keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

15-17.3.2019: Füssenissä

Romanttisentien varrella, Romantische Straße, katselemassa tuttuja maisemia sekä kaupunkia ja kilpailijoita lämpimässä keväisessä säässä.


Perjantai-iltapäivästä kotoa lähtiessä satoi taivaan täydeltä vettä. Tuohon olemme jo niin tottuneet, että kun mökkiautollamme kurvaamme kotipihasta, niin jos ei sada niin hyvin pian sataa. Muistutin Miestäni, että nautitaan tuosta ropinasateesta, jonka taas saimme mukaamme reissukaveriksi. Ajelimme tuttuun Wohnmobilplatz Füssenille viikonlopuksi myrskytuulen saattelemana.

16.3.2019: Yöllä kova tuuli ja sade loppuivat. Herätessämme taivaalla jo näkyi pilvettömiä sinisiä länttejä, niin kuin sääennusteet olivat ennustaneet. Tuntui mukavalle, kun tulisi lämmin aurinkopäivä.

Meillä on aina kotoinen tunne Füssenissä. Täältä blogin muistoista löytyy aikaisempiakin juttuja tästä viehättävästä pikkukaupungista.

- 19-21.2.2016: FÜSSENISSÄ JA SCHWANGAUSSA
21-23.2.2014, TALVINEN VIIKONLOPPU ALPPIEN JUURELLA
26.7.2014, KUNINKAAN HARJUPOLULLA KESÄN ENNÄTYKSIÄ KOHTI
5-7.7.2013, ROMANTTISESTI ROMANTTISELLA TIELLÄ

 Usein on myös yövytty täällä, kun olemme olleet matkalla johonkin eteenpäin. Ennen blogia ja ensimmäisenä kahtena vuotena kuitenkin kävimme täällä paljon useammin kuin viime vuosina. Pian huomasimme, että Füssen on turistipaikka. Oberstdorfista on rauhallisempana paikkana tullut meille mieluisampi kotivuorikaupunki. Oberstdorfissa on korkeammat ja kauniimmat vuoret sekä sieltä lähtee kauniita laaksoja useampaan suuntaan. Oberstdorf ei myöskään ole läpikulkupaikka, joka tekee alueesta rauhallisemman. 

Kevään kukkaloisto on täälläkin alkamassa.

Kuvasta klikkaamalla kuvat näkyvät näytöllä suurempana.


Kaupungin pääkävelykatu Reichenstraße oli tänään osaksi kilpailijoiden juoksurata. Kaupungissa järjestettiin Rothaus MUDIATOR feat. AllgäuMan 2019 / Füssen -kilpailut. Kaupungissa oli satoja (edellisvuonna yli 600 osallistujaa) esteratajuoksijoita, jotka suorittivat välillä erilaisia tehtäviä. Oli 9,5 kilometrin Legionär-sarja ja 19 kilometrin Hercules-sarja. Me ei edes kaikkia estepisteitä nähty.


Näitä oli hauska katsella. Kovaa hommaa näytti olevan renkaiden vetäminen.


Menotyylejä ja vaatetuksia oli kilpailijoilla monenlaisia. Toinen oli myös toista rapaisempi. Joillakin oli kasvot saaneet kuranaamion.


Kilpailusta huolimatta kadut olivat muillekin kulkijoille auki.


Füssenissä on asukkaita nelisentoistatuhatta. Kaupungin historia sai alkunsa roomalaisten kanssa yli kaksituhatta vuotta sitten.


Lech-joessa virtasi edellispäivän sateiden vettä sekä tässä keväisessä lopulle viidentoista asteen lämmössä myös vuorilta lumien sulamisvesiä.




Kiirettä emme taaskaan pitäneet, vaan tuntien aikana pysähdyimme kuuntelemaan ja katselemaan. Linnuilla oli lämpimän sää takia toisilleen kevätlaulantaa. Jotkut kilpailijoista pulahtivat vesiylityksessä uppeluksiin.


Raskasta näytti osalle taivaltaminen olevan. Kaupungin puistossakin heillä näytti olevan tehtäviä.


Kaupungin puisto Baumgarten, jossa Hochreservoir.


Hohes Schloss




Vielä kahdeksan Saksassa asumisvuoden jälkeen tuntuu ihmeeltä, että voimme näin kulkea ihastelemassa näitä entisaikaa huokuvia kaupunkeja viikonloppureissuillamme.




Paluumatkalla suuntasimme Lech-jokivarteen.


Urheilukenttien laidalla oli iloisia ulkoilijoita.




Tämäkin sattui olemaan kilpailureittiä. Muutamia viimeisiä kilpailijoita oli kulkemassa ja suorittamassa vielä tehtäviään. Maalialueella istuimme odottamaan vielä maaliin saapuvia, että olisimme nähneet miten he kulkivat tuon suurikokoisen muovisen "pomppulinnan", mutta kukaan ei enää tullut maaliin.


Maisemaa Neuschwanstein- ja Hohenschwangau-linnoille päin.


Hieno ja lämmin aurinkopäivä jälleen. Niin kiitollinen tästä kaikesta.

©Soleil

Ps. Tänään Suomessa puhutaan ja kirjoitetaan, kuinka Suomi on Maailman onnellisin maa. Ihmettelen tuota, monestakin eri syystä. Olen kuitenkin hyvin iloinen, jos Suomi on kahdeksassa vuodessa muuttunut vain positiiviseen suuntaan. Moni Suomessa elävä ei tiedä, eikä ymmärrä, eikä voi myöntää sitä tosiasiaa, että muuallakin voi olla asiat hyvin, jopa paremmin kuin Suomessa. Itse en ole koskaan ajatellut, että Suomi olisi paras paikka elää Maailmassa. Aina niillä automatkoilla olisin voinut jäädä asumaan useampaankin maahan ja tuntea maan kodiksi. Välillä tuntuu, että sitä on suomalaisena hyljeksitty maanpetturi, kun on kertonut tykkäävänsä ja olevan tyytyväinen elämään Saksassa. Enkä ikävöi Maailman onnellisempaan maahan takaisin. Minulla on kuitenkin oikeus kertoa miltä minusta tuntuu. Olen myös onnellinen tunteistani.

Tietysti tuo onnellisuus ja tyytyväisyys elämään lähtee meistä jokaisesta täällä tallaajasta itsestään. Sehän on tunnetila meidän jokaisen sydämessä. On vain hyvä asia, että jokainen on omaan elämäänsä tyytyväinen. Sitä tyytyväisyyden ja onnellisuuden, eikä kiitollisuuden, tunnetta voi koskaan olla liikaa. Toivon täydestä sydämestäni jokaisen ihmisen tuntevan olevansa onnellinen eli missä maailman maassa tahansa. Joku joka elää köyhissä oloissa voi olla onnellinen ja kiitollinen elämäänsä.


Jotkut sanovat että onni on ruohonkorren liikahdus,
jotkut sanovat että se on kuun syleilyä,
jotkut nimittävät onneksi lämmintä kättä
ja jotkut sitä että on leipää.
-Tommy Tabermann-

Onnellinen on se ihminen,

joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.
-Tommy Tabermann-

Ei kommentteja: