12.OSA - LOMAMME 20.9-13.10.2013

Lauantai 12.10.2013 - 23päivä

- Yöllä jossain vaiheessa minulla nukkui kaksi karvaista karavaanaria kainalossa. Aamulla pian herättyä ulkoa kuului kissan ulinaa ja meidän tupsukorvat olivat tietenkin jalkopäässä ikkunassa seuraamassa ulos tapahtumia. No, minäkin kömmin katsomaan, että mitäs siellä näkyy. Kaksi mustaa kissaa mökkiautomme edessä aivan liikkumattomina, toinen toisen takana. Edessä oleva käänsi vähän päätään taaksepäin ja ulisi toiselle mustalle kissalle. Sitten tuijotti meidän ikkunaan, sanomatta mitään. Ja katsoi taas taakseen toista ja ulisi, selkäkarvatkin olivat pystyssä. Pian takana oleva lähti hiipien pois. Ulisija katsoi meitä aikansa ja pian lähti toisen jälkiä haistellen perään.

Aamupuuhastelujen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa. Olisin halunnut rannalla käydä vielä kävelemässä mutta alkoi sataa kovasti vettä. Ajoimme Rijekaa kohti ja moottoritietä pitkin rankassa vesisateessa kohti Sloveniaa ja Postojnaa. Vesisateesta huolimatta rannikolla oli aamulla lopulle parikymmentä lämmintä kun taas myöhemmin alle kymmenen.

Perille päästyä satoi, mutta sehän ei haitannut, kun menimme luolaan. Postojnan tippukiviluolilla mennään ensin junalla pari kilometriä luolastossa, isoimpaan luolasaliin, joka on noin 40 metriä korkea. Junamatka jo on elämys, kun vauhdilla mentiin uumeniin. Tuntui, että pää hipoo tippukiviin.

Sen jälkeen käveltiin hyvällä betonitiellä reilu kilometri oppaan kanssa. Kuvaaminen oli reitillä kiellettyä, jotta tämä luonnoihme säilysi tulevillekin sukupolville tuhansien vuosien päähän. Mitä enemmän tippukivet saavat valoa sitä enemmän niihin tulee vihreätä kasvustoa. Minun kuvaaminen loppui siihen.

Luolassa kävellään venäläisellä sillalla jonka ovat venäläiset vangit rakentaneet, on konsertti sali ja paljon erivärisiä saleja. Eri mineraalit ovat värjänneet aikojen kuluessa tippukivet erivärisiksi. Luolastossa elää parisataa eri eläinlajia. Luolaston erikoinen harvinaisuus on Olmi, jota saattoi ihastella vesialtaasta. Se on käärmemäinen eläin, sokea ja pystyy elämään syömättä jopa 12 vuotta. Opastetun kierroksen jälkeen mennään junalla takaisin maanpinnalle. Retki luolassa kestää puolitoista tuntia. Olen muutamassa tippukiviluolassa käynyt mutta tämä oli vakuuttava ja hieno, satumaa. Vuosittain luolassa vierailee noin kolme miljoonaa ihastelijaa. Luolastossa virtaava joki oli pieni ihme, kaikuvaa solinaa.

Tänään on meillä ensimmäinen kiirepäivä koko lomalla. Luolilta kiirehdimme kymmenen kilometrin päähän katsomaan linnaa, joka on osittain luolassa, Predjama. Erikoinenhan se oli vankityrmineen, luolastoineen linnan ala- ja yläpuolella ja linna rakennettu luolien suuaukolle osittain kallion sisään. Luolastosta on löytynyt jäänteintä asumisesta jo 150 tuhannen vuoden takaa.

Pidimme ruokatauon ja sen jälkeen jatkoimme moottoritiellä matkaa kohti Itävaltaa. Itävaltaan saavuimme reilun seitsemän kilometrin tunnelin läpi. Itävallassa ei enää sitten satanut mutta oli sumuista. Kuitenkin ennen pimeän tuloa, ehdimme nähdä, että Alpeilla korkealla on satanut jo ihanan reilusti lunta. Ajoimme jonkin matkaa vielä pimeällä.

Jäimme sitten yöksi Rennwegeniin CampingRamsbacheriin. Tämä on jo reilusti yli kilometrin korkeudessa. Yöksi lupaa jopa pakkasen puolelle. Huh, huh. Ei enää heinäsirkat siritä eikä hepokatit hypi, eikä palmut huoju pihalla. Niitä on jo ikävä.

Sunnuntai 13.10.2013 - 24päivä

- Aamulla viiden aikaan heräsimme, kun mökkiautossa tuntui vähän viileältä. Ei kuitenkaan peiton alla ollut kylmä. Ulkona oli nollassa ja sisällä kahdeksan vain lämmintä. Laitettiin lämmitys päälle ja jatkettiin unia.

Jotenkin tuntui haikealta herätä viimeiseen aamuun, tämän mukavan reissun. Ainut asia mikä sai iloitsemaan oli, kun katsoi ulos ikkunasta, aurinko paistoi ja lumiset Alpit sinistä taivasta vasten näyttivät niin kovin kauniilta. Minusta Alpit ovat juuri kauniimmat, kun niiden huippuja peittää valkoinen lumipeite. Tuo kaunis näky himmensi sitä todellisuutta, että enää ei olla palmun alla lämmössä vaan ulkona on maa vähän kuurassa, lumiraja on aika lähellä ja ulkona ei ole lämmin. On laitettava pois kesävaatteet ja kaivettava päälle lämpimämpää.

Niin jatkoimme sitten aamupuuhien jälkeen matkaa. Pian meille selvisi, että muori ei ollut meille palturia edellisenä iltana puhunut, tien vieressä oli lumivalleja aurauksen jäljiltä ja lunta aivan tien vieressä, vaikka ei oltu kuin noin puolentoista kilometrin korkeudessa. Onneksi ei lähdetty uutta pienempää tietä Italian kautta kulkemaan. Näytti, että tuulikin oli ollut melkoinen, kun monin paikoin tien varressa oli puita kaatunut. Osa latvuksista oli ylettynyt aivan moottoritielle. Puissa oli vielä vihreitä lehtiä ja maassa lunta, omituista. Kahtena aiempana syksynä ei lumi ole ollut näin aikaisin Alpeilla. Liikenne jo Itävallassa tuntuu kotoisen mukavalta, ei tarvitse olla matkalla yksin. Itävalta on muutenkin hyvin kotoinen maa meille.

Dieseli moottoritien varrella olisi maksanut 1.57€, todella kallista. Niin kurvasimme Bischofshofeniin tankkaamaan ja siellä hinta oli 1.32€.

Kaksi pitkää tunnelia ja niin olimme kotona Saksassa. Lunta ei näkynyt kuin korkeilla vuorilla. Olemme monet kerrat ajaneet mukavan näköisen pienen kylän ohi, jossa on kirkko kivan näköisesti mäen päällä ja olen ajatellut, että tuolla pitäisi käydä. On vain aina aiemmin muka niin kiire ollut. Nyt vietimme lomamme viimeisiä tunteja ja meillä ei ollut kiire mihinkään.

Poikkesimme moottoritieltä Angerin kylään. Heti tuli hevonen kärryineen vastaan, herrasväki oli sunnuntaiajelulla. Jätimme mökkiauton parkkipaikalle ja teimme kylällä kävelykierroksen. Kylä näytti siistiltä, niin kuin Saksassa yleensä onkin. Poikkesimme katsomassa kirkkomaata ja kirkkoa sisältä, oli ihan tavallinen kirkko. Kylän keskustassa oli palmukin, joka sai minut hyvin iloiseksi.

Syksy on tullut etelä-Saksaan, lehtipuut ovat osittain ruskassa. Isännät tekivät heinää, joten onneksi ei vielä talvi olekaan. Ilma oli lämmin, ainakin 15 astetta. Taas tuli se jännä rakas tunne tätä uutta kotimaatamme kohtaan, tänne kuulun ja tänne on mukava tulla - olemme kotona.

Pidimme ruokatauon Chiemsee-järven rannalla näköalapaikalla. Järvellä oli purjehduskilpailut meneillään. Kissoilla oli rannan lokeissa, joutsenissa, nokikanoissa ja sorsissa mieluisaa katsomista. Matkaa oli jatkettava, kun mökkiautossa alkoi olla liian kuumaa, matkaa kotiin. Auton mittari näyttää, että ulkona on 18,4 astetta lämmintä, mikä tuntuu mukavalta.

Kotona oli sisällä vain 11 ja ulkona 13 lämmintä. Ei muuta kuin lämmitys oli laitettava päälle ja takka tuleen ja odotettava, että kylmät seinät ja lattiat lämpiävät. Mukava oli kotiin tulla, vaikka niin mukava olisi ollut reissuakin jatkaa. Mielessä on paljon uusia rikkaita kokemuksia ja muistoja. 
Kiitos niistä ja kiitokset meille toisillemme, olemme olleet sitä parasta matkaseuraa matkallamme!

Kuvasta klikkaamalla pääsee tämän reissun viimeiseen valokuvaelokuvaan!

Soleil