Päivät 6-8.7.2019: Kun oli viikkoja katsellut maisemia makuuhuoneemme ikkunasta ja haaveillut vuorista, niin tuntui aivan suurenmoiselta ihmeeltä, kun kurvailimme mökkiautolla mutkateillä passolta passolle upeiden vuorimaisemien keskellä ihmetellen niiden kauneutta sadekuuroista piittaamatta.
6.7.2019: Lähdimme aivan poikkeuksellisesti vasta lauantaina iltapäivästä reissuun. Olihan tämä reissuunlähtö aivan erilainen. Olin ollut 21.5 alkaen kolme viikkoa lähes kävelykyvytön ja maannut kovien kipujen kanssa sängyssä. Siitä kuntouttanut itseäni pienin askelin reilu kolme viikkoa. Tehnyt vasta viimeisen viikon aikana hyvin pieniä kotiaskareita. Käynyt kaupassakin vasta reilu viikko aiemmin. Jaloistani olivat lihakset hävinneet ja voimat menneet vähiin. Ilman kyynärsauvoja en pystynyt kävelemään, kuin muutaman ankkamaisesti laahustavan askeleen. Jalkateräni oli turra, jo kengän laitto siihen tuntui kuin kengässä ei oma jalkanikaan olisi ollut.
Olin keräillyt tavaroita pikkuhiljaa kasaan ja jonkun verran niitä laitellut mökkiautossakin paikoilleen, mutta tällä kertaa mökkiauton pakkaus oli Mieheni vastuulla, kun en kumarrellut, kyykistellyt enkä kannellut tavaroita. Minä sain toimia pääasiassa vain työnjohtajana. Testailin ennen reissuun lähtöä, että onnistuuko omien perusasioiden tekeminen mökkiautossa. Kun koko ajan, vaikka hitaasti, oli viimeisen viikon aikana toimintakuntoni parantunut, uskalsimme lähteä reissuun. Ainakin kokeilemaan. Pääsisimme nopeasti kotiin takaisin, jos tilanne pahenisi.
Olimme aluksi menossa ihanaan Berchtesgadeniin Camping-Resort Allwegleheneen ja Itävaltaan. Ilmojen ennustettiin jatkuvan helteisinä, mutta joka paikkaan ennustetiin alkavan ukkos- ja sadekuurot. Olin viimeisten viikkojen aikana kipuvuoteella haaveillut ja ikävöinyt vuorille. Hoksasimme, että vuorilla on viileämpää, joka olisi hyvä asia Kissojemme takia. Toinen asia, jonka myös ajattelimme olevan, niin oli se, että Sveitsissä saisimme ehkä myös olla ilman ihmispaljoutta. Niin päätimme lähteä Sveitsiin. Ei niihin paikkoihin, joissa olemme vuosia haaveileet käyvämme, mutta emme ole ehtineet. Ne paikat vaatisi pyöräilyä ja vaellusta, joten ne sai odottaa. Nyt menisimme ihan uusiin paikkoihin ja pääasiassa aivan ennen ajamattomille teille. Kulkisimme sen hetkisen fiiliksen mukaan ajatuksena yöpyä suurin osa öistä luonnon keskellä vuorilla. Näin reissun jälkeen tuossa asiassa onnistuimme loistavasti. Lähdimme reissuun ilman minkäänlaista kiirettä.
Kotikylä aurinkoisena ja hellesäässä toivotti meille lomalaisille hyvää lomaa. Aina se on iloinen hetki, kun kotipihasta lähdemme reissuun, mutta nyt se oli erityisen iloinen. Olemme monet kerrat, jo Suomesta käsin, käyneet Liechtensteinissa, mutta koskaan aikaisemmin emme ole maassa yöpyneet. Tämän asian päätimme heti alkureissusta korjata.
Ajelimme Saksasta Itävallan ja Sveitsin läpi veisadekuurojen saattelemana tähän vajaan neljäkymmenen tuhannen asukkaan pieneen (160 neliökilometrin) ruhtinaskuntaan Reinin jokilaaksossa.
Olin keräillyt tavaroita pikkuhiljaa kasaan ja jonkun verran niitä laitellut mökkiautossakin paikoilleen, mutta tällä kertaa mökkiauton pakkaus oli Mieheni vastuulla, kun en kumarrellut, kyykistellyt enkä kannellut tavaroita. Minä sain toimia pääasiassa vain työnjohtajana. Testailin ennen reissuun lähtöä, että onnistuuko omien perusasioiden tekeminen mökkiautossa. Kun koko ajan, vaikka hitaasti, oli viimeisen viikon aikana toimintakuntoni parantunut, uskalsimme lähteä reissuun. Ainakin kokeilemaan. Pääsisimme nopeasti kotiin takaisin, jos tilanne pahenisi.
Olimme aluksi menossa ihanaan Berchtesgadeniin Camping-Resort Allwegleheneen ja Itävaltaan. Ilmojen ennustettiin jatkuvan helteisinä, mutta joka paikkaan ennustetiin alkavan ukkos- ja sadekuurot. Olin viimeisten viikkojen aikana kipuvuoteella haaveillut ja ikävöinyt vuorille. Hoksasimme, että vuorilla on viileämpää, joka olisi hyvä asia Kissojemme takia. Toinen asia, jonka myös ajattelimme olevan, niin oli se, että Sveitsissä saisimme ehkä myös olla ilman ihmispaljoutta. Niin päätimme lähteä Sveitsiin. Ei niihin paikkoihin, joissa olemme vuosia haaveileet käyvämme, mutta emme ole ehtineet. Ne paikat vaatisi pyöräilyä ja vaellusta, joten ne sai odottaa. Nyt menisimme ihan uusiin paikkoihin ja pääasiassa aivan ennen ajamattomille teille. Kulkisimme sen hetkisen fiiliksen mukaan ajatuksena yöpyä suurin osa öistä luonnon keskellä vuorilla. Näin reissun jälkeen tuossa asiassa onnistuimme loistavasti. Lähdimme reissuun ilman minkäänlaista kiirettä.
Kotikylä aurinkoisena ja hellesäässä toivotti meille lomalaisille hyvää lomaa. Aina se on iloinen hetki, kun kotipihasta lähdemme reissuun, mutta nyt se oli erityisen iloinen. Olemme monet kerrat, jo Suomesta käsin, käyneet Liechtensteinissa, mutta koskaan aikaisemmin emme ole maassa yöpyneet. Tämän asian päätimme heti alkureissusta korjata.
Ajelimme Saksasta Itävallan ja Sveitsin läpi veisadekuurojen saattelemana tähän vajaan neljäkymmenen tuhannen asukkaan pieneen (160 neliökilometrin) ruhtinaskuntaan Reinin jokilaaksossa.
 |
| Kollaasikuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä suurempana. |
Nousimme pääkaupunki Vaduzista ylös vuorille ja Malbun kylään. Täällä on maan ainut hiihtokeskus, joka sijaitsee 1600 metrin korkeudella. Illasta mukavasti vielä taivas selkeni. Seurailimme ikkunoista, kun vaeltajia tuli vuorilta. Eräs tsekkiläinen yksin kulkeva nuori neiti teki ruokansakin kaasukeittimellä parkkipaikalla.
7.7.2019: Aamulla saimme herätä lehmänkellojen kilkatukseen ja murmeleiden huutoihin. Yön olimme viettäneet parkkipaikalla, Parkplatz 2 Malbun, toisen saksalaismatkailuauton kanssa. Tupsukorva-Tytötkin tuntuivat olevan kokemastaan ja näkemästän tyytyväisiä.
Matka jatkui.
Ennen Walensee-järvelle saapumista nakkasi jo ensimmäisen sadekuuron. Onneksemme kuitenkin järvelle saapuessamme ja Churfistenin vuorijonoa ihastellessamme sade lakkasi.
Täällä järvellä olemme olleet leirintäalueilla kahdesti ja täältä viime syksyn jutusta, 12-14.10.2018: SVEITSISSÄ, kun olimme vuorien toisella puolella ja tuolla ylhäällä vuorilla tähystelemässä 500 vuorenhuippua, pääsee muihin järven juttuihin. Voi miten iloiseksi tulinkaan, kun katselin ylös vuorille, että tuolla korkealla söimme kahdessakin paikkaa eväitä ja ihmettelimme vuorien jyrkyyttä ja järven kauneutta. Katselimme tutun 3-tien liikennettä, kun autot pieninä pisteinä alhaalla kulkivat.
Olin viikolla kotona istunut jo paljon enemmän kuin viiden ensimmäisen viikon aikana yhteensä, mutta vain 10-15 minutin pätkissä ja välillä kävellyt. Terve jalka oli alkanut myös välillä vähän oireilemaan pistelynä, kun olin liikkunut enemmän. Ei kuitenkaan hermokipupirulaisen tavoin. Mökkiauton etupenkki, joka on ollut aiemmin niin hyvä istuttava, ei nyt tuntunut samalta, mutta olin tähän varautunut viikkojen istumattomuuden jälkeen. Niin pysähdyimme jo toisen kerran Walenseelle tämän alkumatkan aikana vähän taapertamaan. Kävimme näitä järvimaisemia ihastelemassa ja juomassa kahvit ja syömässä jäätelöt. Ilma oli mukavaa hellesäätä. Kävely kyynärsauvojen kanssa tuntui hyvälle.
Täällä järvellä olemme olleet leirintäalueilla kahdesti ja täältä viime syksyn jutusta, 12-14.10.2018: SVEITSISSÄ, kun olimme vuorien toisella puolella ja tuolla ylhäällä vuorilla tähystelemässä 500 vuorenhuippua, pääsee muihin järven juttuihin. Voi miten iloiseksi tulinkaan, kun katselin ylös vuorille, että tuolla korkealla söimme kahdessakin paikkaa eväitä ja ihmettelimme vuorien jyrkyyttä ja järven kauneutta. Katselimme tutun 3-tien liikennettä, kun autot pieninä pisteinä alhaalla kulkivat.
Olin viikolla kotona istunut jo paljon enemmän kuin viiden ensimmäisen viikon aikana yhteensä, mutta vain 10-15 minutin pätkissä ja välillä kävellyt. Terve jalka oli alkanut myös välillä vähän oireilemaan pistelynä, kun olin liikkunut enemmän. Ei kuitenkaan hermokipupirulaisen tavoin. Mökkiauton etupenkki, joka on ollut aiemmin niin hyvä istuttava, ei nyt tuntunut samalta, mutta olin tähän varautunut viikkojen istumattomuuden jälkeen. Niin pysähdyimme jo toisen kerran Walenseelle tämän alkumatkan aikana vähän taapertamaan. Kävimme näitä järvimaisemia ihastelemassa ja juomassa kahvit ja syömässä jäätelöt. Ilma oli mukavaa hellesäätä. Kävely kyynärsauvojen kanssa tuntui hyvälle.
Walenseeltä käännyimme meille aivan uudelle 17-tielle.
Linthalissa pidimme taas taukoa ja ihastelimme vuorien kauneutta. Täältä olisi vuorijunalla päässyt ylös.
Sitten lähdimme nousemaan mutkatietä pitkin kohti Klausenpassia.
Olimme kauniissa Urnerbodenissa, josta luki paikan nettisivuilla näin: Urnerboden die grösste und die schönste Alp der Schweiz. Urnerboden on suurinta ja kauneinta Alppia Sveitsissä.
Tie meni paikoin kapeaksi ja monttuisaksi, mutta näkymät olivat kauniit ympäriinsä.
Pysähdyimme katselemaan ja kuuntelemaan Fätschbachin vesiputousta.
Voi kuinka kiitollinen olinkaan näistä maisemista ja siitä, että olin jälleen vuorilla.
Olen kyllä tänne juttuihini kirjoittanut vuosien varrella monesti, kuinka sanasta kiitollisuus on tullut vuosien varrella aivan lempisanani, mutta nyt sana oli noussut aivan uusiin voluumeihin. Mielestäni sanat kiitollisuus ja onnellisuus kulkevat käsikädessä aivan yhdessä.
Oltiin Klausenpassilla 1952 metrissä.
Mökkiauton ikkunan läpi otetut kuvat ja vastaan paistava aurinko eivät yleensä näytä todellista kauneutta. Mukavissa maalaismaisemissa laskeuduimme alas laaksoon.
Lähdimme nousemaan Sustenpassille.
Luonnollisesti mitä ylemmäs nousimme, niin lumimäärä alkoi lisääntymään.
Olimme lumikinosten ja rapsakan vesisateen keskellä Sustenpassilla 2224 metrin korkeudella yhtäaikaa espanjalaisten motoristien kanssa.
Olimme Urner Alpenin alueella. Tuolla ympyrän kohdalla oli seuraava yöpaikamme Steingletscher-jäätikön juurella.
Vettä tuli jälleen kuin taivaasta kaatamalla. Kun tuo maksuautomaatti ei ottanut 7 frangin maksua vastaan, niin Mieheni kävi kysymässä Alpin Center Sustenista mihin maksu maksetaan, kun ei maksuautomaatti huoli rahaa. Ei tarvinnut maksaa mihinkään.
Olimme Steingletscher-jäätikön juurella parkkipaikalla 2100 metrin korkeudessa, Parkplatz Umpol, johon jäimme reissun toiseksi yöksi. Sadekin pian lakkasi ja ilta-aurinko paistoi vuorille. Meidän lisäksi tähän jäi yöpymään neljä muuta matkalaista.
Tässä päivän ajomatka.
8.7.2019: Ei kuulunut tänne autojen äänet, vaan lintujen viserrystä ja murmeleiden huutelua. Prinsessa-kissan kanssa olimme jo aamuvarhaisella tirkistelemässä ikkunoista lintuja ja näkymiä. Parkkipaikalle tuli muutama auto, unkarista asti, joista ihmiset lähtivät vaeltamaan vuorille ja jäätikölle. Kuningatar makoili sen näköisenä, että hän on lomalla kuningattarena.
Tähän parkkipaikalle näkyi kolme eri jäätikkövalumaa.
 |
| Yöpaikkamme Steingletscher-jäätikön juurella punaisen ympyrän sisällä. |
Ennenkuin me kiireettömät matkalaiset edes ulos pääsimme, oli kolme muuta yöpyjäautokuntaa jo lähteneet pois. Vihreän pakun porukalla, nuorella saksalaispariskunnalla, tuprutteli autonsa katolta piipusta savua, isäntä pilkkoi polttopuita ja myöhemmin tiskasivat jätikköpurossa astioitaan. Voi, tuostapa muistui mieleen kuinkahan monessa purossa pitkin Norjaa mekin olemme astioita pesseet.
Voi miten minulla teki mieli tuonne rinteille kulkemaan. Tästä olisi ollut vajaan kolmen kilometrin matka Tierberglihüttelle, mutta tällä kertaa riitti oikein hyvin pieni kierros. Itkukin siinä pääsi, kun tätä kauneutta katseli ja ajatteli millaisen kärsimysajan jälkeen olen mökkiautolla ja kyynärsauvojen kanssa päässyt tänne tallustelemaan, tänne yli kahden kilometrin korkeudelle.
Voi miten minulla teki mieli tuonne rinteille kulkemaan. Tästä olisi ollut vajaan kolmen kilometrin matka Tierberglihüttelle, mutta tällä kertaa riitti oikein hyvin pieni kierros. Itkukin siinä pääsi, kun tätä kauneutta katseli ja ajatteli millaisen kärsimysajan jälkeen olen mökkiautolla ja kyynärsauvojen kanssa päässyt tänne tallustelemaan, tänne yli kahden kilometrin korkeudelle.
Aamulla katselin ikkunasta, kun kolme unkarilaista pariskuntaa vaihtoivat kengät ja lähtivät vaeltamaan. Kaksi miestä heitti vielä sukset olalle. Kovin varma-askelisia ei kaikki porukasta olleet, mutta niin he vaan kipusivat tuonne ylös. Suksilla menijät laskettelivat myöhemmin tuolta alas. Kerkesivät lähteä poiskin meitä ennen.
Me jatkoimme myös matkaa.
Laskeuduimme rinnettä pari kilometriä alaspäin ja Steinsee-jätikköjärven parkkipaikalle päiväkahvien keittoon. Teimme myös pienen kävelykierroksen.
Tämä jäätikkönvaluma oli suurin ja hienoin.
Olispa tästä ollut mahtava lähteä käymään tuolla jäätikön reunalla. Kaukana jäätiköllä olikin joku porukka.
Tämä kuvakaappaus kuva täältä kertoo kuinka Steingletscher-jäätikkö on sulanut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ja joka kesä sulaa lisää. 1800-luvun puolessavälissä jäätikkö oli kilometrin pidemmällä.
Lintukamerallani saatoin tiirailla aina Tierberglihüttelle asti.
Sain parempia kuvia uudesta lintulaji bongauksesta, vuorikirvisestä, kylläkin mökkiauton ikkunan läpi, kun tämä tuli meille laulamaan päiväkahvimusiikkia mökkiauton vierelle.
Matka jatkui päiväkahvien jälkeen uusia upeita maisemia kohti,..
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti