torstai 20. lokakuuta 2016

19.10.2016: MESTAREIDEN LIIGAN PELISSÄ

FC Bayern München 4-1 PSV Eindhoven


Mestareiden liiga - UEFA Champions League on Eurooppalainen jalkapallosarja jolla on nyt 62. kausi menossa. Sarjassa pelaa maiden parhaita seurajoukkueita. Tätä sarjaa seuraavat sadat miljoonat futisfanit ympäri maailmaa. Toukokuussa pelattava finaali on melkein yhtä suosittu kuin jalkapallon MM-finaali.

Mieheni FC Bayern Münchenin jäsenenä laittoi kuukausia sitten nimensä seuran johonkin pelilippujen arvontalistalle. Meille sitten tuli tuon arpajaisten tuotoksena jo pari kuukautta aiemmin liput tähän peliin. Emme lippuja ilman saaneet, vaan niistä piti tietysti maksaa normaali hinta. Emme laittaneet lippuja seuran lippukaupaan myyntiin vaan päätimme itse lähteä ensimmäistä Champions peliä katsomaan. Jäsenten lippuja oli myytävänä vielä seuran sivulla pari päivää ennen peliä, myöhemmin emme enää katsoneet.

 Olemme kerran aiemmin käyneet FC Bayerin kotipeliä katsomassa. Tuosta juttu löytyy täältä. Kuvista on oma valokuva-albumi, jossa on myös lyhyitä filminpätkiä tunnelmasta ja pelistä.

Allianz Arenan punainen hehku näkyi jo moottoritielle asti. Olimme tapamme mukaan hyvissä ajoin jo paikan päällä. Koskaan, kun ei tiedä, jos matkalla olisi hidasteita, mutta tänään niitä ei ollut. Täällä näiden asioiden sutjakkaasti sujumista ei voi kuin ihmetellä. Kaikki on tehty hyvin suurille ihmismassoille. Parkkitaloon, johon mahtuu peräti 11 tuhatta autoa, on opastajia paljon viittomassa mihin suuntaan ajetaan ja paikka autolle löytyy hyvin jouhevasti. Sen kun vain ajaa. Myös turvatarkastuspaikkoja on paljon ja niissä henkilökuntaa riittävästi. Tuokin oli ohi hyvin nopeasti. Olimme katsomossa jo istumassa reilu puolitoista tuntia ennen pelin alkua.


Katsomon ylälehtereillä oli pieni hollantilaisryhmä innoissaan, kun heidän maalivahdit tulivat lämmittelemään. Samoin kotijoukkueen kannattajat heräsivät, kun omat maalivahdit tulivat kentälle. Myöhemmin lämmittelemään tulivat myös kummankin joukkueen kenttäpelaajat. 


Kun kentän pinta oli korjailtu ja kasteltu oli peli valmis alkamaan.


Pelaajat tuomareineen tulivat kentälle.




Juhlallinen hetki, kun tämä televisiosta tuttu mestareiden liigan tunnusmusiikki soi stadionilla.


Peli alkaa.


13. minuutilla Bayerin tähtipelaaja ja minun suosikkipelaaja Thomas Müller sujautti pallon maaliin ja kotjoukkueen siirtyi 1-0 johtoon.


 Riemu oli tämän myötä katsomossa katossa, suurta ja kovaäänistä. Niin kovaa, että korvani alkoi aivan särisemään.


Välillä oli myös mukava seurata kotijoukkueen fanikatsomoa joka ei edes paljoa näkynyt istumapaikallemme, mutta kannustusjoukkoa johtavat kolme "kuoronjohtajaa" näkyivät. He tekivät työtänsä suurella innolla. Kaksi heistä lauloi ja huusi torveen ja yksi rummutti tahtia. Heillä oli monenlaista laulua, huutoa ja taputusta, johon kuoro vastasi ja osallistui.


21. minuutilla Joshua Kimmich laukoo kotijoukkueen 2-0 johtoon.


Kotijoukkue antoi faneilleen hyvää jännitysnäytelmää, kun eivät lukuisista vähältäpiti tilanteista saanut palloa useammin maaliin. Maalintekijä heiltä tuntui puuttuvan. Jotenkin ensimmäisen puoliajan loppupuolella heidän pelinsä vähän lösähti. Bayernin pelaajan virheen käytti vierasjoukkue hyväksi ja teki maalin. Taisi aivan olla vieraiden ensimmäinen hyökkäys maalia kohti.


Ja niin 41. minuutilla vierasjoukkueen Luciano Narsingh kavensi peliä 2-1.


Toinen puoliaika alkoi. Hollantilaiset tuntuivat piristyneen ja tekivät uhkaavia tilanteita.


59. minuutilla Robert Lewandowski teki kotijoukkueelle maalin, 3-1.


Nauroin miehelle yhdessä vaiheessa, että tämä on kuin kirkossa olisi ei tiedä minkä takia ja miksi näin toimitaan, mutta tehdään, kun toisetkin tekee. Mm. peli kulki rauhallisesti kentällä, niin yhtäkkiä lähes koko 70 tuhatpäinen katsomo nousi seisomaan ja taputti vimmatusti.

Olemme Suomessa myös usein olleet jalkapalloa katsomassa. Katsomossa ollut 50-2000 ihmistä ja tunnelma näihin peleihin verrattuna aivan toisenlainen. Aika usein Suomessa vieressäni Mieheni sanoi, että ole hiljempaa, kun eläydyin peliin ja yritin luoda lisä tunnelmaa. Täällä uudessa kotimaassa tuokin asia on paljon paremmin. Ei hän sano pelissä, että ole hiljaa. Huutaa ja kannustaa vielä enemmän kuin minä. On se mukavaa olla mukana tällaisessa jalkapallotunnelmassa.

Mielenkiintoista olisi olla Italiassa ja Espanjassa myös katsomassa jalkapalloa ja heidän pelitunnelmiaan. Ihmiset ovat noissa maissa vielä enemmän ulospäinsuuntautuvia kuin mitä saksalaiset ovat. 


Peli 71. minuutilla Thomas Müller siirtyy vaihtopenkille ja kentälle tulee Douglas Costa.


Maalipäädyssä kun istuimme niin koko peli oli välillä nousemista ylös ja laskeutumista taas alas, kun edessä olevat nousivat seisomaan nähdäkseen paremmin maalialueen kiperiä pelitilanteita.


84. minuutilla Arjen Robben laukoi pelin lopputulokseksi taululle 4-1



87. minuutilla Arjen Robben tuli kentältä pois ja 19-vuotias kesällä Müncheniläisseuraan tullut portugalilainen Renato Sanches pääsi loppuminuuteiksi kentälle.


Peli päättyi.


Kiitos FC Bayern München kokemusrikkaasta ja hienosta pelistä!


Ja taas pelin loputtua ulkosuomalainen sai ihmetellä tätä joustavaa meininkiä. Luulisi, kun 70 tuhatta ihmistä ja 11 tuhatta autoa lähtee kotiin, niin siitä tulee kaaos, mutta ei. Täällä ihmiset kulkevat rauhallisesti. Kukaan ei töni eikä etuile. Tilaakin on riittävästi. Autotkin antavat vuorotellen tilaa toisille. Parkkihallissa sireenit soivat voiton kunniaksi. Kun istuimme tunnelmallisessa parkkihallissa autoon, niin taas oli viittojia minne ajaa. Tuolta suuresta parkkihallista on niin paljon ulosajoväyliä, ettei suuria ruuhkia tule, ei myös ulkopuolella, kun tiet vetävät hyvin. Olimme jo 12 minuutin päässä moottoritiellä menossa ja tuossa matkalla maksettiin parkkimaksukin. 



Soleil

Ps. Pikkuhiljaa Dolomiitin reissujuttukin etenee.

Ei kommentteja: