1.7.2018: AURINKOPYÖRÄILYLLÄ

Pilvettömän sinisen taivaskaton alla aloitimme heinäkuu.

Monenlaisten metsien halki kuljettiin. Olipa yksi kilometrien pituinen suorakin.

Kylmä alkukevät, juuri se aika kun olimme kolmen viikon kevätlomalla, sai ajattelemaan, että kuinka viljelysten käy, mutta ei ole ollut syytä huoleen. Hellepäivät, joita on jo ollut kymmeniä, ja sopiva sade ovat saaneet viljelykset kasvamaan nopeasti. Syysviljaa on jo ainakin pari viikkoa puitu, niin kuin yleensäkin se alkaa kesäkuun loppupuolella. Maissi on jo mielestäni tähän aikaan kesästä tavallista korkeampaa, joillakin pelloilla reilusti yli parimetristä.

Tänne blogiin en joka kävely- ja pyöräretkeä laita muistiin en edes päiväretkeä. Eilen lauantaina ajelimme pikkuautolla vajaan kahdensadan kilometrin päiväretken. Kamera oli mukana, mutta yhtään kuvaa en ottanut.

Löydettiin pari geokätköä. Kolme jäi löytämättä. Tämä sähköasennusten jakorasiakätkö oli aika hauska, kun se oli sähköttömässä kopperossa. Mieheni etsi ja etsi joka paikasta, mutta ei löytänyt. Taas itse ihmettelin, että mitä tämä jakorasia täällä tekee, kun tästä ei edes lähde johtoja eikä lähimaillakaan ole sähköjä.

Vieläkin ihmettelen, kuinka paljon täällä harrastetaan pienlentokoneilla lentämistä. Nyt hyvällä säällä näitä erilaisia pienlentokoneita pörisi monin paikoin taivaalla. Yksityisiä lentokenttiäkin on paljon.

Ihmiset olivat tulleet vesistöjen äärelle aurinkoa ottamaan ja syömään. Aika usealla näytti olevan grilli mukana. Jotkut nauttivat purjehtimisesta.

Peltojen välissä olevat tiet, vaikka ovat asfalttiteitä, eivät ole yleisiä teitä kylien välissä. Niissä saavat kulkea vain maanviljelijät pelloilleen sekä pyöräilijät ja jalankulkijat.

Muutama lintukuva. Noita merihanhia on kyllä joka paikassa.

Voi miten rakastankaan tätä näkyä, kumpuilevia maalaismaisemia ja ne koristeltuna erivärisin peltotilkuin.

Monen asian suhteen elämä täällä on muuttanut ajattelutapaa. Tämän väriset peltomaisemat Suomessa tiesi, että koulut on alkaneet ja syksy on tullut.

Meille täällä on jo aivan luonnollista ajatella, ettei tuulentuneet viljapellot ja puintityöt ole vielä syksyn alkamisen merkki eikä kylmenevien ilmojen. Heinäsatokin kerätään monta kertaa, olisikohan aivan neljästi. Eikä lämpimintä kesäaikaa ole heinäkuu niin kuin se oli Suomessa. No, yleensähän pohjoisessa jo heinäkuun lopulla oli kylmiä hallaöitä. Meillä yleensä elokuu on se lämpimin kuukausi ja syyskuukin on vielä kesää. Kesäaika on ihanan pitkä.

Mittaa tälle aurinkopyöräilylle tuli vähän vajaa 50 kilometriä.

Kissa-Tyttöjen kuulumisia ja kuvia heidän puuhistaan viimeisen viikon ajalta. He ovat niin rakkaita ja ainutlaatuisia. Aloitetaan vanhimmasta päästä.

