2.7.2019: Kuusi viikkoa

Voi, ihana ruusujenlaakso!

Eilen tuli jo kuusi viikkoa tämän niin harmillisen elämän vaiheen alkamisesta. Niin on mennyt kesäkuu ja vuoriviikonloput ohi suun sekä koko niin ihanan lämmin kesäkuu. Muistoja, haaveita ja ihania ajatuksia tämä aika ei ole kuitenkaan minusta vienyt pois. Ne ovat suuria aarteitani ja ilojani, joita ei kukaan voi minulta pois ottaa. 

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt nopeasti. Olen venytellyt, jumpannut, sekä istunut sekä kävellyt ja kulkenut portaissa aina vähän enemmän. On ollut riemun hetkiä, mutta myös vähän huolta. Esim. sunnuntaina tein jalkahoitoa. Pidin jalkojani vadissa, jossa oli teepuuöljyä. Vertailin siinä jalkojani. Missä on voimakkaat ja paksut pohjelihakseni. Nyt ne ovat vain tyhjää löllöä täynnä. Itkin monta itkua, kun todella huomasin miten erilailla oikean jalan varpaani toimivat toisen jalan varpaisiin nähden, vaikka toimivat ne nyt jo paremmin kuin kaksi viikkoa sitten. Terveen jalan varpaita saattoi nostaa ylös, alas ja levittää sivulle, mutta vammaisen jalkani varpaat ei toimi samalla lailla. Ne ovat turrat ja jäykät. Hermokipupirulainen on saanut niihin tuhoa aikaan. Viikkojen alussa oli aika kauhea tunne, kun varpaat olivat kuin kiinni toisissaan. Herätä yöllä ja tunnustella, että liikkuuko ne ollenkaan. Muistelisin selkäleikkauksen jälkeen kuulleeni, että hermo palautuu 1,5-2 cm kuukaudessa. Jotain lisävauriota tästäkin kerrasta voi jäädä, mutta jo sunnuntaista on pientä muutosta tapahtunut. Ei auta kuin olla kärsivällinen ja jatkaa varpaidenkin jumppaamista.

Muutama päivä vajaa viisi viikkoa, kun oli mennyt tämän alkamisesta, kävin ensimmäisellä autoajelulla lääkärireissun jälkeen. Kävin katsomassa kotikylän uutta sekatavarakauppaa. Voimat oli vaan tuolla kauppakävelyllä loppua. Reilu viisi viikkoa oli mennyt, kun kävin ensi kerran ruokakaupassa. Nyt kauppareissuja olen jo tehnyt neljä. Eilen jo sanoin Miehelleni, että eikö kulkemisvauhtini olekin nopeutunut.

Edelleen käytän kyynärsauvoja. Muutaman askeleen voin jo ottaa ilman, mutta se on vielä lönkyttämistä, kun ei ole voimaa jaloissa normaalisti. On selällekin turvallisempaa kävellä kyynärsauvoilla tasaisesti. Kyllä se vielä päivä koittaa, kun saan nuo nurkkaan heittää. Rauhallisesti hyvä tulee ja toivossa on hyvä elää.

Nyt olen muistellut viime syksyn niin ihanaa ruskaretkeä Ruusujenlaaksoineen. Oli ihana luontoloma kivien keskellä. Kuvat ovat tasaisemmasta Ruusujenlaaksosta.  

Reissun juttuosat:

26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 1.Osa, Sateessa alkumatka

26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 2.Osa, Upeita kohteita

26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 3.Osa, Ruskaisessa ihmemaassa

26.10-11.11.2018Ruskaretki: 4.Osa, Saksin Sveitsin sydämessä

26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 5.Osa, Pieniä vaelluksia

26.10-11.11.2018 Ruskaretki: 6.Osa, Loppuloma sivistyksen parissa

Aika tutuksi on tullut viikkojen aikana makuuhuoneemme sängystä näkymien katselu ja ulkoa kantautuvien ihanien lintusten laulu. Nyt meillä on mukavampia suunnitelmia meneillään, kun sunnitellaan pientä lomaa. Sateisempi aika tuntuu ennusteiden mukaan alkavan. Haaveilen jo, että istutaan ja töllötetään vuoria. Jo tuo tuntuu suurelta ja ihanalta. Itken, onnesta ja kiitollisuudesta.

©Soleil

27.5.2019: Viiltää, repii ja polttaa

28.5.2019: Hermokipu pirulainen

5.6.2019: Vuorten valloituksia
18.6.2019: Neljä viikkoa

Ps. Minulla on ollut jo puolitoista kuukautta kuvat valmiina ja vähän juttuakin kirjoitettuna pääsiäisloman mukavasta lopusta. Sen teen valmiiksi pikkuhiljaa.