torstai 28. tammikuuta 2016

VIISIVUOTISPÄIVÄ

Tänään on suuri kiitollisuuden päivä!!!
Nämä kolme asiaa: onni, onnellisuus ja kiitollisuus ovat arkisia asioita eivätkä maksa mitään muuta kuin ovat omia asenteita ja ajatuksia elämästä. Kulkevat käsikädessä meidän jokaisen rinnalla, jos me osaamme ne nähdä ja kokea. :)



Tänään en kovin pitkiä rimpsuja kirjoittele. Olen jo tästä yhdestä elämänhelminauhan tärkeästä päivästä kirjoitellut niin paljon aikaisempina vuosina, aivan kissakuvienkin kera. Näin 2013, 2014 ja 2015. Katsoin nuo vaellusfilmit tuolta vuoden takaisesta jutusta ja ne vaan lisäsi tämän viidennen synttäripäivän kiitollisuuden tunnetta.
Vuoret ja maisemat ovat niin kauniit, mitkä on ympärillämme. :)




Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut:
kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen." 
- Arvo Ylppö -



Taas tänään myös mielessä nämä laulun sanat,

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus,..


On jo aikaa, kun törmäsin netissä tällaiseen lauseeseen, jonka kopion itselle talteen.
"Älä koskaan kadehdi toista ihmistä tai hänen elämäänsä. Hänen suurimmat surunsa voivat olla ne kaikista tarkimmin varjellut."
Tämä ajatus saa mieleni mietteliääksi.


Jotenkin minusta tuntuu, etten ole se sama ihminen joka lähti viisi vuotta sitten synnyinmaastaan, taas toisaaltahan sama olen. Uusi elämänjakso ja kotimaa on kaikkine kokemuksineen saanut vaan nauttimaan ja iloitsemaan elämästä paljon enemmän. Aurinkokin täällä paistaa paljon kirkkaammin! 


Elämääni on tullut vahvasti tunne kiitollisuudesta, niin usein tuo tunne lämmittää kehoani ja tuosta tunteesta on tullut suuri mielentilani, oikeastaan vahva elämänasenne. Tätä ei kukaan ole tuonut tarjottimella. Tuo tunne on maailman paras ystäväni, niin kuin ovat onnen ja onnellisuudenkin tunteetkin, joita ei sinulle kukaan anna tai niitä et voi mistään ostaa. Ne pitää vaan jokaisen rakentaa itse arkipäiväiseksi tunteeksi pään sisälle ja sydämeen. Asenne ettei kannata murehtia menneitä eikä tulevia asioita, vaan pitää elää tässä päivässä ja hetkessä, vie myös pitkälle näiden kolmen hienon tunteen kanssa. Nähdä ympärillä hyvää ja kaunista, iloita niistä asioista aidosti ja suurella sydämellä. Ehkä tuo tunne tulee, niin suurena tunteena ja syvältä, etten ole antanut elämän vaikeuksien lannistaa itseäni, vaan oppinut nauttimaan vaan enemmän tästä elämästä.

"Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele
ja
harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe." 
Maxwell Maltz 


"Onni!
Voi se on yksinkertaista!
Se on hyvä terveys ja huono muisti!" 
-  Ernest Hemingway -


"Se on onnellinen,
joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu,
vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
 - Demokritos - 


Kiitollinen olen monista pienistä ja arkisista asioista, kymmenistä asioista päivittäin.

Kiitollinen tästä ainutkertaisesta elämän lahjasta.

Erityisen kiitollinen tästä uudesta annetusta ja saadusta kotimaasta.

Kiitollinen siitä että, tartuimme tähän annttuun mahdollisuuteen avoimin mielin. Sillä jos olisimme olleet epäilevällä asenteella ja mielellä, ei tämä tuntuisi näin mukavalle.

Mieleni valtaa suuren suuri kiitollisuuden tunne siitä hyvin usein etten pikkutyttönä turhaan haaveillut vuorista ja ulkomailla asumisesta. Tuo haave toteutui, vaikkei kaikki haaveet ole toteutuneetkaan elämän varrella. Kiitos, siksi tämä tuntuu niin mukavalta ja suurelta!

Kiitollinen siitä, että olen saanut kokea ja elää nämä viisi mennyttä vuotta. Olisin aika köyhä henkisesti, jos en olisi näitä vuosia saanut kokea ja kulkea. En kyllä silloin osaisi näitä kaivatakaan. Eläisin kyllä joka päivä kaukokaipuun kanssa tuolloin.

Kiitollinen siitä, että tähän astisen elämän rakkain paikka maailmassa on löytynyt meille, tämä niin rakas saksalainen kotikylä, jossa saamme kaksin Kissojemme kanssa leppoisasti elellä.



Kiitollinen olen tästä elämänmatkasta, tästä päivästä ja juuri tästä hetkestä. Heti aamulla kuuden aikaan mittari näytti jo yhdeksää astetta lämmintä.

KIITOS!



Soleil

ps. Lukija, 
Onnea, onnellisuutta, kiitollisuutta ja kaikkea mukavaa toivotan sinulle elämään, tähän päivään ja hetkeen!!!

2 kommenttia:

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Aivan mahtavaa, että teillä on elämässä kaikki hyvin ja monta asiaa, josta olla kiitollisia. Teidän elämänne ja positiivinen elämän asenteesi näyttäytyy tänne näytön toiselle puolellekin aivan ihanalta! :) Myös minä olen viimeksi tänään ollut monesta asiasta todella kiitollinen ja onnellinen.

Soleil kirjoitti...

Kiitos Elina! Ihanaa, kun sinäkin olet ollut kiitollinen ja onnellinen tänään monesta asiasta.:)

Mukava, että näkyy. ;)Vaikka pidänkin blogissa matalaa profiilia omalla tavallani. Joitakin ajatuksia ja tekojamme vain tänne kerron, mutta jotain kuitenkin pitää mukavista hetkistä muistiin kirjoittaa. Meillä on niin antoisan mukavaa arkea ja reissuja. Ajattele, olen entisestä Miehestänikin täällä saanut uuden miehen. Hän aina Suomessa asuessa valitti puoli vuotta kylmyyttä ja pimeyttä, mutta ei valita täällä. Eihän sitä voi kuin tuostakin asiasta nauttia ja olla kiitollinen. :) Elämme meidän pientä unelmaamme, joka meille tuntuu ihanan suurelta.

Tuohon pikkutytön unelmaan ulkomailla asumisesta ja vuorista sisältyy niin paljon. Aina myös niillä kuukauden autolomareissuilla tuo haave kasvoi. Aina oli kurjaa niiltä perhereissuilta palata Suomeen. Nyt on toisin, vaikka mielellään olisimme joka reissussa pitempään, niin kotiin on mukava tulla. Olin kyllä Suomessakin onnellinen, mutta täällä moni asia on toisin. Enää ei ole se polttava kaipuu jonnekin.

Eikä vieläkään uudesta kotimaasta ole muuta negatiivista sanottavaa,kuin se että nettiyhteydet reissun päällä pätkivät ipadissäni. :)

Voi kuinka kauniin punaiselta Alpit näyttivätkään ilta-auringon juuri laskiessa, kun viisi vuotta sitten lentokone laskeutui Müncheniin. Tuo kauneus vaan on kasvanut vuosien varrella. Ihmeellisen mahtavaa oli myös tulla tänne, kun heti tuntui että kotiin tuli.