18-19.8.2018: TYHJILLÄ TEILLÄ

Mökkiautolla kurvailemassa ilman mitään määränpäätä. Nauttimassa siitä, että saamme olla kaikki yhdessä tällä pienellä reissullamme.

Tottakai vuorille olisimme tämänkin reissun halunneet tehdä, mutta vesisadetta ja ukkosta sinne ennustettiin, joten lähdimme pohjoiseen päin minne ei sadetta ennustettu tulevan.

Voi miten mukavalta tuntuikaan päästä taas menemään. Mukavia mutkateitä ja ihan kivan näköisiä kukkuloita kun on muuallakin.

Huvittava on tämä elokuinen Saksa. Tämä on sama homma joka vuosi, kun pienemmillä teillä maalaismaisemissa kuljemme. Vaikka puoli Saksaa on lomalla, niin tiet ovat lähes tyhjiä. Saksalaiset ovat johonkin vain hävinneet. Leirintäalueilla loma olisi kokemuksemme mukaan varmasti näkynyt. Vain hyvällä tuurilla olisi paikan saanut ilman varausta. Tai varausta ei olisi edes yhdeksi tai kahdeksi yöksi otettu vastaan, kun tulijoita on paljon pitemmäksikin aikaa.

Monen kylän läpi ja kaupungin laitamilta ajelimme. Matkalla oli myös muutama linna ja luostari, joihin olisi ollut mukava pysähtyä katselemaan, mutta hellesäällä meillä pitää ne jättää väliin Kissojemme takia.

Maalaiskylien läpi tie saattaa mennä kahden navetan välistä. Dieselin hinta on vähän kallistunut, mutta ei se meillä päin noin kallista ole. Maalla näytti useammassakin paikassa olevan aivan moottoriteiden varsien hinnoissa. Viljat on jo puitu. Ainoastaan maissisato on korjaamatta sekä useampi kesän aikana kerätty heinäsato. Tässä vedetään puimurin läpi maissikasvit kokonaan silpuksi.

Olimme kahdella eri tulvavesijärvellä.

Tässä Eisenbachsee, jonka läheltä metsiköstä käytiin kannon alta mukava kätkö etsimässä.

Ajelimme Leinecksee-järven rannalle puskaparkkiin yöksi.

Kuvia Leinecksee-järven ympäriltä.

Järven rannalla oli mukava retkipaikka, jossa illalla joku lapsiperhe porukka olikin nuotioretkellä.

Olen aika paljon Suomessa reilun neljänkymmenen vuoden aikana retkeillyt erilaisilla laavuilla ja nuotiopaikoilla, kuitenkaan näkemättä näin jämäkkäästi rakennettuja grillaustasoja, joissa oli myös korkeudensäätö mahdollisuus. Suomessa olivat kyllä monesti aika huteria sekä monesti myös katiskaverkosta tehty ritilä oli puhki palanut.

Öttiäisille järven rannalla oli oma hotellinsa useammalla eri sisustus vaihtoehdolla.

Jonkin verran kävi ihmisiä ulkoilemassa järvimaisemissa. Jotkut ajelivat näin mukava näköisillä autovanhuksilla.

Sunnuntaina ei pitänyt olla kuin jotain reilu 25 lämmintä, mutta auton mittari näyttikin 33-34 lämpöastetta. Eikä tuossa lämmössä voi pitkiä aikoja pysähdellä, joten jouduimme ajelemaan tavallista aikaisemmin jo sunnuntaina kotiin. Kotimittarissa lukemat olivat +33.1 astetta.



Mukava oli tämä yhden yön reissukin. Kissat tuntuivat olevan kotipihassa vähän ihmeissään, etteihän sitä vielä kotiin tulla. Vaikka heille näytti kuljetuslaukkuja niin makasivat vain tyytyväisinä häkeissään. Yleensä kun jo sanoo, että kotona ollaan, niin ovat jo tulossa häkeistään innokkaina pois.


--------------------------------------------------------------------------------

Tässä vähän joitakin ajatuksiani.

Minua vähän pelottaa, kun katselen näitä alla olevia viikonlopun kuvia. Mieleeni nousee ajatus, että jos tämä onkin viimeinen yhteinen reissumme. Nämä karvaiset karavaanarit ovat niin rakkaita. Kyyneleet valuvat vuoripuron lailla silmistäni, kun ajattelen elämää, etten heitä jokaista saa pitää aina luonani.

Siiri-kissasta on ollut kova huoli reilu kaksi vuotta. Siinä samalla on myös saanut tehdä surutyötä Ramses-kissan äkkikuolemasta, kun ahkerimman apulaiseni sydän vain yllättäen sammui. Tuon asian tuoma suru ja ikävä on ollut suuri suru. Uskon, että vain oman lapsen ja mieheni kuolema menisi surussa tämän asian edelle. En tiedä miten sitten selviän, kun yhteinen matkamme joskus päättyy Prinsessan kanssa. Hän on vuosien unelma tupsukorvakissasta ja elämäni viisain kissa. Siiri ja Kunigatarkin ovat hyvin rakkaita ja tärkeitä.

Vuoden takaisesta kriittisestä tilanteesta Siirin kanssa selvittiin. Meillä on Siirin kanssa ollut hyvä yhteinen vuosi takana, edellinen vuosi oli myös, kunnes reilu kuukausi sitten taas veriarvot alkoivat nousemaan. Lääkärin luvalla olemme saaneet Siiriä muutaman suonensisäisen nesteytyspäivän jälkeen nesteyttää myös kotona ihon alle. Siiri ei muutaman minuutin nesteytyksestä ole stressannut vaan isolla tyynyllä rauhassa kyljellään pötköttelee. Sekin on välillä vaivannut mieltäni, että pitäisikö Siiri viedä viikoksi tehohoitoon sairaalaan. Olisiko hänellä silloin paremmat mahdollisuudet selvitä tämänkin kesän helteisistä päivistä.

Yksi päivä viikolla olin jo todella huolissaan, kun Siiri yökki neljä kertaa. Kerran tuli vähän ruokaa ja muina kertoina vain limaa. Oksentelu on munuaisten vajaatoimintaa sairastavalle yksi tyypillinen piire, mutta Siirillä sitä on hyvin vähän ollut, vain muutamia kertoja. Tuo yökkiminen voi merkitä sitä, että veriarvot nousee ja paha olo vain sen myötä lisääntyy. Ajattelin myös sitä, onko sydän nyt loppumassa. Siirillähän on ennen munuaisten vajaatoiminta diagnoosia kuulunut aina välillä sydämestä pieni sivuääni. Me on käyty aivan sydänultrassa erikoislääkärillä, mutta mitään vikaa silloin ei sydämestä löytynyt. Tuo sivuääni loppui, kun ilmeni munuaisten vajaatoiminta. Samaan aikaan tupsukorvaystävät, toinen oksensi ja toinen teki kaksi kertaa pahanhajuisen löysän kakan. Oliko koko porukka saanut jonkun pöpön. Syöneet pilaantunutta ruokaa tai vettä, vaikka hyvin tarkka olen noista asioista. Se yökkiminen on jäänyt pois.

Vaikka reilu kaksi vuotta on välillä puhuttu ja minä valmistautunut ajatuksissani siihen viimeisiin hetkiin. Jo yli kaksi vuotta sitten katselin Siirille valmiiksi uurnavaihtoehtoja, niin nytkin. Minulla on kaapissa täysi viiden metrin kangaspakka rakkauden punaista pehmeätä kangasta, veluurikangasta, josta leikkasin jo valmiiksi palasen johon Siiri käärittäisi ikiunessa viimeiselle matkalle.

Kovasti ajattelen sitä asiaa, pystynkö pitämään tassusta viimeisiin hetkiin asti vai olenko niin luuseri, etten ole niin vahva ja pysty sitä tekemään. Vaan se jäisi Isännän tehtäväksi. Tuo on asia, jota olen aina joskus vuosien varrella ajatellut, kun en edesmenneen sairaan Sasu-kissan tassusta pystynyt pitämään viimeisillä hetkillä, vaan hyvästelin hänet silloin kotona. Toisaalta eihän Sasu eikä nämä "iltatähdet" lähdettyään muista sitä, että pitikö mamma tassusta viimeiseen asti. Sen he varmasti tietävät, että ovat aina parhaalla paikalla sydämessäni.

Mietityttää myös se, että jos tulee pian aika Siirin lähteä, niin kuinka ystävät voimakkaasti taas reagoivat. Ramseksen lähdön jälkeen meillä meni kaikki asiat sekaisin, jopa Siiri sairastui. Prinsessalle Siirin lähtö on varmasti kova paikka. Huolettaa, jos hänkin siinä tilantessa, kun ikääkin on jo, niin sairastuu. En tiedä huolettaako häntä jo ystävänsä, kun käy välillä Siiriä suukottamassa, aivan niin kuin tuossa kuvassa. Turhahan sitä on murehtia etukäteen.

Koskaanhan ei tiedä kenen meidän päivät milloinkin päättyy ja hyvä niin. Jokainen elämän hetki on arvokas.

Vielä kuitenkin tipit kiinnostavat ja tassu lempihuiskalle nousee.

Siiri ja Kuningatar eivät tykkää kuvaamisesta. Monesti lähtevät pois, kun kameran käteen otan.
Monesti joudun heiluttamaan tai kolisuttamaan jotakin, että kameraan katsovat.
Prinsessa taas tykkää olla huomion keskipisteenä.

Kolmas kesä peräjälkeen, että tämän niin rakkaan ja ihanan nappisilmän takia menee karavaanareiden loma-asiat sekaisin, mutta ei se haittaa. Siiri on ollut mestaritaistelija ja toivottavasti rakkaudella ja hoidolla hän jaksaa vieläkin taistella. Kesäkin vielä jatkuu, vaikka näiden yli 30 asteen kelien toivoisin aivan Siirin takia jo loppuvan, eikä joulukuussakaan ole huono aika lomailla. Kesälomapäiviä meillä on 22 pitämättä + joululoma. Nyt on kaksi viikon lomaa laitettu alustavasti ylös, mutta nekin voi siirtää. Olemme tilanteen mukaan vuorilla, kotimaassa Saksassa tai olemme vain kotona.

Soleil