Pahuksen euroviisun esikarsinnat ja koko jääkiekon MM-kisat!
Olisinko voinut tämän kaiken kärsimyksen välttää, kun olisin kuunnellut rakkaan Mieheni kehoitusta.
Olisinko voinut tämän kaiken kärsimyksen välttää, kun olisin kuunnellut rakkaan Mieheni kehoitusta.
Torstaina 16.5.2019 tuli televisiosta yhtäaikaa, euroviisujen karsinnat ja jääkiekkoa.
Minulla on tapa istahtaa monesti iltaisin pieneksi hetkeksi noin 15-30 minuutiksi lattialle sohvan eteen, kun katselemme televisiota. Parhaina hetkinä siinä on ollut ympärilläni pian, jos eivät ole jo valmiina odottaneet, neljä karvaista nappisilmää odottamassa omilla paikoillaan huiskaleikkiä. Minun on pitänyt jokaista pöydän ympärillä lattialla istujaa vuorotellen leikittää. He ovat antaneet myös aina toisilleen mahtavasti leikkivuoron. Tämä leikki oli erityisen mieleinen leikki Siirille ja hänen viimeisenä elinvuotenaan meillä oli lähes joka ilta tämä ihana leikkihetki. Iltasänkyleikki, jota Ramses aina pyysi oven päällä olevalla lempihuiskallaan oli lähes aina illan toinen show.
Toinen juttu on ollut tähän istahtamisen lattialle se, että Mieheni hieroo samalla hartioitani. Koskaan en ole istunut kovalla lattialla vaan aina on jotain pehmeää takapuolen alla, useimmiten lampaankarva. Niin siinä leikitin ja Mies hieroi hartioitani tuolloin 16.5. Minulla huusi pädiltä Areenasta Euroviisujen toinen karsinta ja televisiosta tuli jääkiekkoa. Jääkiekon erätauoilla televisiosta tuli sitten euroviisuja. Jossain vaiheessa Mieheni huomautti, että miten selkäni voi. Selkäongelmani ottaa Mieskin huomioon monessa asiassa. Ajattelin, ettei mitään tunnu joten jatkoin siinä istumista. Itse en muista tätä ollenkaan, kun niin innoissani katsoin Areenasta karsintoja ja ihmettelin suuresti suomalaisten kommentaattoreiden kommentointia esiintyjistä, että olin sanonut Miehelleni, että etkö halua hartioitani hieroa. Mies oli ajatellut, ettei huomauta enää selästäni mitään. Halusihan hän hieroa ja hieroi.
Niin siinä intoa täynnä olevana vierähti pari tuntia ja kun nousin ylös alaselkäni tuntui omituiselta. Seuraavana aamuna alaselkä oli aika jäykän tuntuinen ja vähän kipeä. Selkä vertyi päivän aikana ja niin lähdimme viikonlopuksi Isny im Allgäuhin. Meillä oli aikomus siellä pyöräillä, mutta käveltiin vain. Selkä oli aamuisin hyvin jäykkä ja vähän tavallista kipeämpi, mutta vertyi pienien aamupuuhastelujen aikana. Söin pienenä määränä tulehduskipulääkettä ja voiteella voitelin selkääni. Maanantaiaamuna kotona oli samallalailla jäykkä ja kipeä, mutta vertyi taas eikä ollut juurikaan erilailla kipeä kuin monesti muulloinkaan, josta ei mitään vakavaa ole seurannut. Pystyin hyvin kävelemään. Kävely ilman kipua on lääkettä selälle. Illalla alkoi takapuolen päältä aivan yllättäen repimään viiltelevä kipu reiteen. Yöllä kun heräsin niin ajattelin, että pian voi olla kävelyt kävelty vähään aikaan, kun kävely oli niin tuskallista. Aamulla juuri ja juuri pääsin alakertaan aamukahvit keittämään. Päivällä 21.5.2019 oli kävely lopetettava, kun kipu ärtyi niin kovaksi. Istuakaan ei kärsinyt, kun hermokipu pirulainen alkoi kunnolla repimään takapuolen päältä jalkaani varpaisiin asti. Siitä alkoi tuskien aika. Varmaa tietoa ei ole, mutta ilmeisesti lattialla istuminen teki pienen välilevyn pullistuman. Ahtaiden hermokäytävien takia se painoi iskiaishermoa, joka ärsytti iskiaishermon ja tulehdutti sen pahasti, jonka takia takapuolen päällys oli kuin auki oleva hermo joka oli kosketus ja liikearka.
Mieheni kävi seuraavana päivänä ostamassa mulle kyynärsauvat, joilla yritin lähteä kävelemään, mutta kipu takapuolenpäältä varpaisiin asti vain yltyi. Seuraavan kerran yritin lähteä kävelemään perjantaina, mutta ei kestänyt. Sunnuntaina laskeuduin portaat alas yläkerrasta nelinkontin ja kokeilin kävelyä, että joko kestää. Pääsin automme takapenkille makaamaan ja tekemään lääkärireissun. Jos en olisi itse päässyt niin sitten olisin mennyt ambulanssilla. Kipuun ei kolmesti päivässä 2x400mg ibuprofeenia ja 2x500mg parasetamolia auttanut yhtään. Kun iskiashermo ärtyi lisää vielä lääkärissä käynnistä, niin tohtorin neljän päivän myrkkykuurikaan ei kipua pois vienyt. Polttavan, sähköttävän ja viiltävän kipuhuipun kuitenkin vei jokisikin aikaa.
Kopio jutusta, 5.6.2019: Vuorten valloituksia: "Tiesin, ettei tämä niin paha ole kuin 19 vuotta sitten kaikista oireista huolimatta. Jalan turruus erityisesti huoletti. Neurologi-ortopedi tutkiskeli tuntoja hivellen ja koputellen, jotka olivat tuttuja juttuja. Monet asiat olivat paljon paremmin kuin 19 vuotta sitten, esim. refleksi oli puujalasta huolimatta hyvä, kun toisin oli aiemmin. Tuolta kahden kuukauden kärsimysjaksolta jäi jalkaan vähän hermovaurioita, esim. kaksi isointa varvasta ovat heikoimpivoimaisia. Silloin kun iso repeämä oli välilevyssä 4-5 välissä, niin hermokipupirulainen repi niitä lujasti. Nyt ne ei kipuile, vaan viereiset varpaat. Jalan kovista kipukohdista ja netistä tietoa etsien ajattelin ongelmakohdan olevan 1-2 välissä ja niin arvioi neurologikin. Selkää ei kuvattu, kun vakavia oireita ei ollut. Tohtori määräsi neljän lääkkeen ja neljän päivän myrkkykuurin joka aika piti lepäillä. Sanoen, että tämä ei vielä paranna, mutta antaa hyvän alun paranemiselle. Lääkärissä käynti lisäsi vain kipuja. Iskiashermo ärtyi lisää. Myrkkykuuri oli raju, jonka meinasin jo ensimtmäisenä päivänä lopetaa, kun oksetti ja oli paha olo, jopa meinasin ensikertaa elämässä pyörtyä. Tulehduskipulääkeessä luki, ettei sitä saa syödä viittä päivää pitempään. Söin myrkyt, että saisin hyvän alun paranemisille. Kipua ne eivät tosiaan vieneet. Vielä viime viikon torstaina olin niin kipeä, että Mieheni hellä kosketus selkään sai lisää säkenöiviä iskuja. Sanotaan, että tällaisesta paraneminen kestää kuudesta viikosta kolmeen kuukauteen. Ei auta kuin olla kärsivällinen. Tiedän, että pitää edetä tosi varoen."
Tuota Mieheni varoitusta istumisestani lattialla olisi pitänyt kuunnella. Anteeksi rakas! Olit niin oikeassa, ettei minun olisi siinä lattialla pitänyt niin pitkään istua. Sen paritunnin istumisen välttäminen lattialla olisi todennäköisesti estänyt koko näiden kärsimysviikkojen tulemisen. Olinhan hyvässä kunnossa. Tuo on asia, joka on saanut minut hyvin suurulliseksi muutamia kertoja tuota asiaa ajatellessani, mutta parempi on ollut olla tuota ajatelematta ja keskittyä juuri senhetkiseen hetkeen ja kulkemiseen vuoria kohden, toipumiseen, kuin jäädä suremaan tapahtunutta.
Se miten minun olisi pitänyt toimia taas oireiden tultua on toinen juttu. Se aamu jäykkyyden tuoma kipu oli ehkä jonkun verran suurempaa kuin yleensä, joka menee ohi muutamasta päivästä pahimmillaan muutamaan viikkoon, mutta ei mene niin pitkälle, että kipu menee niin voimakkaaksi että se vie kävelykyvyn. Jos olisin tiennyt, että näin tässä käy niin heti olisi pitänyt syödä maksimiannoksella tulehduskipulääkettä. Toisaalta monesti jonkun asian tekeminen, vaikkapa venyttely, on pahentanut asiaa.
Näissä jutuissa on tuntemuksiani tältä ajalta.
9.7.2019: Seitsemän viikkoa
"Olen hiljaa, aivan hiljaa.
Hiljaisuudessa voin
paremmin kuulla oman ääneni;
oman sydämeni ajatukset.
Hiljaisuudessa ei ole mitään
kuitenkin se on täynnä
ihmetystä ja uusia asioita.
Hiljaisuus voi täyttyä,
hiljaisuus voi tyhjentyä
– ihan miten haluat.
Voit muovata sitä kuin taiteilija,
tehdä siitä oman näköisesi;
paikan jossa sielusi lepää."
Kolmantena viikkona kuitenkin kova hermokipu pirulainen alkoi vähän laimeta. Se ei enää sähköttänyt ja repinyt niin voimakaasti. Aloin pystyä olemaan selällään makuulla, kun takapuolen päällys ei enää ollut niin tulisen arka. Olin koko ajan tehnyt pieniä venytyksiä, mutta niitä ei paljoa kärsinyt tehdä, mutta kivun helpottuessa saattoi jo vähän enemmän niitä tehdä. Olin elänyt kolme viikkoa elämäni toiseksi kipeimmän jakson. Maailman korkeimman vuoren valloituksia tänä aikana olin saanut tehdä paljon. Muutaman metrin matkan kulkeminen oli joka kerta hyvin tuskallinen valloitusmatka, jonka jälkeen sai aina hengitellä kipua pois, että saatoin tehdä seuraavan askeleen.
"Kumpi on kauniimpi mielestäsi, kivi vai perhonen?
Et voi vastata, sillä oikeaa vastausta ei ole.
Ei ole mitään eroa näiden kahden välillä.
Kaikki ovat samanarvoisia, yhtä keveitä, yhtä raskaita.
Samanpainoisia olette myös sinä ja
ihminen vierelläsi."
"Kumpi on kauniimpi mielestäsi, kivi vai perhonen?
Et voi vastata, sillä oikeaa vastausta ei ole.
Ei ole mitään eroa näiden kahden välillä.
Kaikki ovat samanarvoisia, yhtä keveitä, yhtä raskaita.
Samanpainoisia olette myös sinä ja
ihminen vierelläsi."
Niin meni melkein viisi viikkoa, kun seuraavan kerran laskeuduin yläkerrasta alakertaan. Tuo ajatuksena näin jälkeenpäin saa minut hyvin surulliseksi. Tottakai olisin aiemminkin päässyt nelinkontin, mutta jalkani olivat niin heikot, etten uskaltanut kyynärsauvojen kanssa laskeutua aiemmin. Arkeni myös alakerrassa olisi ollut vaikeampi. Vahvat pohkeeni erityisesti oikeasta oireilevasta jalasta oli hävinnyt johonkin. Olihan kahden viikon aikana askelia tullut tosi vähän, kolmen viikon jälkeen kaksi tuhatta askelta oli paljon, kun sen edestakaisin käveli muutaman metrin matkaa yläkerrassa. Olin pyrkinyt kevään kulkemaan keskimäärin kymmenen tuhatta askelta päivä. Oli juhlaa päästä viikkojen jälkeen parvekkeelle. Juhlahetki oli päästä ensimmäistä kertaa viikkoihin myös kaupassa käymään, vaikka tuntui että voimani loppuvat. Kuutisen viikkoa oli mennyt, kun keitin ensimmäiset aamukahvit viikkoihin. Noihin aikoihin olin pikkuhiljaa myös lopettanut särkylääkeiden syönnin. Askelien lisääminen toi lihaskipuja ja oireita vähän toiseenkin jalkaan.
Vajaa seitsemän viikkoa oli mennyt, kun lähdimme mökkiautolla kahden viikon kuntoutuslomalle kyynärsauvojen kanssa vuorimaisemiin. Jalka oli tuolloin vielä jalkapöydästä hyvin oudon tuntuinen, kun siinä oli turruutta. Kenkään en laittanut omaa jalkaani vain jonkun toisen puujalan. Istunut en ollut yhtämittaisesti tuohon mennessä kuin 10-15 minuutin pätkiä. Mökkiautossa kuitenkin pystyin liikkumaan ilman kyynärsauvoja.
"Elämän kauneus on pienissä asioissa"
"Elämän kauneus on pienissä asioissa"
Lomalla tuli päivä päivältä käveltyä enemmän, joka vahvisti jalkojani. Reissulla myös jumppasin ja venyttelin 2-3 kertaa päivässä. Loman viimeisinä päivinä kävelin muutaman metrin matkoja ilman kyynärsauvoja, mutta kävely oli kuin ankan lenkuttavaa laahustamista.
"Sielussani on tilaa musiikille,
runoudelle, taiteelle
– kaikelle kauniille.
Annan sisimpäni täyttyä
luovuuden voimasta.
Kerään siitä oman energiani."
Tänään tulee kymmenen viikkoa siitä, kun kävelykyvyn vei hermokipupirulainen. Pitkä kivinen polku on ollut kuljettavana, mutta kuitenkin koko ajan toiveikas perillepääsemisen matka on ollut kuljettavana pienin etenemisen askelin. Viime viikolla tein muutamia noin 700 metrin kävelylenkkejä yhden kävelykepin kanssa, myös kaupassa olen käynyt yhden kyynärsauvan kanssa. Nyt olen muutaman päivän kävellyt sisällä lähes koko ajan ilman keppejä. Kuitenkin vielä portaissa käytän tukena yhtä kyynärsauvaa. Viikonloppuna vasta kävin ensikertaa kellarikerroksessa ja pyykinpesuhuoneessa, siis siellä en lähes kymmeneen viikoon käynyt. Voi kuinka monesti on itku päässyt, kun pystyn tekemään jo ihan normaaleita asioita varoen, vaikka vielä vältänkin monien arkiasioiden tekemisiä.
Jalat ovat voimistuneet paljon, vaikka kävely ei ole vielä ihan normaalia. Laahustan vähän vieläkin. Pikkuhiljaa pohjelihas alkaa tuntumaan. Pientä kipuilua ja vihlomisia on jonkin verran hetkittäin. Yksi kivun muoto oli loman aikoihin sellainen kuin pohkeissa ja nilkassa olisi valunut hetkittäin kylmää vettä. Jospa tuo oli hermojen palautumista. Tuntemuksia on monenlaisia. Kun jumpaamisen tehoa olen lisännyt, niin nytkin on normaalia lihaskipua eri puolilla kehoa, mutta nehän on toipumisen askelia. Varpaat ja jalkapöytä oikeassa jalassa on vielä turra, joka ajoittain vielä vaihtelee. On välillä jo aika hyvä. Kenkä ei enää kuitenkaan jalassa ole niin vieraan ja omituisen tuntuinen. Jumppaan aamuisin puolesta tunnista tuntiin sekä venytyksiä teen päivällä ja illalla. Kuntopyörän satulassa olen istunut nyt muutaman kerran ja enimmillään vain kolme minuttia. Pitkä matka on vielä kuljettavana kymmenien kilometrien pyöräretkelle.
"Maailmassani on hymyä;
pieniä iloisia viestintuoja lintuja ja perhosia.
En saa niitä kiinni,
mutta ne näyttäytyvät niin usein,
että jaksan kulkea kevyesti eteenpäin."
Jalat ovat voimistuneet paljon, vaikka kävely ei ole vielä ihan normaalia. Laahustan vähän vieläkin. Pikkuhiljaa pohjelihas alkaa tuntumaan. Pientä kipuilua ja vihlomisia on jonkin verran hetkittäin. Yksi kivun muoto oli loman aikoihin sellainen kuin pohkeissa ja nilkassa olisi valunut hetkittäin kylmää vettä. Jospa tuo oli hermojen palautumista. Tuntemuksia on monenlaisia. Kun jumpaamisen tehoa olen lisännyt, niin nytkin on normaalia lihaskipua eri puolilla kehoa, mutta nehän on toipumisen askelia. Varpaat ja jalkapöytä oikeassa jalassa on vielä turra, joka ajoittain vielä vaihtelee. On välillä jo aika hyvä. Kenkä ei enää kuitenkaan jalassa ole niin vieraan ja omituisen tuntuinen. Jumppaan aamuisin puolesta tunnista tuntiin sekä venytyksiä teen päivällä ja illalla. Kuntopyörän satulassa olen istunut nyt muutaman kerran ja enimmillään vain kolme minuttia. Pitkä matka on vielä kuljettavana kymmenien kilometrien pyöräretkelle.
"Maailmassani on hymyä;
pieniä iloisia viestintuoja lintuja ja perhosia.
En saa niitä kiinni,
mutta ne näyttäytyvät niin usein,
että jaksan kulkea kevyesti eteenpäin."
En istahda lattialle enää kissojen kanssa huiskaleikkiin enkä Mieheni hierottavaksi. Tuosta jääkiekosta, ei edes Suomen loppuottelusta, mulla ei hermokipupirulaisen takia ole muuta muistoja, että televisiosta tuleva mölinä kävi korviin.
Vuorihullu ei luovuta eikä periksi anna. Täältä jo tulin vuorille, mutta tullaan vielä vahvempiselkäisenä! Nämä hämärät ja epämääräiset kuvat, jotka ei kerro kuinka upeissa maisemissa olin, ovat menneeltä Sveitsi-lomalta. Pieneltä, minulle suurelta, vuorenvalloitusmatkalta, jonka tein kyynärsauvojen kanssa suuresti iloiten ja nauttien. Olin viikkoja haaveillut, että pääsisin vuorille kävelemään. Jospa edessä olisi vain edistysmisen askelia, vaikka pitkä on vielä matka ennätysvaelluskuntoon. Haaveilemasta ja unelmoimasta tuo ei estä, vaan se vie noita haaveita kohti.
"Vastauksia
Nopein reitti sinne
mihin olen menossa,
päämääräni?
Ei ole nopeinta reittiä,
on vain tie jolla olet.
Olet perillä koko ajan
kun vain ymmärrät,
että tämä matka on sinun tehtäväsi.
Et sinä koskaan pääse todella perille
eikä sillä ole merkitystä.
Tärkein on kokemus,
oman elämäsi muovaaminen,
oman taideteoksesi rakentaminen,
luominen ja siitä nauttiminen.
Luo ja nauti siitä,
rakasta olemassaoloasi, sinua."
Tämänkin päivän aloitin katselemalla näitä kuvia. Nämä muistot tuovat iloa ja positiivisuutta päiviini vielä pitkään.
Voi miten olenkaan onnellinen ja kiitollinen, vaikka selkäni on suuri ongelma ja enkelikissojamme Siiriä ja Ramsesta on niin valtava ikävä sekä muitakin suuria elämänmurheita sydämessäni kannan.
On parasta vain elää tätä päivää ja hetkeä! Tehdä siitä omilla ajatuksilla paras mahdollinen! Kukaan toinen ei minulle tunteita tee eikä kukaan toinen minulta niitä pois vie!
©Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti