9-25.9.2016 Loma: 2-osa, ALKUVERRYTTELYJÄ

Gössnitzfall Heiligenblutille, Jungfernsprungille ja Schareck-vuorella tallustellen.

12.9.2016, maanantai: Aamusta pyykkäsimme. Pyykkikoneen ja kuivausrummun pyöriessä nautimme ulkona olevista maisemista, lämmöstä ja auringon paisteesta. Oli tunne, että lomalla olemme.

Kuningatar seuraa aamupuuhia enonsa lempipaikalta.
Mustat-Tytöt ovat voimatyttöjä ja repivät huiskanauhaa yhdessä.

Ettei kaunis lomapäivä menisi aivan hukkaan, leirintäalueella vain oleillen se menee, lähdimme Glocknerdorf Heiligenblut -kylille kävellen. Kylä sijaitsee mukavan näköisesti rinteessä ja kylän raitilta on kivat näkymät Mölltalin laaksoon. Kunnan alueella asuu vain reilu tuhat asukasta. Kylän nähtävyys on goottilainen kirkko, Pfarre Heiligenblut. Alppitie Großglockner Hochalpenstrasse päättyy tähän kylään.

Möll-joki virtaa leirintäalueen ja kylän välistä.

Pieni keskusta ja kirkko oli hyvin äkkiä katseltu. Tiesimme tänään vuorille nousevan hissin olevan kiinni, mutta kävimme seuraavaa päivää varten katsomassa jo paikan valmiiksi ja tarkistamassa hissin aukeamisajan. Monelle hissin kiinniolo näytti tulevan yllätyksenä. Tulivat retkivaatteet päällä ja reput selässä hissiasemalle, mutta joutuivat lähtemään pettyneinä pois, eräskin tsekkiläinen pariskunta.

Oli kaunis kesäinen päivä, joten tämä iltapäivä piti käyttää hyvin hyödyksi. Mietimme hetken mitä tekisimme ja saimme hyvän idean lähteä jo tänään käymään vesiputouksella, Gossnitz-Waterfall Heiligenblutilla. Tämä antoi taas mahdollisuuden katsella ja kuunnella täkäläistä maalaiselämää. Elämä oli rauhallista, jossakin isäntä teki polttopuuhommia ja muutama muu ihminen vastaan tuli tervehtien.

Kylän keskustasta oli noin kilometri matkaa metsän reunasta alkavan polun alkuun, teemapolun Natura Mystican. Putoukselle tuosta vielä oli matkaa noin pari kilometriä. Polun varrella oli tarinatauluja, peilejä, torvia joista saattoi kuunnella luonnon ääniä ja putouksen kohinaa, yms. Polku kulki ensin ylempänä metsässä pellon laitamilla, myöhemmin kauniin Möll-jokivarren rantamilla. Jokivarresta polku nousi jyrkästi näköalapaikalle ja aivan pienen kapean kukkulan päälle serpentiinipolkuna, jossa onneksi oli kaiteet. Olimme hyvin kauniissa ja jylhässä paikassa putousta vastapäätä. Jyrkällä reunalla ja edessä lähellä korkea vuori, jonka syvästä raosta Gössnitzbach-joki virtasi korkeudesta pauhaten, vaikkein nyt mikään runsaan veden aika ollutkaan. Vesiputous tipahti 70 metrin matkan alas pohjalle. Vettä tuli sumuna myös päällemme. Kannatti ehdottomasti tulla katsomaan tätä kauneutta ja kuuntelemaan veden ääntä. Vesisumulta suojassa oli penkkikin, jolla istuskelimme.

12.9.2016: GÖSSNITZ - WASSERWALL

13.9.2016, tiistai: Oli mahtava herätä, kun taivas oli sininen. Tiesimme jo aamupalaa syödessä, että päivästä tulisi ikimuistoinen. Sillä olimmehan lähdössä tallustelemaan vuorille. Tuo tietää aina mukavaa ja hyvää.

Leirintäalueelta ja kylästä ei paljoa vuoria ja huippuja näkynyt. Kylältä laaksoa pitkin näkyy Grossglocknerille päin. Sivuilla olevien lähes kolmen kilometrin korkeuteen nousevat vuorenhuiput ovat aivan piilossa. Nähdäkseen ne on noustava paljon ylemmäs.

Heiligenblut näkyi olevan Sodankylän ystävyyskaupunki.

Otin aamulla hissiasemalle matkalla kylän keskustan vesiputouksen takaa näkyvästä Grossglocknerista kuvaa.

Heiligenblut on 1301 metrin korkeudessa. Eli jo laaksossa kävely on korkeanpaikan harjoittelua. Nousimme kahdella eri hissillä Schareck-vuorelle 2604 metrin korkeuteen. Eli jos olisimme tämän jalkaisin nouseet, olisi uusi ennätysnousu tullut, mutta sitten emme olisikaan enää ylhäällä jaksaneet kävellä. Hissit vuorille antaa hienon mahdollisuuden nousta tuo tylsä metsäreitti nopeasti ylös nauttimaan korkeuksista näkyvistä upeimmista maisemista. Täältä panoraamanäkymissä näkyi mm. hyvin Edelweissspitze, jonka näköalapaikalla muutama päivä aiemmin kävimme päiväkävelyllä, pitkän matkaan näkyi myös Alppitie Grossglockner Hochalpenstrasse, alhaalla Mölltalin laakso ja näiden maisemien kuninkaana Grossglockner.

Ihmisiä oli runsaasti muitakin jo aamusta liikeellä. Osa istui aamukahvilla hütellä, osa oli jo lähtenyt ja osa teki lähtöä vuorten upeille poluille. Jotenkin viimeisten kolmen vuoden aikana on tullut himo nähdä samojakin maisemia vuorilta korkeammalta eri suunnilta ja kulmista. Se miltä nämä vuoret näyttivät kuuluisalta Alppitieltä käsin on eri asia kuin miltä ne näyttävät taas ylempää. Maisemat aina korkeammalta näyttävät paljon paremmalta. Tämänkin vaelluksen aikana Alppitie Großglockner Hochalpenstrasse näytti meille monet eri kasvonsa.

Eipä olisi uskonut muutama päivä aiemmin, että tien korkeimman kohdan, Hochtor 2504m, yläpuolella istuskelemme muutaman päivän päästä eväitä syömässä, katselemassa toisia karavaanareita, kun he kurvailevat tiellä.

Kuva alueesta kopioitu täältä.

Vaellusreitti tai patikointireitti. Taidan aivan väärää sanaa käyttää tallusteluistamme. Huomaan, että suomalaisilla sivuilla käytetään patikointi-sanaa, mutta tuo sana tuntuu oudolta ja vieraalta. Vaellus oikeammin taitaa olla päivien kävely. No, olkoot miten vaan, niin vaellus-sana tuntuu mukavammalta sanalta suussani.

Tämä vaellusreitti oli helppo. Polku kulki kuitenkin monenlaisessa maastossa, kapealla harjanteella, kallion päällä, isossa kivikossa nousten jyrkästi ja laskien, välillä kävelimme valkoisella ohuella hiekalla niin kuin olisimme saharassa olleet sekä vähän jo ruskaisella Alppiniityllä. Matkalla oli luola, pieniä kanjoneita, liuskekivikkoa. Ainut kauneuden pilajaa loppu reitillä oli panoraamahissin ympäristö laskettelurinteineen.

Kiirettä emme pitäneet vaan usein istuimme ja ihastelimme. Vanha mummokin meni vauhdilla nopeampaa kuin me. Ja kun reitti oli kuljettu maistui keitto hütellä taivaallisen herkulliselta.

Tässä reittimme jolle tuli pituutta vajaat seitsemän kilometriä, 400 nousu- ja laskumetrillä.

Tämä oli kerrassaan mukava reitti ja ilon päivä, parhaassa seurassa!

13.9.2016: PIENI VAELLUS SCHARECK VUORELLA

14.9.2016, keskiviikko: Tämän päivän verryttelykävelystä muistelu saa hymyn huulillemme. Olimme edellisenä päivän katsoneet kylän keskustassa isoa tämän alueen karttaa. Minulla oli muistikuva, että täällä päin on joku toinenkin vesiputous kuin Gossnitz-Waterfall. Kartasta tuo sitten näkyikin, että putous on vastakkaisella suunnalla laaksossa. Kartta kertoi mittasuhteet aivan väärin. Näytti, että putoukselle on puolta lyhyempi matka kuin mitä oli Gossnitz-putoukselle. Arviolta reilusti alle kaksi kilometriä arvelimme matkaksi. No, sehän on tuossa aivan lähellä, kun joki laskeutuu alas laaksoon, ajattelimme. Emme edes asiaa kartoista tarkemmin katsoneet, kun reitti oli niin selvä ja lyhyt, kun lähdimme päiväkävelylle.

Kuljettiin taas aivan maalaismaisemissa mennen tullen. Pihojen läpi ja navettojen kupeesta kävelyreitti kulki. Nähtiin paikallista arkielämää, kun lapset leikkivät puussa ja kanat tallustelivat pihassa. Traktorit pelloilla tekivät heinätöitä. Yhdessä isossa aitauksessa oli iso lauma peuroja, ilmeisesti niitä kasvatettiin. Täällä ihmiset olivat outoja, kun eivät tervehtineet. Olikohan asukkaat tympääntyneitä talojensa ohi ramppaavista turisteista vai vähän erakkoluonteisia täällä vuorten kainalossa syrjässä asuessaan, tiedä sitten, mutta ei tavalliselta tuntunut. Keskellä peltoa yksinäisesti seisoi autio ja ovet kiinni oleva Sankt Martinin kirkko. Tässä vaiheessa aloimme jo ihmettelemään vähän missä on se vesiputous. Opastusviitatkin olivat vähän hukassa. Niin ne oli jollain vanhemmalla naisellakin, kun hän kysyi tietä Heiligenblutiin. Jatkettiin kuitenkin jokivartta pitkin matkaa eteenpäin. Luovutettu ei! Pian tulikin tällainen viitta vastaan eli oikealla reitillä olimme sittenkin, mutta matkaa olikin paljon enemmän kuin vajaat pari kilometriä. :)

Ilma oli helteisen lämmin. Linnutkin olivat kaikki piilossa. Tuli vastaan muistomerkki jostain miehestä, jonka päälle oli vuonna 1957 kivi tippunut vuorelta. Näistä vuorten vaaroista usein Mieheni kanssa puhummekin. Hänelle leikkimieliseti aina muistutan, että jos kivi tippuu päähäni vuorilla kulkiessani ja siihen paikkaan matkani päättyisi, niin muista kertoa kaikille, että hyvin onnellisena lähdin.

Pian olimmekin sitten jo Jungfernsprung-vesiputouksella. Putous on 130m korkea. Tämä on korkea vesiputous, muttei ollut paikkana niin kaunis ja jylhä kuin Gossnitz-putous. Tämä sijaitsee päätien varressa.

Olimme lähteneet vain lyhyelle 4-5 kilometrin kävelylle ja mukana oli kummallekin vain puoli litraa vettä. Nälkäkin alkoi iltapäivästä jo kurnia vatsaa, kun olimme vain aamupalan syöneet. Poikkesimme polulta päätien varteen baariin syömään paikallista perunasalaattia ja kananuudeleita. Hyvää oli tuokin ja tuon jälkeen jaksoikin matkaa hyvin jatkaa.

Tarinan mukaan tämä putous on saanut alkunsa näin.
Olipa kerran tällä seudulla erittäin kaunis neito, jonka rakkautta yrittivät nuoret miehet voittaa. Neito ei ollut heistä kiinnostunut. Yhtenä päivänä nuoreksi mieheksi pukeutunut paholainen seurasi neitoa ja neito pakeni kallionkielekkeelle. Neidolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta hyppäämällä kallionkielekkeeltä 130 metriä alas. Ihme kyllä neito selvisi vahingoittumattomana. Siitä lähtien kallionkielekkeeltä on virrannut kaunis vesiputous ja tätä putousta on kutsuttu Jungfernsprung - neidon hyppyksi.

14.9.2016: JUNGFERNSPRUNG

Niin ihana kokemusrikas kävelyretki oli tämäkin. Tälle verryttelykävelylle tuli matkaa 11 kilometriä, mutta ainaostaan 200 nousu- ja laskumetriä. Tämä ei kuitenkaan turha verryttelykävely ollut, kun saimme matkalla ruokaa. Toisin se oli myöhemmin.

Iltapuuhina olikin sitten leirin purkaminen.

15.9.2016, torstai: Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa uusia kokemuksia kohti.

Mukava pieni Alppikylä Heiligenblut näytti lähtiesämme tältä.

Matkalla oli luonnollisesti kauniita maisemia. Italian rajan lähestyessä ne vain tietysti paranivat, kun alkoivat Dolomiittien huiput vähän pilkistelemään edessämme. Kävimme vielä Itävallassa tankkaamassa mökkiautommekin, kun Italiassa on diesel paljon kalliimpaa. Halvinta oli kuitenkin kotikylän asemalla lähtiessä. Huvittavaa oli, kun maalaisisäntä tuli tankkaamaan traktoriaan ja hevonen seisoskeli peräkärryssä. Siinä aivan mökkiautomme vieressä ja tankkauspisteen toisella puolella. Prinsessakin tuota ihmetteli kovasti.

Muori seuraa tarkkaavaisena liikennettä. Hän tykkää olla kovasti reissussa.

Pian sitten tankkauksen jälkeen olimmekin Italiassa. Tutuissa maisemissa Toblachista eteenpäin jonkin matkaa. Tässä on juttua reilun vuoden takaa, kun olimme Camping Toblacher Seellä. Ajelimme tutulle Misurina-järvelle kahvin keittoon. Muistelimme reilun vuoden takaisia ikimuistoisia muistoja, kun vietimme kaksi vuorokautta ylhäällä Tre Cimenenin juurella, josta juttu löytyy täältä. Mielessä olikin uudestaan tuonne meno, mutta huonon sään takia jätimme menemättä. Olimme aamulla lähteneet kesästä ja nyt tulleet viileämpiin ilmoihin.

Misurinan jälkeen käännyimmekin pian aivan uudelle SR48-tielle Cortina d'Ampezzoa kohti. Pysähdyimme pian parkkipaikalle, josta nousi hissi vuorille.  Olimme Tre Croci passolla 1690 metrissä. Pelkäsimme sääennusteiden toteutuvan. Pian alkoikin satamaan. Kokemuksemme mukaan Dolomiiteilla sataa aina iltapäivällä, ei tuo tehnyt poikkeusta nytkään. Teimme taas suunnitelmamuutoksen. Vesisateen takia meillä voisi jäädä jotakin mukavaa matkalta näkemättä, joten jäimme odottamaan tähän parkkipaikalle yön ajaksi.

Tässä päivän ajoreittimme, jolle pituutta tuli vain noin 115 kilometriä.



Keskustelimme ja suunnitelimme seuraavasta suunnastamme. Siitä mikä suunnitelma toteutetaan. Mielissämme oli kovasti yhtenä vaihtoehtona myös lämpö ja Välimeri. Tänne Dolomiiteille puhalsi kylmä tuuli nyt, kun edellisviikolla sää oli paljon lämpimämpää. Vuoret veivät kuitenkin voiton ja suuri kiinnostus aivan uusiin paikkoihin tällä upealla Dolomiitti vuoristoalueella.

Sateesta huolimatta tuntui hyvin mukavalle olla täällä. Tämä vuoristo näyttää niin erilaiselta ja niin kauniilta sateessakin. Lämmitys päällä mökkiautosammekin oli lämmintä ja viihtyisää.

Jatkuu,..

Soleil