Positiivisia ja mukavia sattumia, myös kuoppaisia teitä ja kiinni olevia portteja. Aika lähellä oli myös ettei peura juossut mökkiautomme eteen.
6.1.2019: Pää oli aamulla vähän töhkyröinen lyhyeksi ja huonoksi jääneiden yöunien takia. Eikä ihme, kun kasvoton naama ja huppumies vain kummitteli silmissäni. Olihan se edellisillan kokemus yksi sellaisista, joka kyllä muistiin jää loppuelämäksi, 2.Osa: Huppumies säikyttelemässä, kun huppumies katseli mökkiautomme ikkunasta sisälle ja oli siinä aivan kasvojeni edessä. Sen lähtiessä kahdesti karkuun sekä meidän lähtiessä jatkamaan unia toiseen paikkaan, tänne edellisen yön paikkaan marketin taakse.
Aamupalan syötyämme ja aikamme ihmeteltyämme tapahtunutta päätimme toteuttaa edellisillan suunnitelman ja mennä uuteen luontopaikkaan.
 |
| Kuvasta hiirellä klikkaamalla se näkyy näytöllä isompana. |
Ajelimme luontopaikan Laguna di Orbetello Bosco di Patanellan parkkipaikalle, jossa meitä oltiin vastassa. Vähän pohdiskelimme, että uskallemmeko mökkiauton tänne syrjään jättää, mutta olimme kuitenkin luottavaisia.
Kyllä siinä edellisillan tapahtumat unohtuivat ja mieli rentoutui, kun saimme luonto-oppaan, joka mennä jolkutteli edellämme pysähtyen ensimmäiselle ja taas toiselle paikalle, josta oli näkymät laguunille. Aivan kuin sanoen, että katselkaa nyt tästä maisemia ja lintuja. Poseerasi niin kuin olisi ennenkin poseerannut mallina järvimaiseman edessä.
Kun toiselta pysähdyspaikalta jatkoimme matkaa oli kummallakin puolella polkua puskia. Oppaamme alkoi epäilevän ja säikyn oloisena tähyilemään puskiin jääden samalla meidän taakse. Vaikka kutsuin tätä suloista opastamme tulemaan, niin hän vain istui jääden matkastamme pois. Olisko siellä puskissa ollut sitten villisikoja tai jotain muuta pelottavaa.
Täällä oli lintujen tähyilyseinä ja yksi koju. Lintuja oli täällä tosi vähän. Pääasiassa vain flamingoja ja kaksi hiippailevaa silkkihaikaraa.
Villisikojen maanmylläysjälkiä oli sitäkin enemmän. Palattuamme mökkiautolle olin ajatellut tälle virkistävälle luonto-opaskissalle antaa kiitokseksi jotain hyvää, mutta häntä ei enää harmikseni näkynyt. Hän oli illallisten ajatusten hälventäjä.
Meillä oli tarkoitus tutustua tähän alueeseen tarkemmin ja erityisesti Monte Argentarion saareen ja tehdä saaressa useampikin pyöräretki ja tutustua sen kyliin ja linnakkeisiin, mutta kun täällä ei ollut tähän aikaan vuodesta leirintäalueet auki. Edellisillan tapahtumien jälkeen ei heti tuntunut mukavalle jättää mökkiautoamme johonkin parkkipaikalle moneksi tunniksi parkkiin, niin päätimme jatkaa matkaa.
Päivään mahtui kuoppaisia teitä. Vastaan tuli portteja ja suljettuja parkkipaikkoja useampia päivän aikana, kun olisimme halunneet päästä lähemmäs rantaa. Olipa jopa parkkipaikka, johon oli pysähtyminen liikennemerkillä kiletty. Outoa tämä italialainen systeemi.
Olimme päivän aikana muutaman mutkan merenrannalle tehneet aika huonolla kokemuksella, kun portit olivat aina kiinni. Aurinko alkoi laskemaan ja ajattelimme vielä kerran yrittää, jos pääsisimme katsomaan auringonlaskun.
Ajelimme Principina A Mare -kylään, joka on kesäisin erittäin suosittu lomanviettopaikka. Kylään tullessa tässä mäntykujalla menasi peura/kauris juosta mökkiautomme eteen, mutta aivan viime hetkellä se ponkasi ja kääntyi juoksemaan tienvierustaan ja mökkiautomme menosuuntaan päin. Hups heijakkaa, me kerkesimme vain säikähtää. Tämä lomakylä on kesäisin kuulemma ihastuttava kylä, mutta nyt talvella ei ainakaan näyttänyt viihtyisältä. Näytti nyt aikalailla autiolta paikalta. Tänne oli ilmeisesti meidän syysloman aikaan rannikkoa koetellut rajumyrsky tehnyt tuhoja, kun oli kaatuneita puita.
Rantaan kyllä pääsimme katsomaan auringon laskua, mutta kun emme saaneet mökkiautoa rannasta näkyvälle paikalle, niin pitkäksi aikaa emme pysähtyneet. Sen verran edellisillan tapahtumat vaikutti ja jotenkin täällä myös oli sellaista porukkaa, että tervettäkin olikin niin ajatella. Kiire oli myös löytää yöpaikka ennen säkkipimeää. Vaihtoehtoja oli jo matkan varrella monia katsottu, huonoin tuloksin.
Ajelimme Castiglione della Pescaia kaupungin kupeeseen venesataman viereen Wohnmobilstellplatzille. Matkaparkki oli vähän syrjässä, mikä sai meidät ajattelemaan, että onko tämä turvallinen paikka. Valotkin kun olivat alueella vähän hämärät. Venesataman kaksi vartiakoiraa kyllä tulivat heti juoksemaan ja haukkumaan aidan taakse, kun ulkona joku liikkui. Venesatama oli valoisa ja ilmeisesti siellä oli myös vartija, kun jostain mökistä valoa näkyi. Laitoimme ruuan ja kun ei ketään muita mökkiautoja tullut lähdimme katsomaan urheilukentän laidasta parkkipaikkaa, Castiglione della Pescaia, Piazzale Salebro. Oli mukavat näkymät pimeällä kukkulan päältä kaupunkiin, kun ajelimme toiselle puolen kaupunkia. Siellä olikin toinen saksalaiskaravaanari jo paikan päällä, joten jäimme turvallisin ja luottavaisin mielen siihen valoisalle parkkipaikalle yöpymään.
Castiglione della Pescaiaan pysähdyimme yöpymään aivan sattumalta, kun sieltä löytyi päivän paras yöpaikka. Kaupungin näkymää hallitsee kukkulan päällä oleva suuri keskiaikainen linnoitus, Mura di Castiglione della Pescaia. Niinpä aamupuuhien jälkeen lähdimme ylös kukkulalle. Laskeuduimme sieltä keskiaikaisen kaupungin katuja pitkin alas mukavalle rannalle. Rantakadulla oli hienoja tyhjillään olevia taloja.
Me olimme karttaa katsellessa illalla hoksanneet lähellä olevan luonnonsuojelualueen, Riserva Naturale Diaccia Botronan, mutta tämä kosteikkoalue jäi näkemättä. Syyskuun puolesta välistä kesäkuun puoleen väliin alueelle pääsee, vain jos on vähintään viisi maksavaa kävijää.
Toinen vähän harmittava asia oli, kun emme saaneet pizzaa Italiassa, kun kello oli vasta yksitoista aamupäivällä. Meille kävelyretki oli tehnyt jo pizzanälän. Keskustan suurin ravintola oli pöydät servetein ulkona katettuna ja ovet selällään, mutta heiltä sai vasta pizzaa tunnin päästä.
Jälestäpäin kotona vasta luin, että vuonna 2014 kaupunki oli Toscanan neljänneksi suosituin turistikohde 1,3 miljoonalla kävijällä aivan Firenzen, Pisan ja Montecatini Termen jälkeen.
Oli ihana aamupäiväkävely tässä siistissä vanhassa kaupungissa.
Niin kävelimme syömään mökkiautolle aikamme rannalla istuskeltuamme. Tupsukorva-Tytöt katselivat innoissaan ovesta ulos lintujen perään. Isännän jalkojen päällä oli mukava olla lämpimässä auringon paisteessa. Tuosta parhaasta paikasta tuli aivan lomalla riita. Täti joutui komentamaan siskonsa tytärtä tassun heilautuksella ja rumalta kuulostavalla ja näyttävällä sähinällä. Näitä komennushetkiä ei usein ole, ei edes joka viikko.
Mökkiauton mittari näytti 15,4 astetta lämmintä.
Teimme taas pienen lisämutkan ja ajelimme Punta Alan matkailukeskustaan venesatamaa katsomaan. Mökkiautolla emme rannan porttien sisään päässeet, mutta täältä löytyi ylempää rinteestä parkkipaikkoja joihin sai pysähtyä. Tämä vaikutti ylelliseltä paikalta.
Istuttiin rannalla nauttien talvisesta lämmöstä ja meren vaimeista äänistä.
Täällä oli hiljaista. Vain muutamalla veneellä puuhailtiin jotakin sekä rantaalueen siivous ja kunnostustöitä joku ihminen teki. Kaikki paikat ravintoloita myöten olivat kiinni.
Sai olla tarkkana täällä suositulla lomailualueella ettei kuoppiin ajele.
Italialainen leipä on mautonta pahvileipää tai sitä on sitten vain Saksassa asumisen vuosina oppinut liian hyvälle. Joku erikoisempi oliivileipä on ihan hyvää, mutta pelkkä vaalea leipä, tummempikin, sotkevaa ja lohkeilevaa eikä minkään makuista. Follonicassa kävimme Lidilistä ostamassa parempaa leipää aivan pakasteeseen asti.
Niin ajelimme Follonicasta vajaan kymmenen kilometrin päähän Wohnmobilstellplatzille-Agriturismo Isolottolle, joka oli kuin pieni leirintäalue maalaistalon yhteydessä maaseudulla.
Kahden päivän aikana ajelimme noin 130 kilometriä pohjoisemmaksi.
Loma jatkuu,..
Soleil
Reissun edelliset osat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti