Jos jäät odottamaan sitä täydellistä hetkeä, jolloin kaikki on vaaratonta ja varmaa, saat ehkä odottaa turhaan.
Vuoret jäävät kiipeämättä ja kilpailut voittamatta tai kestävä onni saavuttamatta.
-Maurice Chevalier-
Viikonlopuksi oli sääennusteet luvanneet aurinkoa. Tuo tuntui hyvin mukavalta jopa aivan juhlalliselta, kun useinmitenhan se menee niin, että viikonlopuksi ilmat huononevat. Aurinko oli paistanut viikollakin. Johonkin vuorten helmaan oli päästävä. Niinpä ajelimme tutulle stellplatzille Bad Hindelangiin perjantai-iltana.
8.2.2020: Mökkiautomme saimme mukavasti viikonlopuksi parkkiin lorisevan Ostrach-puron rannalle. Voiko olla kauniimpaa musiikkia korville, kuin puron lorina.
Tämä stellplatz on vähän parempi. Täällä on jopa siistit suihkutilat ja kaikki muutkin palvelut mitä karavaanarimatkailija tarvitsee.
Purossa on kaksi vesipyörää, jotka tuottava sähköä.
Kävelimme Bad Hindelangin keskustaan linja-autoasemalle. Usein niin täälläkin, jopa tämän stellplatzin vuorokausihinnalla sai paikallisliikenteen bussikortin käyttöönsä. Bad Hindelangista nousimme Hintersteiniin menevään bussiin. Matkaa on vain alle seitsemän kilometriä.
Tässä kolme aiempaa juttua näissä maisemissa.
Pyöräilyä ja vaellus upeisiin erämaajärvimaisemiin, pyöräily 5 kilometriä ja 80 nousumetriä sekä vaellus 5 kilometriä ja 950 nousumetriä + takaisin.
Tällä reissulla teimme laaksojen perälle kovia pyöräilyjä, 51 kilometrin - 950 nousumetrillä ja 28 kilometrin - 1050 nousumetrillä.
Tämä vaellus tehtiin Oberstdorfista päin, mutta Großer Daumenin huippua katselimme tälläkin reissulla täältä päin, 9.2 kilometriä ja 560 nousumetriä.
Hintersteinista nousimme maksulliseen busiin, joka vie yksityistietä reilut yhdeksän kilometrin matkan Giebelhaus-hütelle. Bussi kulki edestakaisin tunnin välein ja kulkijoita näin talvellakin oli bussimatkat täynnä.
Giebelhausilta lähdimme kulkemaan talvivaellusreittiä ylös Schwarzenberghüttelle.
Alakuvassa ei näy kuinka jyrkkä on rinne. Lumi oli nuoskalunta, varjossa metsässäkin, niin ylhäältä rinnettä alas pyörähteli pieniä lumipalloja.
Lumesta en niin tykkää, mutta kun on lämmintä reilu kymmenen astetta ja ympärillä vuorimaisemat, niin tämä on sitä upeaa talven ihmemaata.
Vuoret vaan ovat kauneimmilaan lumipeitteisinä.
Istahdimme usein auringon lämmittämille penkeille ihastelemaan tätä ympärillä olevaa sinivalkoista vuorierämaakauneutta.
Schwarzenberghütte on Saksan Alppiyhdistyksen, Deutscher Alpenverein (DAV), ylläpitämä hütte. Yhdistykseen mekin kuulumme. Hütellä söimme herkullisen lautasen linssikeittoa kahdella nakilla.
Täälläpäin harrastetaan kovasti puukelkoilla laskua alas vuorilta. Lähes kaikkien laskettelurinteiden yhteydessä olevilta ylähissien yläasemilta lähtee omat reitit kelkkailijoille. Monesti ne ovat samoja reittejä kuin talvivaeltajillakin. Joillakin oli täällä omat kelkat mukana, mutta hüteltä sai vuokrata kelkan alaslaskua varten. Moni sen myös vuokrasi. Olihan melkein kolmen kilometrin lasku laskettavana alas. Mekin asiaa vähän harkitsimme, mutta ajattelin jälleen selkääni ja sitä, ettei kelkka ole kovin hyvä istuma-alusta.
Suomessa vaelluksesta puhutaan vasta, kun se on ollut päivien retki metsässä. Kun kesällä makoilin lähes liikuntakyvyttömänä sängyn pohjalla kolme viikkoa ja kävelysauvoilla liikuin reilut kaksi kuukautta välilevypullistuman ja hermokipupirulaisen takia, hyvä vuorikunto romahti tuossa ajassa ja lihakset hävisivät, mutta haaveita ne eivät minulta vieneet vuoriretkistä. Oikea jalkani on hermovaurioinen ja oireileva vieläkin, ei onneksi hermokipuinen. Joka päivä teen sen eteen jotakin, että koittaisi vielä paremmat ajat tai edes pysyisi näin ja saisin entiset mahdolliset ennätysvaellusvoimani takaisin.
Minä käytän tästä kävelyretkestä nimeä talvivaellus, Winterwanderung. Matkaa hütelle oli 2,6 kilometriä 330 nousumetrillä. Paikoin jyrkkyyttä reitillä oli 20%. Palasimme samaa reittiä takaisin. Tämä oli tosi hyvää harjoitusta jaloilleni ja ilman kipua.
8.2.2020: Winterwanderung zur Schwarzenberghütte
Giebelhausilla joimme kahvit. Täältä pääsee myös hevoskyydillä Hintersteiniin. Mittari täällä laakson varjossa näytti vain vajaata viittä lämpöastetta.
Täällä ei ole hissiasemia lähimaillakaan. Lähin on Nebelhornilla toispuolella vuoria reilun kymmenen kilometrin päässä. Großer Daumenin huipulle näytti olevan suksilla meneviä ja sieltä päin tulevia runsain joukoin, mutta myös muualta päin tuli kymmeniä "laskettelijoita".
Tämä kuinka laajasti täällä kulkevat vuorilla, on vuosien aikana yllättänyt. Näin kulkevat ovat kaiken ikäisiä, nuorista jo eläkeläisiin.
Sukset ovat eri suksia kuin laskettelusukset ja siteet. Kun nämä hiihtäjät nousevat vuoria ylös, niin he laittavat suksen pohjaan kiinni sellaisen suksen levysen nauhan joka tekee sukseen hyvän pidon. Laskettelukenkien siteet ovat sellaiset, että noustessa voivat monon kannan irroittaa suksesta irti, niin nouseminen tapahtuu askeltaen ylös vuoren rinteitä. Osalla sukset ovat erilaiset ja monot kuin lumilautailijoilla. Sukset saa laitettua kiinni yhteen ja silloin suksista tulee lumilauta, jolla laskevat vuorelta alas.
On aina hauska katsella karttaa ja siellä näkyviä tuttuja reittejä ja vuorilla olevia hüttejä.
Bussilla oli takarenkaissa ketjut. Tie tänne oli osan matkaa luminen. Päivän viimeinen bussi tungettiin ihmisiä aivan täyteen. Suurin osa oli näitä laskettelijoita.
Bad Hindelangiin saavuttua aurinko oli laskemassa vuorten taakse.
Beibi-Kuninkaalla oli taas ihmettelemistä. Hän ei ole enää beibi vaan lähes viisi kiloinen teini-Kuningas. Hän istuu välillä hassusti ja aivan lempi asento on makoilu selällään.
Tyytyväinen ja kiitollinen olin tästä hienosta vuoripäivästä! :)
Tästä on harjoituksia hyvä jatkaa. Jo seuraavana päivänä ne jatkuivat. Jatkuu,..
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti