UUSI ENNÄTYS 720 METRISTÄ - 1780 METRIIN

Muistokirjani, minä olen sinulle puhunut ja kirjoitellut, vähän palturia, kun kirjoitin Itävallassa meidän vaelluksemme olleen ennätyksemme. Muistin, että olemmehan me Saanan huipulle kävelleet muutama vuosi sitten. Saana on 1029 metriä korkea ja nousua Kilpisjärvestä tunturin huipulle tulee 556 metriä eli tuo on taitanutkin olla aiempi ennätyksemme?

Ajattelen taas Rukaa. Se on korkea 491 metriä, Kitkan järvikin yli 240 meriä korkeammalla merenpintaa ja koko Kuusamo sijaitsee ylängöllä, joka on 250 – 300 metriä meren pinnasta. Eli Kitkajärven tasolta kun lähtee kävelemään Rukan huipulle tai vaikkapa siitä Kemijärventien varresta niin matkaa ja noustavaa siinä on, tiedämme me jotka on tuolla käynyt. Nousua siinä on ainoastaan 240 metriä eli hyvin pieni nousu ja nyppylä. Rukan vieressä oleva Talvijärvi on 300 m meren pinnasta.

Miksi nyt pohdin ja ajattelen tämmöistä asiaa? Yritän ymmärtää korkeuksia ja eroja, saada itselle aiheesta ymmärtämystä ja ymmärtää mitä on matka 720 metristä kävellä 1780 metriin merenpinnasta. Siinä on noustavaa 1060 metriä eli lähes kaksinkertainen korkeus kuin Saanan päälle noustessa ja yli viisinkertainen nousu Talvijärvestä Rukan huipulle. Eli ei se 1060 metriä nousua ihan turha matka ole yli kilometri suoraa nousua ylös. Kävellä kilometrejä tulee moninkertainen määrä ja tuo kävely on nousua koko matkalla.

Muistan tuon rakkauden joka syntyi aikanaan Norjan vuorista, vuoria kohtaan. Vuoret lumoavat minut kauneudellaan aina. Se on kun Vuoria katselee niin kuin nuotiota tai veden solinaa kuuntelisi ja katselisi, yhtä rauhoittava kokemus. Vuorien katseluun ei väsykään, niitä katsellessa sielu niin lepää. Ei rakkaus ja kiinnostus niihin ole sammunut vaan lisääntynyt päivä päivältä niin kuin kiinnostus ja rakkaus mieheenikin. Vuoret kiehtovat ja himoitsevat. Niiden jylhiltä rinteiltä tai niitä katsellessaan tuntee luonnon suuruuden ja itsensä pienuuden, se on hieno tunne. 

Tiedän myös itsessäni sen arkajalkaisuuden josta haluan päästä askel kerrallaan pois tai ainakin pienentää sitä. Tässä on pian kolme vuotta enempi vuorilla kuljettu ja pitkä tie kuljettu mutta tulostakin on syntynyt, siis siinä arkajalkaisuudessani. Se voimaton tunne jyrkänteen reunalla, sitä en nyt kokenut. No, eipä sitä nyt jyrkänteen reunoilla ihan kuljettukaan mutta jyrkässä metsässä, missä kyllä kesälläkin vielä voimattomuus iski, nyt se oli tipotiessään. Toivottavasti ei nyt enää esille tulekaan ja voin vuorten valloittamisessa ja niiden kokemisessa edetä rohkeimmin askelin, sinne ja mitä haluan.

Muistikirjani, taidanpa vähän kehua itseäni ja kukapa sitä kissan häntää muu nostaa kuin kissa itse. Tuonhan minä kissaihmisenä kyllä hyvin tiedän. Hyvä minä! Tämä on minulle mahtava suoritus ja ennätys – 1060 metriä nousua! Hyvä Mieheni, olemme huippuja yhdessä! Kun ajattelen ja tiedän mikä minulla oli vielä maaliskuussa tilanne, että jopa puolen kilometrin kävely tasaisella alustalla oli välillä liikaa. Tässä meille laulu.

TÄSTÄ KUVIIN JA PIENEEN TARINAAN, NOUSUUN 720 METRISTÄ 1780METRIIN.

KUVIA GARMISCH-PARTENKIRCHENISTÄ

KADULTA JA TALOISTA

Soleil