perjantai 28. elokuuta 2015

21-23.8.2015: 2.osa, PASSOLLA KÄVELY

ja rauhallinen sunnuntaiaamun hetki. :)

Kun syömme aamupalaa, Sisarukset katselevat meidän syöntiämme häkin päältä,
nuorin ja vanhin kyylää verhon takaa pihan touhuja.

23.8.2015: Kissamme ovat yksi tärkeä osa meidän elämää ja hehän ovat sitä toiseksi parasta matkaseuraa meidän karavaanareiden reissuillamme. Keväällä päätin, kun oli terveyshuolia näistä, että joka reissukuvajuttuun laitan heistä kuvia jos vain olen sattunut ottamaan. Nytkin on huolta vaikka mitään ei pitäisi olla. Voi kuinka mukavalta korviin kuulosti heidän juttelut ja aamuyön ikkunasta ikkunaan juoksut. He kaikki ovat siinä, iloitsin. Suuri murhe jo valtaa mieleni, kun ajattelen sitä hetkeä ja aikaa, kun he kaikki eivät ole tässä. Kissa- ja/tai koiraihminen vain tietää kuinka tärkeitä karvaiset perheenjäsenet voivat olla, ne uskollisimmat ystävät. Yhteisistä hetkistä pitää nauttia täydellä sydämellä. Kissat tuntuivat myös nauttivan ikkunasta näkyvistä maisemista ja tästä meidän aamuhetkestä.

Aamupalan ja rauhallisen aamuhetken jälkeen jatkoimme matkaa. Ajateltiin ajella yhden passon kautta. Tässä muutama kuva matkalta.

Hochtannbergpassilla oli aikomus parkkipaikalla pysähtyä vain kahvit keittämään, mutta kahvi jäi keittämättä.

Tuli ajatus josko käytäisi verryttelykävelyllä eilisen 19 kilometrin jälkeen tuolla alimman kukkulan päällä, sekin olisi jotakin, katsomassa siellä näkyvää pientä rakennusta. Ilma oli sopivan lämmin, ei liian kuuma, että Kissatkin saattoi jättää huoletta mökkiautoon. Vaihdettiin vaatteet ja otettiin jotakin reppuun mukaan.

Tuolla kukkulalla jäi käymättä, kun vuorirakkaus vei taas mennessään. Ylhäällä näkyi WiddersteinhütteHochtannbergpassilla olimme 1675 metrin korkeudessa ja Widdersteinhütte sijaitsi 2015 metrissä. Tässäpä olisi mukava pieni 340 metrin nousu verryttelyksi.

Aikomus oli käydä vain hütellä ja palata samaa reittiä takaisin. Tuo kahden kilometrin matka hütelle oli suurimman osan matkaa jyrkempää nousua kuin kotimäkemme 16% nousu. Välillä käveltiin karja-aitauksessa. Voi mikä nautinto se aina on, kun lähtöpaikan autot ja talot ylösnoustessa näyttävät alhaallapäin aina vaan pienemmiltä ja kun ympärillä olevat maisemat vain komistuvat. 

Istahdimme hütelle syömään maukkaat pekoniknöödelikeitot ja nauttimaan maisemista. Näkemisen ja kokemisen nälkä taas kasvoi ja hüten takaa lähdimme Hochalppassille 1938 metrin korkeuteen jonne oli alle tunnin kävelymatka. Kolmasosan koko matkasta käveltyämme ripisteli muutaman pisaran vettä. Voi ihanuus, kun silmissäni näin jonkun elukan maassa vilahtavan jonnekin, sehän oli murmeli. Katselimme toisiamme silmästä silmään noin kolmen metrin päästä jonkin aikaa, sain tuosta hetkestä kuviakin, mutta kun otin yhden askeleen eteenpäin se livahti kotikoloonsa. Loppussa oli jyrkähkö lasku.
 Meidän reitti ei aivan tämä, kun lähdimme päätien varresta vasemmalta päin parkkipaikalta. Matkaa tuli verryttelykävelylle vajaa seitsemän kilometriä.

Se vaan on elämän yksi niistä suurimmista iloista tämä vuorilla tallustelu.
Tänään nuo alppiniityt näyttivät jotenkin erityisen kauniilta, vaikka olikin lähes koko ajan pilvinen ilma, niin kuin rotkoihin ja vuoren rinteille olisi levitetty vihreät samettimatot.


23.8.2015: PASSOLLA KÄVELY



Ihana kävely ja päivä tämäkin. :)

Soleil

4 kommenttia:

Nomadish kirjoitti...

Ooo miten kaunista taas ja nuo videot ovat kivoja mitä usein teet, musiikki vielä luo enemmän tunnelmaa tälle kaikelle kauneudelle! Tuli niin kova hinku kunnon kävelyille taas, kun täällä on ollut ihan liian kuuma siihen hommaan, mutta kohta päästään taas!

Soleil kirjoitti...

Vuorilla ja vesistöjen äärellä on aina niin kaunista. Kiva jos tykkäät filmeistäni, ne kun eivät ole koskaan olleet suosiossa. Ja kokoajan vähenee katsojat. Noita klikkaamalla, kun en ole mainoksia sallinut niihin, en ainakaan minä rahaa saa. Minulle kirjoittaminen on vähän hankalaa. Teen kuitenkin noita tekeleitäni, kun itse tykkään niistä.
Yksi ilta tuli tv:stä ihania kuvia sinun kotisaarelta. Sinne asti ei oikein kannata kuitenkaan kuukauden reissulle lähteä. Jospa joskus kuitenkin.
Täällä tulee tänäänkin yli 30 asteen lämmin päivä. Saksassa on ollut kaikkienaikojen toiseksi paras kesä. Olemme kyllä tästä tykänneet. Vaellukseen kelit ovat vähän liian lämpimiä.
Mukavia retkiä teille sinne! :)

Nomadish kirjoitti...

Kuvat ja videot on ainakin itselle hyviä muistoja ja varmasti moni niistä nauttii sinun ja minunkin lisäksi! Eniten täällä näkee saksalaisia, itävaltalaisia ja sveitsiläisiä matkailijoita asuntoautoilla ja nyt elokuu on ollut selkeästi italialaisten kuukausi. Syyskuu tuo tullessaan varmasti taas eläkkeellä olevat matkailuautoilijat, jotka viipyvät täällä keskimäärin kahdesta viikosta kahteen kuukauteen. Nauttikaa vielä parhaasta kesästänne :)

Soleil kirjoitti...

Kun olen katsellut hienoja kuviasi, välillä katsellut myös netistä ja Google Mapsista, niin lisää kyllä vaan halua nähdä Kreikan saaristo ja asiasta haaveilaan. Kevät varmasti olisi kauneinta aikaa, kukat kukkii ja luonto on vehreä.

Nautimme kyllä, näistä ehkä viimeisistä hellepäivistä. Harmiksemme nämä yli 30 asteen ilmat ennustetaan loppuvat keskiviikkona. Sitten alkaakin palelemaan, jos laskee alle 20 ja Kissatkaan eivät viihdy parvekkeella. No,kesä jatkuu kyllä vielä syyskuun ja lokakuukin on vielä kesäistä, ihanaa.