torstai 19. maaliskuuta 2015

STELVIO PASS, 2760 METRIÄ!


Kesä tulee ja monet lähtevät tänne meille päin lomareissulle. Tässä olisi yksi hyvä tutustumiskohde kohdata Alppien kauneus ja jylhyys sekä muutama mutka ajettavaakin. Jäisi varmasti tämä kokemus mieleenkin. :)

Monta juttua on työn alla, mutta jotenkin vaan en osaa keskittyä nyt niistä yhteenkään. Uusia reissuja suunnitellaan ja vanhoja muistellaan. Aina ei mene suunnitelmien mukaan kuitenkaan elämä. Täällä on ollut huolta ja hoitelen kahta toipilasta, karvaista-Karavaanaria. Hyvältä näyttää ja toivomme Pääsiäiseksi pääsevämme taas iloisesti nauttien reissuun. :)

Muistan hyvin, kun vuonna 1991 olin Norjassa kauniin ja suuren Trollstigen-mutkatien juurella ensimmäisen kerran. Pelotti ja sanoin käveleväni tien ylös. No, olisin siinä saanut kävellä yli kymmenen kilometriä. Seuraavalla reissulla tie ei enää tuntunutkaan hurjalta. Nuo upeat etelä-Norjan maisemat ja Geiranger-vuonon seudut ovat aina sydämessäni. Muistot noilta monilta kuukauden kesälomareissuilta Norjaan tuovat myös paljon iloa elämääni, vuosien jälkeenkin ja tähänkin päivään. Nuo ihanat reissut tuolloin aina lisäsi haavetta elää joskus ulkosuomalaisena. Nyt tuota unelmaa eletään, kiitos tästä!

Tämän tien pituus, mutkien määrä ja korkeuserot ovat aivan toista luokkaa Trollstigeniin verrattuna. Tämä hieno seutu ja tie on Stelvio pass Italiassa. Muutama muukin passotie tuli tämän päivän aikana ajeltua. Tässä tämä kohta neljä vuotta vanha kuva-albumi, aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä, muistoista. :)





Iloisia ajatuksia jokaiselle tähän päivään, toivottelen aurinkoisesta ja keväisestä etelä-Saksasta! :)

Soleil

Ei kommentteja: