Päivä paljon onnellisuutta ja kiitollisuutta sekä pilvinen- ja vesisadepäivä.
Taas viikko kyttäiltiin sääennusteita. On se merkillistä, että viikolla on hyviä ilmoja, mutta usein aina viikonlopuksi ilmat huononevat. Tästä asiasta en purnaa ensimmäistä enkä varmasti viimeistäkään kertaa. Ei se voi olla niinkään, että säänhaltija olisi meille ilkeä. Ajattelisi, että annetaan noille iloitsijoille huonoja ilmoja, kun sama ilma on niin monelle muullekin. Varmasti pieni murhe tämä on muillekin.
Meillä oli ykkösajatuksena yksi hütte Sveitsissä, mutta tuo jätettiin toiseen kertaan. Sinnepäin lupasi enempi sadetta. Joka paikkaan vähintään ainakin sunnuntaille ennustettiin sadetta. Pohjoiseen mentäessä olisi voinut sateelta välttyä. Niin päätettiin sitten ottaa kohde, jonne olemme jo monet kerrat olleet menossa, mutta aina vaan se on siirretty ilmojen tai muun asian takia. Nyt lupasi lauantaiksi ainakin sateetonta.
30.9.2016: Ajelimme stellplatzille viehättävään kylpyläkaupunkiin Bad Tölziin yöpymään. Matkaparkki on kolmellekymmenelle matkailuautolle ja se oli jo tupaten täynnä, joten mekin parkkeerattiin vieressä olevalle henkilöautojen parkkipaikalle monen muun karavaanarin tapaan. Tuokin täyttyi pian ja moni sai kääntyä portilta takaisin. Täällä olemme joskus toisena täällä asumisen vuonna käyneet.
1.10.2016: Aamupalan jälkeen jatkoimme heti matkaa. Ajelimme Brannenburgin kylään. Jätimme mökkiauton parkkiin ja kissat päiväunille. Me vaeltajat nousimme junalla vuorelle, Wendelsteinbahnilla. Tässä olisikin tullut jalkaisin noustessa uusi 1200 metrin ennätys. Ehkä se olisi onnistunut, kun on hyvä korkeanpaikan harjoitteluleiri takana, mutta uudet ennätykset saavat odottaa. Ehkäpä aivan ensi kesään asti. Tämä nostalginen vajaan puolen tunnin junamatkakin oli mukava. Toiselta puolelta vuorta Bayrischzellin puolelta pääsee vuorelle hissillä.
Menimme reilun 1700 metrin korkeuteen. Mehän olimme olleet näissä korkeuksissa lähes kaksi viikkoa koko ajan hetki aiemmin lomallamme. Ajattelin, että miltähän tämä pieni kukkula nyt tuntuu tuon loman jälkeen kun ylös nousimme.
Mukavalta tuntui tunnelma ja maisemat ympärillä. Täältä oli näköyhteys aivan Itävaltaan ja Grossglocknerille asti. Noustuamme mukavan serpentiinipolun ylös ja katsellessani tuota kaikkea kaunista ympärilläni, takanani oli observatorio, josta tutkijat katselevat kauas kaukaisuuteen, minä vain silmänkantaman päähän. Ajattelin tätä ihmeellistä elämää. Viime aikoina on usein puhuttu siitä kuinka emme tietäneet vaikkapa kuusi vuotta sitten, millaista arkea saisimme elää vuosien päästä. Tuossa katselun ja ihastelun hetkessä tuli suuri onnellisuuden ja kiitollisuudet tunne. Vaikka olimme olleet vasta aivan ainutlaatuisella vuoristoalueella, Dolomiiteilla, täälläkin oli niin kaunista. Onkohan silmissäni jotakin vikaa?
Kuuntelin elämää ympärilläni hetke. Sanoin siinä Miehellenikin, että ihmettelen taas tätä rauhallisuutta vaikka ihmisiä ja lapsia on ympärillä. Kukaan lapsista ei huuda eikä kilju tai ole rimpuilemassa aidalla vaan kaikki on rauhallisesti nauttimassa tästä kaikesta. Monet söivät eväitä, kun taas jotkut katselivat vain ympärille niin kuin mekin. Usein ja nytkin, pistän merkille kuinka vanhemmat kertovat lapsilleen paikasta juttuja.
Ihmettelin sitäkin kuinka tänne vuorelle on noustu jo junalla vuodesta 1912 lähtien, niin monelle muullekin vuorelle Alppien alueella jo tuohon aikaan. Tehty aivan hupikäyttöön näitä junaratoja vaikeisiin maastoihin. Wendelsteinhaus tänne on jo rakennettu 1883. Maalaiselle riittää kyllä ihmettelemistä.
Huipulta kiersimme kukkulan toispuolta kulkevaa mukavaa polkua pitkin, joka kiersi myös kallion seinämässä mukavasti. Kiire meillä ei ollut mihinkään. Sillä perjantaina radiossa sanottiin, että tänään on kesän viimeinen t-paitakelipäivä. Lämmöstä ja auringosta piti tuolloin nauttia vielä enemmän. Kävimme pienellä välipalalla, jonka jälkeen kävimme noin puoli kilometriä pitkässä luolastossa. Wendelstein-kirkkoa emme päässeet sisältä näkemään, kun se on entisöintitöiden alla. Tämä Wendelstein oli ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka!
Ajelimme hienon ja kiitollisuutta täynnä olevan päivän päätteeksi Campingplatz Wolfseelle.
2.10.2016: No, illallahan jo vähän sateli ja vielä aamullakin. Syksy oli tullut! Meillä oli lämmintä ja kuivaa mökkiautossamme. Formuloiden jälkeen sade sitten lakkasi ja päätimme lähteä sunnuntaikävelylle. Meillähän oli tarkoitus tehdä tästä ihan kunnon vaellus lähivuorille, mutta tuo haave jätettiin, kun lupasi kovaakin sadetta tälle päivälle.
Katselin netistä lähikylien nähtävyyksiä ja niitähän löytyi. Voisinpa melkein sanoa, että melkein joka kylästä löytyy. Ainakin se kirkko, joka voi olla aika hienokin. Jo lähellä leirintäaluetta oli metsässä historian jättämiä jälkiä, kolme linnantornia ja patsas.
Muutama kuva Birkenstein-kylästä.
Ihmettelimme, kun kylän kukkulalle nousi erikoinen reitti. Tämä paikka ja kappeli täällä on pyhiinvaelluskohde.
Wallfahrtskirche Birkensteinin pihapiiriä. Seinustalla kasvoi isoja päärynöitä.
Meistä on täällä uudessa kotimaassa tullut kirkkojen katselijoita. Ne ovat niin kauniita. Tämä kappeli oli hyvin erikoinen. Pienen kappelin sisällä ei saanut kuvata. Se oli pieniä kauniita yksityiskohtia täynnä. Tämä on rakennettu Nasaretissa olevan pyhän rakennuksen mukaiseksi.
 |
| Nämä kuvat kirkon ylätasanteelta, jossa ei ollut kuvauskieltoa. |
Pihalla on vuonna 1673 tehty "kivikirkko". Puut kauniisti kattona. Ei ole tainnut 1600-luvulta olla tuo saarnastuoli tuossa koivussa.
Hieno kokonaisuus vuorten ja metsän siimeksessä. Pihamaalle kuului kauniisti puron solina.
Kävelimme kylän ja peltojen halki naapurikylään. Vettä tihruutti vähän välillä.
Fischbachau-kylässä on kaunis ja hyvin pidetty entinen luostarialue.
Ihastelen täällä Saksassa hautausmaita. Hautakummut ovat hyvin hoidettuja. Ne pursuavat kukkasista ja pienistä kauniista esineistä. Kerrotaan monin eri tavoin kuinka on rakas ja rakastetaan. Ihmettelin alussa, miksi täällä hautausmailla palaa pääasiassa punaiset hautakynttilät. Kuulema punainen väri kertoo surusta. Tällä hautausmaalla on oma kirkko, Friedhofskirche "Mariä Schutz".
St. Martinsmünster Fischbachau, barokkityylinen kirkko hautausmaan vieressä. Kirkon eteinenkin on kaunis.
Alttarilla kaunis koristus vuoden sadosta, mm. iso leipä, hedelmiä, vihanneksia, munia, ym. Sunnuntaina on ollut sadonkorjuujumalanpalvelus.
Käytiin kahvit juomassa ja ostamassa sämpylöitä, kun kahvilaleipomokauppa oli auki. Ulos tultuamme alkoikin satamaan vettä rankasti voimakkaan tuulen kanssa. Puista lehdetkin lenteli vauhdilla maahan. Vuoretkin olivat kadonneet aivan näkyvistä. Onneksi ei lähdetty vuorille.
Jos olisi ollut hyvä ilma, niin tämä kaikki olisi jäänyt meiltä näkemättä, kun olisimme suunnanneet suoraan vuorten rinteille. Niin mukava ja kokemusrikas päivä oli tämäkin, sateesta huolimatta.
3.10.2016: Tänään maanantaina oli pyhäpäivä. Saksat yhdistyivät 26 vuotta sitten.
Sade lakkasi vasta myöhään ilalla. Aamuyöllä valvoin, kun Kuningatar kutsui ja itki. Hänellä oli ikävä eno-Ramsesta. Kuulin kuinka Muori nousi ja kävi syömässä. Kuningatar iloisesti, vikisten jutteli ja vauhdilla juoksenteli, että nyt leikitään, mutta ei ne Mustat-Tytöt leiki hänen kanssa. Ramses ikävä ja kaipuu kestää meillä kaikilla pitkään. Ramses oli niin ainutlaatuinen ja korvaamaton meille kaikille.
Söimme aamupalan ja teimme ne tavalliset aamupuuhastelut, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan kotiin päin.
Pysähdyimme juhlapäivän kävelylle Dießen am Ammerseelle. Ajatuksena täällä käydä lintutornilla kävelemässä ja tyhjentää stelplatzilla mökkiauton tankit. Myös toive, että näkisimme tällä jonkun uuden linnun. Täällä olemmekin aiemmin käyneet, tuo juttu löytyy tästä. Muutama kuva kävelyltä.
Muutama joutsenhanhi oli nytkin paikalla, joita joku mies syötti. Myös kanadanhanhi oli rannassa. Kaksi uutta lintua nähtiin, rantasipi ja punasotka.
Kävimme myös kurkkaamassa onko kaupungin keskustan uudistustyöt saatu valmiiksi. Viimeksi oli paljon katuja auki.
Kauniit kivetykset oli tehty.
Kotiin tultua Prinsessa-sisko kiirehti ensitöikseen yläkertaan katsomaan onko veli siellä. Vaikka ikävöimme kovasti kaikki karavaanarit Ramses-karavaanaria, itkien ja nauraen. Olen erittäin kiitollinen siitä, että saamme elää ja tehdä tätä raskasta ja pitkää surutyötä täällä. Näissä maisemissa ja näissä tunnelmissa. Nämä maisemat ja ympäristöt tuovat niin paljon ilon ja uuden kokemisen tunteita, myös kiitollisuuden tunnetta siitä, että saamme tällä olla ja elää tätä kokemusrikasta elämää.
Oli mukava yhdistymisjuhlaloma, kiitos!
Soleil
Ps. Vaikkei Saksa jutut lukijoita kiinnostakaan. Eikä moni ole katsonut juttua, 4.9.2016: LENTONÄYTÖKSESSÄ. Siellä on nimittäin ensikertaa esillä blogihistoriassa ja netissä Mieheni ottamia kuvia. Kaikki isot kuvat ovat hänen kamerasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti