen kun kerkiämme niitä lähempää ihailemaan.
Matkablogihan tämä on eikä mikään sairaskertomusten kirjoittamispaikka.:)
Ensin oli meillä palvelijoilla viikkoja kestävä flunssa, aivan kauhea tauti. Sitten karvaisten Karavaanareiden rutiinirokotuksessa tuli huolta osasta heistä. Mitään ei pitänyt olla, ei mitään sairauden merkkejä. Yhdellä pieni kiillevaurio hampaassa, joka minun silmiin näytti ihan normaalilta hampaalta. Lääkäri epäilee yhden yläkulmahampaan juurta, että sieltä on juuri alkanut syöpymään. Hän oli aika tarkkasilmäinen, juuren seutu ei ollut tulehtunut eikä turvoksissa. Niin röntgenkuvat paljastavat, että osa hampaista on alkanut juurestapäin syöpymään, salakavala forel. Niin suusta poistetaan kahdeksan hammasta, ne kauniit isot ja hyvän näköiset. Onneksi tämä salakavala hammassairaus oli vasta alkuvaiheessa. Jostain luin, että hammashoitoon tulevista kissoista tätä on yli 70%:lla. Meillähän pestään hampaita kissoilta, eikä tähän edes peseminen auta. Ei tiedetä oikein mikä tämän aiheuttaa. Ne hampaat jossa takana oli vähän hammaskiveä olivat ainakin vielä terveitä hampaita.
Yhdellä karvaisista karavaanareista on sydämessä ongelmaa. Välillä kuuluu hyvin pieni sivuääni sydämestä. Sitä on käyty tohtorilla kuunteluttamassa moneen kertaan, joka kerta ei tuota ole kuulunut. Pääsiäisen jälkeen sydän tutkitaan ultralla. Lääkäri epäilee läppävikaa, kun ääni ei aina kuulu ja se on hyvin pieni. Hän ei vaikuta sairaalta, vaan hyvin iloiselta ja pirteeltä karavaanarilta.
Sen olemme jo aikoja sitten päättäneet, että jos karvaisille karavaanareille jokin sairaus tulisi niin emme reissujamme siihen lopeta. Nämä upeat karvaiset-Karavaanarit ovat pennusta asti kulkeneet mökkiautossa. Heille mökkiauto on toinen koti ja he tykkäävät olla reissussa. Kotona on vähän tylsää, mutta reissussa ikkunoista on aina mielenkiintoista katseltavaa.
Minun itseäni vaivaa poltteleva hermokipu, joka ei ole uusi asia. Ilmeisesti kaksi vuotta tuon suhteen on mennyt liian hyvin.
Mitenkähän meidän palvelijoiden sydämet voivat, ainakin ne sykkivät onnellisina samaan tahtiin ja suuntiin. :)
Soleil

7 kommenttia:
Oih miten söpöjä karavaani-kisuja! Terveyttä toivottelen teille kaikille!!!
Kiitos!
He ovat kyllä sellaisia söpöläisiä ja kavereita kaikessa. :)
Ihania Suomikuvia ja erityisesti tietysti karvakaverikuvat. Pikaista paranemista sinne!
Kiitos MatkaMartta! :)
Mukavaa loppu kevättä sinne Turkkiin! :)
Moi! Kivoja matkakumppaneita teillä! :)
Onkos muuten eläimille mitä rajoituksia/vaatimuksia jos niistäkin tulee ulkosuomalaisia? Tarkoitan rokotuksia yms.
Mulla on koira, joka ehkä seuraa mukana jos pitemmän aikaa olen poissa Suomesta.
Ulkosuomalaisilla kissoilla :), niin kuin koirillakin, jotka matkustavat ulkomaille pitää olla lemmikkieläinpassi. Johon mm. kuuluu tunnistusmerkintä ja rokotukset. Kissojemme passeja ei ole koskaan rajoilla katsottu, mutta passi asiat pitää olla kunnossa ja ne pitää aina kuljettaa ulkomaille mentäessä mukana. Saksaan kun muutimme lentäen, ei Suomessa niitä lähtiessä katsottu ja Münchenin lentokentällä Kissojemme nähtyä sanoivat, että saamme mennä kun tulemme Helsingistä. Meillä oli passi asiat jo kunnossa ennen muuttoa, kun kissat oli matkustaneet Ruotsissa ja Eestissä.
EU:n alueella on joihinkin maihin erikoisehtoja. Esim. koirilta vaaditaan tietyn ajan sisällä joihinkin maihin tulessa ekinokokkoosilääkitys, joka on kissojen osalta poistunut. Suomesta suoraan joihinkin maihin mennessä tuota lääkitystä ei tarvita, mutta vaikkapa Ruotsin kautta Norjaan mentäessä jo vaaditaan Norjassa. Koirille tuo lääkitys pitää antaa ulkomailta Suomeen tullessa aina, 2011 vielä kissoillakin.
Eviran sivulta näistä löytyy tietoa.
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti+ja+vienti/eu-jasenmaat++norja+ja+sveitsi/koirat++kissat+ja+fretit/vienti+muihin+eu-maihin+ja+norjaan/
Punkkeja on ilmeisesti enemmän kuin Suomessa joten koiran kanssa tuo asia kannattaa huomioida ja lääkitä. Olen kuulut myös olevan jotakin loisia, erityisesti Välimeren maissa.
http://www.drmouse.fi/koirat/tietoa-terveysongelmista/loiset/art248-Matkustavan-koiran-terveysriskit.html
Koiran kanssa täällä etelässä on hyvä matkailla. Minullahan ei ole tuosta kokemusta, mutta niin sanovat jotka matkailevat ja mitä itse olen huomioita tehnyt. Täällä ollaan hyvin koira myönteisiä ja minusta koirat ovat erittäin hyvin käyttäytyviä. Saksahan lähes kaikkialle saa koiran ottaa mukaan, esim. kauppaan, kauppakeskukseen, ravintolaan,.. Kaupan, ravintolan oven pielessä on usein koirille vesikuppi, olen jopa vuoren huipullakin ravintolan oven pielessä nähnyt. Joskus tarjoilijan olen nähnyt ravintolan sisällä tuovan koiralle tuovan vesikupin ja antavan huomiota muutenkin. Koirista ei ole haittaa, vaikka niitä paljon täällä on. Aluksi tämä ihmetytti kovasti. Eräs koirien kanssa täällä etelä-Euroopassa matkaileva sanoi, että täällä on niin mukava matkailla koirien kanssa, koiratkin ovat iloisia ja tykkäävät. Kyllä meidän Kissatkin rakastavat täällä matkailla. :)
Kiitos taas kerran! Täytyy katsoa noita asioita sitten lähemmin, kun se aika tulee.
Mulla on koira, joka sai viimeksi eläinlääkäriltä ADHD -diagnoosin jo odotushuoneessa, on niin mahdoton hösöttämään, mutta tosi kiltti :)Tyttären perheessä ollut aina hoidossa tähän asti, kun itse olen matkustellut.
Lähetä kommentti