Siirin kymmenen päivän sairaalajaksosta on vuosi aikaa. En voi muuta sanoa kuin että se hoitojakso kannatti. Siiri on nauttinut elämästään ja me muut Siirin seurasta. Siiri saa munuaisten toimintaan helpottavia lääkeitä, myös homeopaattisia, päivittäin. Kerran viikossa saa sen neljän aineen annoksen, sen terapialääkkeen. Vuosi sitten alkoi vasta se munuaisten vajaatoimintaa sairastavan tyypillinen ruokahalun muutokset ja niiden kanssa on nyt vuosi eletty. On päiviä jolloin ruoka maistuu hyvin ja on päiviä jolloin se maistuu huonommin. Välillä on annettu myös ruokahalua lisäävää lääkettä, sitä kuitenkin aika harvoin. Siirin mennyt vuosi on aivan saksalaisen eläintenhoidon ansiota, mutta myös minulla on oma osuuteni. Olen aivan joka päivä antanut ruiskulla neljä viisi kertaa Siirille vettä suuhun, noin 50ml, että munuaiset saavat nestettä. Siirille myös palvelen monta kertaa päivässä aivan nokan alle ruuan. Hän jopa saattaa huudella, etteikö sitä ruokaa jo tule. Niinä huonompina ruokailupäivinä olen antanut ruokapaloja suuhun. Tuota en tekisi, jos Siiri vastaan laittaisi. Lääkärin mukaan tämä helle on pahaa aikaa, joten elämästä nautiskelijan kannan parvekkeelta sisälle, kun lämpö kohoaa 25 lämpöasteeseen. Siiri on menneen vuoden aikana saanut niin paljon rakkautta, että jo sen voimalla on mennyt hyvin. No, eivät ne munuaiset taida siitä piitata. Toivoin silloin Ramseksen äkkikuoleman jälkeen, kun Siiri ikävöi kovasti ja sairastui, niin että pissakin oli punaista, että saisimme Siirin pitää ainakin puoli vuotta vielä luonamme. Toiveeni on toteutunut monin kertaisesti. Tässä juttelin Siirille, että kyllä me vielä 12-vuotissynttärit joulukuussa vietämme. Tiedän, että munuaiset voivat tehdä lopun hyvin äkkiäkin, kysymättä edes sitä Siiriltä ja meiltä. Jokainen yhteinen lisäpäivä on onnen päivämme ja ollaan kiitollisia niistä.

Prinsessa hienohelmalle kuuluu hyvää niin kuin Kuningattarellekin. Talvinen hampaiden poistosta toipuminen oli molemmille iso juttu. Heidän myös piti opetella uudella tavalla syömään. Prinsessaltahan on ikeniä operoitu ja hammaskiveä poistettu jo alle vuoden ikäisenä. Kahdeksan hammasta oli myös jo aiemmin poistettu. Hampaan poiston jälkeen jouduin lähes kaksi viikkoa syöttämään heidät aikalailla kokonaan, myös ruiskulla annoin vettä suuhun. He kyllä kovasti yrittivät syödä, mutta kipulääkeistä huolimatta suu oli arka ja ruoka ei pysynyt vaan suussa. Prinsessa oppi nopeammin syömään. Kuningatarta syötin jonkin verran vielä reilu kuukausi opetaatiosta. Heikkoina hetkinä ajattelin, että tehtiinkö väärin, että hampaat poistatettiin. Kissoiltahan olen aina pessyt hampaita, mutta minkäs teet kun ne alkaa juurestapäin syöpymään. On rodulle tyypillinen suusairaus, mutta esiintyy myös muillakin kissoilla. Prinsessalla myös alkoi olla kiillevaurioita. Nyt jälkeen päin ajatellen, vaikka paljon heidän hoitonsa vaati minultakin, oli hyvä kun hampaat poistettiin. Kuningattaren käytöksessä en ole havainnut muutosta. Hänen hampaat olivat isot ja kauniit, neljä oli poistettu aiemmin, ainoastaan jonkin verran oli hammaskiveä. Mutta röntgenkuvat näyttivät karun totuuden. Vain kaksi hammasta ei ollut alkanut juuresta päin syöpymään. Hänen suunsa ei varmastikaan ollut vielä kipeä. Luulen, että Prinsessan suu oli jo jonkin verran kipeä, ainakin hänen muuttuneesta käytöksestään voi jälkeen päin näin ajatella. Hän on nykyään välillä hauska ja iloinen kuin pikku-tyttönä. Touhottaa häntä hulmuten ja on enemmän mukana kaverina. Jopa juttelee enemmän. Tuossa tänään 4.7.2018 otetussa kuvassakin kurkottelee naapurin katonharjalle ja juttelee siellä laulavalle linnulle. Jospa hampaiden poisto toi kummallekin muutaman elinvuoden lisää.

Kuningatar ei ole koskaan tykännyt lämmöstä, ei edes pentuna vaan aina hakee kylmimmän paikan olla ja nukkua. Hän ulkoilee vain aikaisin aamulla ja auringon laskettua. Mustat-Tytöt halusivat nauttia paahtavasta auringosta koko päivän, mutta Siirin munuaissairauden ja 11 vuoden iän takia heidän ei anneta nauttia.

Tässä aamuilmeitä 5.7.2018.

Kukat meillä ovat aina olleet tekokukkia. Etteivät kissat vain niitä järsi ja vaurioita munuaisiaan.

Soleil