6.8.2016: RAMSES SANOO MEILLE,

Kun suru ja kaipaus on liian suuri ja tunnet kyynelten vierivän poskellesi, muistele silloin minua ja niitä hetkiä, jotka meillä oli. Ne hetket meillä on vieläkin, sillä muistot eivät katoa, minä olin kanssasi silloin ja niin olen nytkin, sillä minä en katoa. Jätinhän tassunjälkeni sydämeesi!

Ramses, suuri ikävän ja kaipauksen hetki ei katso paikkaa ja aikaa, kun se yllättää. Se hetki voi tulla aivan vaikka kauppareissulla. Kävelimme ja nautimme kaikesta Isännän kanssa viime reissullamme vuorilla. Kävelimme parin kilsan korkeudella kivimaassa, joka oli kauan sitten ollut trooppista merenpohjaa. Poikkesimme reitiltä kävelemään kalliolle ja tutkimaan sen muodostelmia, uurteita ja syviä koloja. Se oli kiinnostava ja onnellinen hetki, mutta Ramses mammalla tuli tuo suuri ikävän ja kaipauksen hetki juuri tuolloin. Halusin sinulle tehdä pienen muiston. Otin vain nuo kolme kiveä läheltä käden ulottuvilta, sillä olimme alueella jota suojellaan.

Suru peittää koko kodin, on hiljaista. Vain kylmä viima tunkeutuu sisimpään. Sydämeen koskee, muistelen hetkiä kun olit siinä. Olet poissa viereltämme, mutta yhä lähellämme. Sinä Ystävärakas, joka olet poissa, olet silti aina sydämessämme.

Kuvat lokakuulta 2015, kun Ramses nauttii suurella sydämellä elämästään,

mutta liian heikolla, ja syysauringon lämmöstä.

Tänään 6.8.2016 illalla tulee neljä kuukautta, kun yhteinen hieno matkamme päättyi. Tuo päivä jäi viimeiseksi päiväksi, kun siivosimme yhdessä, makasit hiirikäteni päällä sekä katsoit Isännän kanssa viimeisen kerran hänen jalkojen päällä futista.

On paljon muistoja, joita ei aika eikä vuodet viedä voi, on paljon muistoja, joiden taika iät kaiket sieluissamme soi.

Ps. Joitakin ajatuksia suuresta ikävästä ja kaipuusta, joka ei tunnu helpottavan, mutta jonka kanssa on opittava elämään ja meidän karavaanareiden on jatkettava matkaa ilman Ramsesta.

Ajattelen tätä elämää. Kuinka olen halunnut aidosti kertoa tästä uudesta ja niin pitkään haaveillusta uudesta elämän jaksosta, ulkosuomalaisen elämästä. Enemmän vain kuitenkin meidän reissujen muodossa. Kertominen ei ole minulta leuhkimista ja kehumista vaan ihan aitoa oikeaa tunnettani. On tuntunut suurelta, kun siitä pikku-tytön haaveesta tuli totta. Vielä suuremmalta, kun ajattelen miksi haaveilin. Elän elämää suurin tuntein ja myös ehkä olen vähän epätyypillinen suomalainen, kun puhun ja kerron. Tämä Ramseksen äkkikuolema terveenä on myös ollut suuria tunteita herättävä asia. Yksi innokas karavaanari on joukostamme fyysisesti ikuisesti poissa, joten hänen muistonsa, yhteinen upea matkamme, on ansainnut tänne muistojuttuja.

Herään aamuneljältä ja tarkistan, että kaikki on ympärilläni hyvin. Mies kuorsaa ja karvaisetkin siinä ympärillä kukin omalla paikallaan, kaikki on hyvin. Tarkemmin ajateltuna kaikki ei ole vajaaseen neljän kuukauteen ollut hyvin. Paljon on tänä aikana ollut myös myös ihania hetkiä, vuoretkin näyttävät jo lumoavilta, mutta yksi perheenjäsen puuttuu. Tuo asia tuo murheen ja ikävän särön elämäämme.

Uneni on tipotiessä, kun ajatuksiini tulee suuri rakkaus pakkaus, joka puuttuu siitä läheltä, Ramses. Iskee kova ikävä, joka iskee monta kertaa päivässä aivan yllättäen tuulispään lailla ja yllättävissä tilanteissa.

Ajattelen hänen niin suloisia tapojaan, sitä kuinka hän oli innokkaana ja iloisena tekemisissäni mukana. Kainalonikin kaipaa, sitä kehräävää nukkujaa, sekin paikka on nyt vapaana, Tytöt eivät nuku kainalossa eikä Isäntäkään tunnu niin nallekarhumaiselta, eikä hän osaa kehrätä niin ihanasti kuin Ramses. Jos heräsin yöllä, niin hyvin usein Ramses juuri silloin tuli kainalooni kehräämään. Siihen ihanaan ääneen sain niin usein nukahtaa. Ramses vei niin paljon ihania asioita, tekemisiä sekä elämän iloa ja onnellisuutta meiltä mukanaan.

Ajattelen sitä kuinka elämääni on aina kuulunut kissoja. Jo 28 vuotta omassakin kodissani. Kaikki olleet rakkaita, mutta näillä neljällä, Ramseksella ja Tytöillä, on aivan erityinen asema, he ovat hyvin tärkeitä "iltatähtiä". Nämä tupsukorvakissat luonteeltaan aivan ihastuttavia. Ramses oli heistä aivan erityinen nallekarhu.

Ajattelen, Ramseksen yhtä ihanaa tapaa, niistä niin monista. Tämä tapa tuli erityisesti esille ahtaammassa mökkiauton sängyssämme. Jos Isäntä ja mamma välissä ei ollut tilaa tarpeeksi Ramsekselle niin hän kyllä tiesi miten tilaa tulee lisää. Hän kertoi, kuinka ihana hän oli puskien ja kehräten sekä ilmein. Ramses tosiaan oli ilmeikäs ja huumorintajuinen kissa. Tuohon niin monet kerrat sanoin, että kyllä Ramses saa sitä mitä haluaa ja tilaa tuli väliimme. Voi kuinka hän siitä taas koko olemuksellaan kertoi, kuinka hän suuresti nautti ja rakasti. Ihmettelen, enkä koskaan tuota lakkaa ihmettelemästä, kuinka hän saattoikaan olla juuri tuollainen elämästä nautiskelija. Hän jakoi suuresti välittämistä meille palvelijoille mutta myös ystävilleen. Hän oli kaikkien kaveri.

Ajattelen, kuinka monet kerrat puhuimme, että viemme Kissat kissahotelliin ja lähdemme lentäen lomalle. Ramses oli lähes aina mukaan lähtemässä ja ikkunassa odottamassa, ainakin eteisen tuolilla, kun vaikka kaupassa vain kävimme. Tuntui niin surulliselta ajatus siitä, että hän päiviä jopa viikon odottaisi vieraassa paikassa meitä. Koskaan häntä ei hotelliin viety. Näiden neljän kuukauden aikana on Ramseksen sukulaiset olleet vain kerran ikkunassa meitä odottamassa. Muutaman kerran eteisessä vastassa. Meillä onkin tapana kotiin tultua sanoa, ettei kukaan enää odota. :)

Ajattelen sitä, kuinka kaveritkin häntä kaipaavat, vaikka asia onkin ensimmäisestä kuukaudesta paljon rauhoittunut, niin kuitenkin vielä katsellaan etteikö se Ystävärakas tulekaan. Ystävien silmissä ja olemuksessa on suru ja ikävä.

Viime rentoutuslomalta tultuamme kotiin Ramseksen Prinsessa-sisko kiirehti taas yläkertaan. Menin perässä katsomaan. Sisko istuu pää allapäin paikassa mihin veljen matka päättyi. Muorikin hääri huoneessa. Luulivatko he taas, että Ramses jätettiin kotiin?

Kuningatar, joka kulki höpöttäen enonsa perässä lähes kuusi vuotta ja teki enonsa kanssa lähes kaiken on ollut höpötykset vähissä, siksikin meillä on niin hiljaista. On alkanut vähän enemmän juttelemaan, joka on suuri ilon aihe. Hän kaipaa kovasti kissakaveria lähelleen, sillä hän on aina nukkunut enonsa läheisyydessä. Useimmin he nukkuivat tassut toistensa kaulalla. Pehmolelukaan ei tuohon ikävään auta. Lähestyy nykyisin paljon tätiään, haluaisi nukkua ja hoivata häntä, niin kuin enoaan. Täti Prinsessana ei tuota halua. Hän hyväksyi vain veljensä lähelleen nukkumaan. Kuningatar on kuitenkin huomannut, että kun tulee vain hiljaa tädin viereen, niin siinä saa olla sitten ainakin hetken aikaa.

Voi ihanuus! Ramses oli lähes aina sylissäni tai makasi hiirikäden päällä, kun olin tietokoneella. Pidin toisella kädellä kiinni hänen isosta tassustaan, jota sormella sipsutin. Hän rakasti tuota suuresti ja niin tein noin tunti ennen hänen lähtöäkin. Kuningatar makasi aina siinä vieressäni jalkaani vasten. Hän ei tule syliin ja jos tulee niin käy vain. Hän tulee nykyisin enemmän viereeni ja vaatii kovasti huomiota. Olen kaikilta koettanut, saanko heidän tassustaan kiinni pitää samalla sipsuttaa, kuin Ramseksen, mutta ei tytöt tykkää tuosta. Yksi päivä huomasin, että Kuningattaren takatassua saa sipsutaa. Hän ei edes herää tuohon. Arjen suuria iloja.

Kaverit ovat menettäneet taidon keksiä leikkejä ja leikkiä kolmestaan, kun ei ole sitä veijaria, joka ohjaa heitä leikkiin ja keksii leikkejä. Ramses oli suuri ilo ystävilleenkin, kekseliäs viihdyttäjä. Sisaruksilla oli keskenään omat leikkinsä. Niin kuin tiiviillä parivaljakolla, enolla ja Kuningattarella. Myös Muorinsa kanssa omansa. Porukkaleikit oli oma juttunsa lisänä. Tuota leikin joukonjohtajan paikkaa ei ihminen voi millään korvata vaikka kuinka piiloleikkiä ja huiskaleikkiä heidän kanssaan leikkisin.

Vaikkei Ramses ole enää iltaleikkiä pyytämässä, niin olen tuotakin muistoa pitänyt yllä, vaikkei Tytöt leikkiä pyydäkään. Leikittiin se eilen illallakin. Kuningatar katseli eikö eno tulekaan. 

 Ajattelen aamulla unia, niitä niin ihania Ramseksesta nähtyjä. Näen muuten tosi harvoin unia, mutta Ramses tulee uniini. Viimeisin uni oli, kun Ramses käveli lumessa karvat ja häntä kauniisti hulmuten. Ihanin uni on ollut uni, kun Ramses tuli takaisin. Voi sitä minun kehumisen määrää ja sitä kuinka Ramses iloitsi noista kehuista omalla ihanalla voimakkaalla tavallaan, puskien, kehräten ja kiehnäten selällään.

Ajattelen, kuinka pian kello on kuusi ja sitä kuinka Ramses oli iloisena aina valmis herättyäni lähtemään kanssani aamukahvin keittoon. Muutaman kerran on Prinsessa ollut kaverina.

Ihmettelen, kun Muori tulee sänkyymme, joka on harvinaista. Hän haluaa lohduttaa, että hän on tässä ja hän selvisi vakavasta sairastumisesta. Hänellä taitaa olla vain ruokakuppi tyhjä. :) Ihana Muori, joka saa silityksiä sen verran kun hän haluaa, jolla myös on ikävä poikakaveriaan.

Kello on pian kuusi ja on noustava. Heitän ilmoille suuren toiveen, että saamme nauttia vielä pitkään toistemme seurasta!

Olin usein aiemmin ajatellut hetkeä, kun jostain näistä neljästä pitäisi luopua. Sairastuminen on vähän eri asia, raskas sekin, mutta siihen kerkiää vähän edes valmistautua. Tuostakin on kokemusta. On valtava shokki, kun terve lähtee aivan yllättäen. Itseäni on jopa yllättänyt kuinka voimakkaasti olen reagoinut, mutta niin paljon elämästä puuttuu, kun saan tehdä nyt niin monta asiaa yksin, kun se innokkain kaveri on poissa. Olen monet kerrat rakkaalle Miehelleni sanonut, että en yhtään ihmettele sitä, kun puolison kuoltua toinenkin kuolee pian. Niin kovasti Ramseksen lähtö on riipaissut sisintäni. Tässä onkin lohduttava juttu, 

Suru lemmikin kuolemasta voi yllättää riipivyydellään – "Kokemus sama kuin ihmisen menettäminen". En häpeile näitä tunteita, niin kuin en sitäkään, kun kerron tästä mukavasta elämästä ulkosuomalaisena, vaikka tuo aito kertominen onkin vienyt ihmisiä ympäriltä. Kaikki on elämää. Vaikka Suomessa onkin vallalla ajatus siitä, että onni ja suru on kätkettävä. Tuota en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi pitäisi noin passiivisesti käyttäytyä. Syyllisyyttä olen kokenut siitä, että en huomannut mitään merkkejä, mutta tiedän sen, että ensimmäinen oire sydänsairaudesta 30% sydänsairaista kissoista on äkkikuolema. Minulla on tullut käsitys täällä Saksassa, että täällä tutkitaan ja hoidetaan lemmikkieläimiä enemmän kuin Suomessa. Hoidossa tukimuotona käytetään myös luonnonlääkintää.

Vaikka sydämessäni on yksi surun arpi lisää, niin hienot muistot Ramseksesta lämmittävät sydäntäni kovasti, ne ovat suuria iloa tuottavia aarteita. Ramseshan jätti vain hyviä muistoja, kun ei ollut huolta hänen terveydestäkään. On opeteltava elämään ilman Ramsesta, vaikka suuri pala puuttuukin karavaanareiden elämästä. Nauttia Ramseksen tavoin elämän pienistä hetkistä vielä enemmän. Senhän mallin elämästä Ramses omalla elämällään jätti, opetti ja näytti.

Meillä on uusi lempinimi Ramsekselle. Jos oikeaa nimeä käyttää se saa kaverit katselemaan ympärilleen. Meillä elää joka päivä monesti puheissamme, Ystävärakas, josta puhutaan kuin suuresta aarteesta ja suurella ilolla, mutta myös kyynel silmässä.

Sitä mitä kaipaamme emme menetä koskaan.

Sitä jota rakastamme, kaipaamme aina.

Emme menetä koskaan sitä mitä rakastamme.

Sitä jota rakastimme, rakastamme aina.

Soleil